1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vanhojen tanssit

Prinsessapäivä peruttu

Tuhansien lukiolaisten piti tanssia vanhojentansseja tällä ja ensi viikolla, mutta korona siirsi ne kuukausien päähän.

Jos elettäisiin tavallista aikaa, lukiolaiset viimeistelisivät nyt kovaa vauhtia vanhojentansseja. Mekot olisi ommeltu, kampaaja-ajat varattu ja koreografiat viilattu. Mutta nyt eletään keskellä pandemiaa.

Suurin osa lukioista on siirtänyt vanhojentanssit helmikuusta huhti-toukokuulle. Seinäjoen lukiossa vanhoja tanssitaan toukokuun lopussa.

Pohjois-Savossa Nilsiässä tanssit siirrettiin huhtikuun puoleenväliin. Tilanne harmittaa kaikkia, mutta nyt lukion kakkosvuoden opiskelijat odottavat innolla huhti-toukokuuta.

Puku kyllä säilyy ja kampausaika on saatu siirrettyä huhtikuulle. Eniten ehkä jännittää, miten ne tanssit ovat sitten muistissa.

Anni Puustinen, Nilsiän lukio

Me olemme kaikki toiveikkaita. Ymmärrämme kyllä, miksi tanssit on nyt peruttu. Onneksi ne kuitenkin järjestetään myöhemmin.

Otto Leskinen, Nilsiän lukio

Lukiolaiset kuitenkin mieluummin siirtävät tansseja kuin pitäisivät ne nyt, tiukoin rajoituksin. He siirtäisivät tanssit vaikka syksyyn saakka, jos tarve niin vaatisi.

Parempi, että ne ovat normaalisti kuin ihan älyttömillä rajoituksilla.

Sini Viitala, Nilsiän lukio

Pahinta olisi, jos vanhoja ei voisi tanssia ollenkaan.

Tunnelma on vielä hiukan jännittynyt, kun ei tiedetä, millanen tilanne tulee toukokuussa olemaan.

Sofia Laitinen, Seinäjoen lukio

Olen odottanut ihan pienestä asti, että pääsen pitämään sen prinsessapäivän. Olisi tosi harmi, jos sitä ei pystyiskään pitämään.

Milla Kulmala, Seinäjoen lukio

Suomen suurimmat kaupungit järjestävät vanhojentanssit koronatilanteen salliessa seuraavasti:

Helsinki, Espoo ja Vantaa: Keväällä, tarkka päivä ei ole vielä tiedossa.

Kuopio: 23.4.

Oulu: 30.4.

Tampere: 6.5.

Turku: 12.5.

Jyväskylä: Gradia-lukioissa 12.5. Normaalikoulu ei ole vielä päättänyt, pidetäänkö vanhojentansseja tänä vuonna.

Lahti: 14.5.

Pori: 21.5.

Tekijät

Mirva Ekman

Laura Kangas

Kuvat

Mirva Ekman ja Sami Takkinen

Julkaistu 12.2.

Lue seuraavaksi