1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Rakennuseristeet

Perinteiset eristeet tekevät paluuta: kutterinlastu, rahkasammal ja turve ovat ympäristöystävällisiä sekä kilpailukyisiä

Perinteiset eristeet jalostetussa muodossa tukevat myös rakentamisen ilmastotavoitteita.

Rakennuseristeet
Rahkasammalta kädessä.
Rahkasammal on tekemässä paluuta taloneristeeksi. Kuvituskuva.Petri Aaltonen / Yle

Biopohjaisista rakennuseristeistä on saatu tutkimuksissa lupaavia tuloksia.

Oulun ammattikorkeakoulun johtaman tutkimuksen kohteena olivat kutterinlastu, rahkasammal ja turve. Perinnerakentamisestakin tutut materiaalit ovat jalostettuja, ja esimerkiksi kutterilastun lämmönjohtavuuden arvo on parempi kuin vanhoissa taloissa käytetyllä purulla.

Bioeristeet ovat ympäristöystävällisiä ja läheltä löytyviä uusiutuvia materiaaleja, kertoo Oulun ammattikorkeakoulun lehtori Kimmo Illikainen.

– Tutkimuksissa selvisi oikeastaan se, että ne ovat oletettua parempia. Kun vertailtiin laboratoriossa tiettyjen EU-standardien mukaan tehtyjä mittaustuloksia, osoittautuivat perinteiset eristeet paremmiksi ja oikeastaan hyvin kilpailukykyisiksi lämmönjohtavuudeltaan kaupallistenkin eristeiden kanssa.

Illikaisen mukaan kaikki testatut materiaalit on hygroskooppisia materiaaleja. Se tarkoittaa sitä, että materiaali itsessään pystyy sitomaan ja luovuttamaan kosteutta olosuhteiden vaihdellessa.

– Näkisin, että se tarkoittaa eristemateriaalina tämmöstä vikasietoisuutta, eli eriste pystyy kompensoimaan esimerkiksi hetkellisiä vuotoja.

Perinteiset biopohjaiset eristeet tukevat myös ilmastotavoitteita. Rakentamisen säädöksiin on tulossa ohjaavaksi tekijäksi lähivuosina myös hiilijalanjälki.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi