1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. onnettomuudet

Puolangalla ja Vuolijoella onnettomuuspaikalle kurvaa jatkossa ensimmäisenä ambulanssi

Vastaavanlaista ensihoidon ja pelastustoimen yhteistyömallia ei ole kokeiltu aiemmin Suomessa.

onnettomuudet
Ambulanssi hälytysajossa.
Tavoitteena on nopeuttaa avun saamista ja parantaa harvaan asutun maaseudun turvallisuutta. Kuvituskuva.Ville Muikkula / Yle

Kainuun soten ensihoito ja Kainuun pelastuslaitos kokeilevat uudenlaista yhteistyötä ensi viikon tiistaista alkaen.

Puolangalla ja Kajaanin Vuolijoella toteutettavassa pilotissa on mukana 18 ensihoitajaa, jotka ovat käyneet sopimuspalomiehille suunnatun pelastustoiminnan peruskurssin.

Tavoitteena on parantaa harvaan asutun maaseudun kokonaisturvallisuutta ja ennen kaikkea nopeuttaa avun saamista.

– Ambulanssi on kohteessa paljon nopeammin kuin paloauto. Ensihoito pystyy tekemään perusasioita kuten varmistamaan, onko kohteessa tulipaloa, aloittamaan alkusammutuksen tai ihmisen evakuoinnin ja välittämään tiedon pelastustoimelle, kertoo Kainuun soten ensihoitopäällikkö Jukka Angerman.

Kokeilu kestää puoli vuotta, jonka jälkeen päätetään sen jatkosta. Angerman pitää mahdollisena, että sama yhteistyömalli laajenee myöhemmin koko Kainuuseen. Viime vuonna ensihoidon yksiköillä oli Kainuussa lähes 23 500 hälytystä.

– Tarkoituksena ei ole tehdä ensihoidon henkilöstöstä mitään superyksikköä, vaan yksikkö pystyy ensi-iskuun, eli antamaan ensiavun pelastustoimen tehtävissä. Yksiköt liikkuvat ympäri Kainuuta, joten se voi olla usein lähin ja tarkoituksenmukainen yksikkö myös näille tehtäville.

Vastaavanlaista yhteistyömallia ei ole kokeiltu aiemmin Suomessa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi