1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rajavalvonta

Lapin rajanylityspaikkojen aukioloa rajoitetaan virusmuunnoksen taltuttamiseksi

Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske tavaraliikennettä eivätkä välttämätöntä henkilöliikennettä.

Rajanylityspaikkojen aukioloa lyhennetään kymmenen päivän ajaksi Lapin länsi- ja pohjoisrajalla sekä Kaakkois-Suomen itärajalla. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Hallitus on päättänyt supistaa rajanylityspaikkojen aukioloa rajaliikenteen vähentämiseksi. Tavoitteena on ohjata kaikki rajanylittäjät koronatestiin, jos heillä ei ole näyttää tuoretta negatiivista testitulosta, rokotetodistusta tai todistusta sairastetusta taudista. Taustalla on huoli virusmuunnosten leviämisestä Suomeen.

Rajoitukset tulevat voimaan maanantaina 15.2. ja ne ovat voimassa 25.2. asti.

Karesuvannon, Kolarin, Muonion ja Pellon rajanylityspaikat ovat maanantaista alkaen avoinna klo 7–21. Suomen ja Norjan väliset rajanylityspaikat ovat avoinna klo 9–21. Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske tavaraliikennettä. Rajoitukset eivät sisäministeriön mukaan koske myöskään henkilöitä, joilla on perusteltu tarve ylittää raja aukioloaikojen ulkopuolella.

Muut rajanylityspaikat olisivat edelleen auki vuorokauden ympäri.

Aukioloaikojen rajoittamisella liikenne halutaan keskittää päiväsaikaan, jolloin terveysviranomaisilla on mahdollisuus olla rajanylityspaikoilla.

Sisäministeriöstä arvioidaan, että rajoitukset eivät merkittävästi vaikeuta yhteiskunnan toimintaa, koska ne eivät koske tavaraliikennettä eivätkä välttämätöntä ja kiireellistä liikennettä.

Rajanylityspaikkojen aukioloa rajoitetaan myös Suomen itärajalla Kaakkois-Suomessa.