1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yhdysvaltain republikaaninen puolue

Reuters: 120 korkea-arvoista republikaania valmisteli uuden puolueen perustamista

Ryhmän enemmistö on halukas uuden keskusta-oikeistolaisen puolueen perustamiseen.

Yhdysvaltain republikaaninen puolue
Republikaanipuolueen puoluekokous toukokuussa 2020 Charlottessa Pohjois- Carolinessa.
Republikaanipuolueen puoluekokous toukokuussa 2020 Charlottessa Pohjois-Carolinessa.Shutterstock / AOP

Yli 120 vaikutusvaltaista republikaanipuolueen jäsentä osallistui viime viikolla etäkokoukseen, jossa pohdittiin uuden puolueen perustamista. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, joka on saanut vahvistuksen uutiselle neljältä kokoukseen osallistuneelta henkilöltä.

Kokouksen koollekutsujana toimi Yhdysvaltain edustajainhuoneen republikaanien poliittisena suunnittelupäällikkönä vuosina 2015–16 toiminut Evan McMullin. Hänet tunnetaan entisen presidentin Donald Trumpin arvostelijana. McMullin on myös osallistunut presidentinvaaleihin itsenäisenä ehdokkaana.

Kokoukseen osallistui edellisten republikaanihallintojen virkamiehiä sekä vaaleilla valittuja edustajia, lähettiläitä ja strategisteja.

McMullinin mukaan enemmistö osallistujista tuki ajatusta, että republikaanipuolueen rinnalle perustetaan kilpaileva keskusta-oikeistolainen puolue, jonka kantava ajatus olisi "periaatteellinen konservatismi" sekä perustuslain ja muiden lakien kunnioitus.

Puolue asettaisi omia ehdokkaitaan joihinkin vaaleihin, mutta voisi myös antaa tukea keskustaoikeistolaisille ehdokkaille, vaikka nämä olisivat republikaanien tai demokraattien listoilla tai itsenäisiä ehdokkaita.

Jonkun verran kannatusta sai myös ajatus, että uuden puolueen sijasta republikaanipuolueen kriitikot toimisivat omana ryhmittymänään, joko puolueen sisällä tai ulkopuolella.

"Puolue on uhka demokratialle"

Republikaaneista irtautumaan pyrkivät ovat tuskastuneet entisen presidentti Trumpin jatkuviin väitteisiin vaalien vilpillisyydestä. Loppiaisena tapahtunut Trumpin kannattajien ryntäys kongressitalolle oli heille järkytys, mutta viimeinen pisara republikaanien kapinallisille oli se, että kongressin valtauksen jälkeenkin enemmistö republikaaniedustajista äänesti Joe Bidenin vaalivoiton hylkäämisen puolesta.

– Suuri osa republikaanipuolueesta on radikalisoitunut ja uhkaa Yhdysvaltain demokratiaa. Puolueen on palattava politiikkaan, joka perustuu totuuteen, järkeen ja perustaviin ihanteisiinsa, muuten jotain uutta täytyy tapahtua,McMullin sanoi Reutersille.

Puhelinkokouksen edustajat ovat täysin tietoisia, että Yhdysvaltain poliittinen historia on täynnä epäonnistuneita yrityksiä perustaa maahan kolmas puolue, jolla olisi jonkinlaista vaikutusta valtakunnan asioihin.

Presidentti Trumpin tiedottaja kuvasi Reutersin haastattelussa kokoukseen osallistuneita "luusereiksi". Republikaanipuolueen johto puolestaan kehottaa jäseniään yhtenäisyyteen, koska muuten vaarana on, että puolue häviää seuraavat, vuoden 2022 kongressivaalit.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi