1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. penkkarit

Korona vaikuttaa: Keski-Pohjanmaalla ja lähialueella penkkareita juhlitaan tänä vuonna eri aikoihin

Kannuksessa, Perhossa ja Toholammilla on juhlittu tänään.

penkkarit
Kuvassa Kannuksen penkkariauto ja juhlijoita
Kannuksessa penkkariajelut järjestettiin perinteiseen aikaan.Raila Paavola / Yle

Lukion viimeisen luokan oppilaiden perinteiset penkkarit toteutuvat tänä vuonna Keski-Pohjanmaalla eri aikoihin, jos ollenkaan.

Perhossa, Toholammilla ja Kannuksessa abit juhlivat tänään, mutta poikkeusjärjestelyin eli osa juhlasta on ulkona, ilman yleisöä tai se välitetään yleisölle striimaamalla.

Koronaturvallisuutta on ajateltu esimerkiksi Perhossa niin, että karkkeja ei heitetä koulussa tavalliseen tapaan eivätkä abit kiertele luokissa.

Joistain perinteistä pidetään kuitenkin kiinni, esimerkiksi Toholammilla abit laskevat totutusti mäkeä koulun pihalla. Toholammilla kuvataan myös abivideo sekä esitellään penkkariasut.

Kannuksessa päätettiin järjestää penkkariajelu sekä karkkien heittely myös tällä kertaa. Osa yleisöstä seuraa penkkariohjelmaa striimin kautta.

Osassa kuntia juhlitaan keväällä

Kaustisella abien penkkarit järjestetään huhtikuun alussa 9.4. ja potkiaiset edeltävänä päivänä.

Musiikkilukiossa halutaan juhlia perinteikkäästi, mutta koronaturvallisesti. Koulussa perinteenä on abien kokoontuminen viettämään niin sanottua viimeistä yötä, jonka aikana käydään laulamassa opettajille ja rehtorille. Päivään kuuluu myös penkkarinäytelmä ja penkkariasujen esitteleminen catwalkilla. Yleensä on myös kierretty kylät ja koulut penkkariautoilla.

Kokkolassa penkkarit ovat myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, ehkä huhtikuun lopussa tai toukokuussa.

Pohjanmaalla Pietarsaaressa penkkarijuhlat on myöskin peruttu helmikuulta. Siellä suomenkieliset abit vielä miettivät, halutaanko juhlat järjestää myöhemmin keväällä.

Pietarsaaren ruotsinkielinen lukio järjestää penkkarit 8. huhtikuuta. Perinteenä on ripustaa seinälle ohi on -lakana, jossa lasketaan jäljelläolevia koulupäiviä. Niiden vähenemistä juhlistetaan kevään mittaan esimerkiksi naamiaispukeutumisella.

Lue seuraavaksi