1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pori

Porin eläinlääkäripäivystyksen supistusten jatkaminen palautui valmisteluun

Porin pien- ja suureläinpäivystysrinkien yhdistäminen vuodenvaihteessa on saanut paljon kritiikkiä.

Porin yhteistoiminta-alueella päivystää arkisin yksi eläinlääkäri sekä suur- että pieneläimiä. Kuvituskuva. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Porin elinvoima- ja ympäristölautakunta päätti palauttaa kaupungin pien- ja suureläinpäivystysrinkien yhdistämisen jatkamisen uudelleen valmisteluun.

Esityksen mukaan päivystysten yhdistämistä olisi jatkettu elokuun loppuun asti. Käytäntö aloitettiin jo vuodenvaihteessa ja sitä oli alun perin tarkoitus jatkaa maaliskuun loppuun asti.

Pienten ja suurten eläinten lääkäripäivystys on yhdistetty henkilökuntapulan ja säästöjen takia. Eläintenomistajat ovat ilmaisseet huolensa asiassa. He kokevat suunnitelmien laskevan hoidon tasoa dramaattisesti.

Porin yhteistoiminta-alueella päivystää nyt arkisin yksi eläinlääkäri kerrallaan sekä suur- että pieneläimiä. Viikonloppuisin ja pyhäpäivisin päivystäjiä on kaksi.

Päivystävä klinikka voi olla Porissa, Ulvilassa, Harjavallassa tai Eurajoella.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta

Lue lisää:

Pori aikoo jatkaa pien- ja suureläinpäivystysrinkien yhdistämistä

Pori yhdistää pien- ja suureläinpäivystysringit – perusteluina säästöpaineet ja resurssipula