1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terrorismi

Tanskan poliisi pidätti useita epäiltynä osallisuudesta terroriteon suunnitteluun

Lisäksi yksi henkilö pidätettiin Saksassa liittyen yhteen tapauksista.

terrorismi
Saksan ja Tanskan kartta. Paikannettu myös maiden pääkaupungit sekä Saksan kaupungeista Frankfurt ja Dessau-Roßlau.
Tapauksessa räjähdeaineita löytyi asunnosta Dessau-Roßlaussa Saksassa, pidätyksiä tehtiin Frankfurtin lähellä sekä Keski- ja Länsi Sjellannissa Tanskassa. Tommi Pylkkö / Yle

Tanskassa poliisi tiedotti torstaina pidättäneensä seitsemän henkilöä epäiltynä osallisuudesta terroritekojen suunnitteluun ja niihin liittyvien räjähteiden valmistamiseen.

Tanskan tiedustelupalvelu tiedotti asiasta, kertoo Tanskan kansallinen yleisradioyhtiö DR. (siirryt toiseen palveluun)

Pidätykset tapahtuivat helmikuun alussa isossa poliisioperaatiossa Keski- ja Länsi-Sjellannissa.

Myös Saksassa poliisi pidätti miehen lähellä Frankfurtia liittyen yhteen terrori-tekosuunnitelmaan. Samaan tapaukseen liittyi kaksi Tanskassa pidätettyä miestä.

Kolmen syyrialaismiehen epäillään suunnitelleen terrori-iskun tekemistä räjähteiden avulla, kertoi syyttäjä torstaina.

Miesten asunnosta oli löytynyt useita kiloja pommintekoaineita.

Saksalaislehden mukaan miehet ovat veljeksiä ja heidän asunnostaan Dessaussa Saksassa on löytynyt terroristijärjestö Isisin lippu.

Poliisi ei ole kertonut, liittyvätkö kaikki kahdeksan pidätystä toisiinsa.

Lähteet: Reuters, AP, AFP

Lue seuraavaksi