1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. penkkarit

Koronapandemia estää penkkareiden järjestämisen Meri–Lapissa, Lapissa osa kunnista on suunnitellut erityisjärjestelyjä

Lukiolaisten tärkeitä tapahtumia joudutaan tänä vuonna koronan vuoksi siirtämään, järjestämään uusin tavoin tai jopa perumaan.

penkkarit
penkkarit Tornio 2016.
Aiempina vuosina abit ovat päässeet perinteisille penkkariajeluille.Heidi Hannukainen / Yle

Meri-Lapin lukioissa ei vietetä tänään perinteisiä penkinpainajaisia eli penkkareita. Syynä tähän on alueen huono koronatilanne.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on antanut suosituksen, että lukiot eivät järjestä nyt helmikuussa penkkareita tai vanhojentansseja.

Moni lukio on joko perunut tapahtuman kokonaan tai suunnitellut, että tapahtumat järjestettäisiin myöhemmin keväällä huhtikuussa ja toukokuussa, mikäli koronatilanne sen silloin sallii.

Esimerkiksi Keminmaassa lukion vanhimpia oppilaita eli abiturientteja on sen sijaan muistettu kakkukahveilla. Ylitorniolla lukion nuoremmat oppilaat järjestivät abeille eilen läksiäisjuhlan, abikonvan.

Osa lukioista on lykännyt tapahtumia tai pienentänyt ryhmiä

Muualla Lapissa puolestaan penkkareita ja vanhojentansseja pyritään toteuttamaan vaihtelevin järjestelyin. Esimerkiksi Muonion lukiossa penkkarit järjestetään 18. helmikuuta ja vanhojenpäivä 19. helmikuuta.

Savukosken lukiossa vanhojen päivää ei vietetä ollenkaan, mutta penkkareita juhlitaan näillä näkymin 18. helmikuuta.

Rovaniemellä puolestaan abit ja vanhat pääsevät juhlimaan vasta huhtikuussa. Abiturienttien penkkaripäivää vietetään 15. huhtikuuta ja vanhojentanssit järjestetään 16. huhtikuuta.

Enontekiön erälukiossa kyseiset tapahtumat on peruttu tänä vuonna kokonaan.

Rajoitusten vuoksi myöskään yleisöä ei pääse monessa koulussa seuraamaan vanhojen esityksiä edellisvuosien tapaan. Ivalon lukiossa tanssitaankin torstaina 11. helmikuuta ja perjantaina 12. helmikuuta suurten vanhojentanssien sijaan neljässä pienemmässä erässä, kahdet tanssit päivässä.

Opiskelijoiden tärkeiden tapahtumien peruuntumiseen, kutistumiseen tai siirtymisen liittyy nuorilla paljon harmia ja pettymystä. Tampereen yliopiston dosentti ja Nuorisotutkimusverkoston erikoistutkija Sofia Laine muistuttaakin, etteivät esimerkiksi penkkarit ole mitä tahansa irrottelujuhlia, vaan niillä on tärkeä tehtävä aikuistumisessa.

Lue seuraavaksi