1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koira

Tutkimus: Sudesta tuli ihmiselle ystävä, kun Siperian leudohko nurkka tarjosi molemmille turvaa ankarimmalta jääkaudelta

Maailman kaikki koirat ovat susien sukua, mutta missä ja milloin koira kesyyntyi? Uusin tutkimus esittää syyksi yhteistä etua jääkauden pahimmassa vaiheessa.

Labradorinnoutajat ovat yhä Suomen suosituin koirarotu, mutta viime vuonna rekisteröitiin miltei 300 muunkin koirarodun edustajia. Kaikilla on juuret Siperiassa, kertoo tuore tutkimus. Kuva: Ken Gillespie / AOP

Maailmassa on arviolta 900 miljoonaa koiraa. Suomessa niitä oli muutaman vuoden takaisessa tuoreimmassa tilastossa (siirryt toiseen palveluun) 700 000, ja määrä on ollut pitkään kasvussa. Viime vuonna Kennelliittoon (siirryt toiseen palveluun) tehtiin yli kahdeksan prosenttia enemmän rekisteröintejä kuin toissa vuonna.

Tuskin osuu pahasti pieleen, jos arvelee, että monessa kodissa koira saa tänään ystävänpäivänä ylimääräisiä herkkupaloja ja huomiota, mutta harva tullee ajatelleeksi hellivänsä sutta koiran vaatteissa.

Milloin ja missä ihmisen pelkäämästä sudesta tuli hänen kumppaninsa, jopa paras ystävänsä? 10 000 vuotta sitten? Vai 20 000? 40 000? Euroopassa? Lähi-idässä? Itä-Aasiassa? Kaikki nämä ovat olleet tutkijoiden hypoteeseja vuosien varrella.

Tuoreimman vastauksen kysymykseen koiran ja ihmisen erityissuhteen synnystä antaa kansainvälinen tutkimus, joka on julkaistu tiedelehti PNASissa (siirryt toiseen palveluun).

Tutkimus maalaa kuvan, jossa kivikärkisin keihäin aseistautuneet jääkauden metsästäjät jahtaavat mammuttia Koillis-Siperiassa, ja heidän vierellään juoksee otuksia, jotka ovat vielä suden näköisiä mutta jo koiran tapaisia.

Tuohon aikaan, 23 000 vuotta sitten, viimeisin jääkausi oli kylmimmillään. Ihmiset ja eläimet hankkiutuivat alueille, joissa elämä oli siedettävintä. Tutkijat päättelivät, että eristyneissä oloissa suden kesyyntyminen oli eduksi niin sudelle kuin ihmiselle.

Tämä baijerilaisen luonnonpuiston ulvoja on yksi Euroopan 12 000 harmaasudesta. Euraasialle ja Pohjois-Amerikalle kotoperäisiä susia arvioidaan olevan kaikkiaan 300 000. Koiria on pelkästään Suomessa reilusti kaksinkertainen määrä. Kuva: Christian Heinrich / AOP

Ihmisten ja koirien DNA:han perustuvan tutkimuksen mukaan ensimmäisten koirien jälkeläiset vaelsivat ihmisten mukana ympäri Euraasia ja samaan aikaan myös Amerikkoihin.

Tutkimusta varten analysoitiin yli 200 koiran mitokondrion genomi. Mitokondrioilla, solujen energiakeskuksilla, on oma lyhyt DNA-sekvenssinsä.

Kaikkien amerikkalaisten koirien mitokondriosta löytyi siperialainen sormenjälki, ja myös muisto hajoamisesta neljään ryhmään 15 000 vuotta sitten.

Hajoaminen vastaa aikajanaltaan Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön asutushistoriaa. Tutkijat päättelivät, että koirien oli täytynyt tulla ihmisten mukana uudelle mantereelle 16 000 vuotta sitten, jolloin jääkauden huippu oli ohitettu.

Tuolloisten tulokkaiden sukulinjoja ei enää ole; ne ovat sammuneet eurooppalaisten siirtolaisten tuomien koirien tieltä.

Ajatus jalostamisesta syntyi epäilemättä pian sen jälkeen, kun ensimmäinen susi taipui ottamaan lihariekaleen ihmisen kädestä. Sopivimmat pennut valitsemalla saatiin metsästyskoiria ja vahtikoiria. Vasta viime vuosisatoina yhä tärkeimmäksi on tullut se, miltä koira näyttää. Kuva: Juan Napurí / AOP

Tutkimuksen mukaan ensimmäiset koirat kesyyntyivät harmaasusista, joiden juuret olivat 31 000 vuoden takaisessa Siperiassa. Ne elivät tuhansia vuosia eristyneinä alueella, jossa ilmasto oli suhteellisen leuto siihen nähden, että jääkausi oli hyytävimmillään.

Maapallon keskilämpötilan arvioidaan olleen tuon ankarimman jakson aikana jopa kymmenen astetta kylmempi kuin nyt.

Ihmiset ja sudet hyödynsivät samaa suotuisaa ilmastotaskua, josta ei kannattanut lähteä länteen eikä itään, tutkijat päättelevät. Ihmisnaapurien riista ei voinut olla kiinnostamatta susia, aluksi etäältä ja sitten yhä lähempää.

Nälkäinen lihansyöjä tuli varmasti katsomaan, mistä oli kyse, kun se haistoi nuotiolla paistuvan mammutinlihan, sanoo tutkimukseen osallistunut yhdysvaltalaisen Southern Methodist -yliopiston arkeologi David Meltzer Science-lehdessä (siirryt toiseen palveluun).

Koirien kesyyntymisen vakiintuneen teorian mukaan sudet uskaltautuivat yhä lähemmäksi ihmisten leirejä juuri ruoan toivossa. Siitä ei ole kiistaa, vaikka kesyyntymisen ajasta ja paikasta onkin.

Sukupolvi sukupolvelta sudet muuttuivat yhä pelottomammiksi, kunnes niistä tuli koiria. Hetkessä se ei käynyt, vaan siihen kului satoja vuosia, ehkä jopa tuhansia, tutkijat sanovat.

Teoria ei toimi, jos ihmiset liikkuivat laajoilla alueilla ja kohtasivat siellä aina uusia susia, sanoo yksi tutkimuksen käynnistäjistä, brittiläisen Durhamin yliopiston arkeologi Angela Perri. Jääkauden ilmastotaskussa naapuruus kesti pitkään.

Koiraksi kehittyneen eläimen kallo on Venäjän Karjalasta. Löydöllä on ikää 10 900 vuotta. Paljon suurempi kallo kuului vastikään Venäjällä eläneelle sudelle. Kuva: E. E. Antipina / Francis Crick -instituutti

Nytkö koiran kesyyntymisen arvoitus on siis ratkaistu kaikkia tyydyttävällä tavalla? Luultavasti ei. Tiedeyhteisöstä on kuulunut jo vastaväitteitä, joiden mukaan todisteet eivät ole riittäviä: solun mitokondriossa on liian vähän DNA:ta, kokokuvaan tarvitaan tuma.

Vastaus jäänee edelleen auki, niin kuin se jäi silloinkin, kun Turun yliopisto tuumi vuosia sitten, että sen johtama tutkimus pani pisteen kiistelylle. "Ihmisen paras ystävä on lähtöisin Euroopasta", tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun) sanottiin kansainvälisestä DNA-tutkimuksesta.

Tuoreinta muinaisten koirien DNA-tutkimusta puolestaan julkaisi brittitutkijoiden johtama kansainvälinen ryhmä viime syksynä Science-lehdessä (siirryt toiseen palveluun).

Näytteet olivat peräisin 27 koiran luista Euroopasta, Lähi-idästä ja Siperiasta ajalta, jolloin viimeisin jääkausi oli aivan lopuillaan. Vanhimmat näytteet olivat lähes 11 000 vuoden takaa.

Analyysit osoittivat, että jo tuolloin koirat olivat hajaantumassa rotuihin. Mitään muuta eläinlajia ei ollut vielä edes kesytetty, mutta koirilla oli jo ainakin viisi toisistaan selvästi poikkeavaa kehityslinjaa.

Niiden on täytynyt saada alkunsa jo paleoliittisella kivikadella, sanoo Francis Crick -insituutin (siirryt toiseen palveluun) populaatiogeneetikko Pontus Skoglund.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Viime vuosituhansina kehitys on toisaalta kulkenut myös toiseen suuntaan.

Euroopassa koirat olivat vielä 4 000–5 000 vuotta sitten geneettisesti kirjavaa sakkia, joka näyttää olleen lähtöisin kahdesta selvästi erillisestä populaatiosta, yhtäältä Turkin ja Lähi-idän suunnasta, toisaalta Siperiasta.

Jossakin vaiheessa noiden geenien kirjo katosi, vaikka koirarotujen ulkoiset erot ovat vain lisääntyneet. Syytä perimän yhtenäistymiseen ei tiedetä.

Fossiileilla oli kiinnostavaa kerrottavaa myös geenien vaihdosta susien ja koirien kesken. Koirilta geenejä virtasi susille paljonkin, toiseen suuntaan ei. Skoglund päättelee, että tuoreen susiperimän sanelema käytös ei miellyttänyt koiriin jo tottuneita ihmisiä.

Sutta olisi kai paha mennä halailemaan ystävänpäivänä.

Katso Yle Areenasta:

Dokumentti selvittää, miksi koirat ja ihmiset ymmärtävät toisiaan niin poikkeuksellisella tavalla ja miten ainutlaatuinen rooli koirilla on yhteiskunnassamme.