1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuolleet

Suomen ensimmäinen tv-meteorologi Paavo Salmensuu on kuollut

Salmensuun tavaramerkki oli suoravartinen piippu, jolla hän osoitti sääkarttoja.

Kuolleet
Paavo Salmensuu haastattelussa 2009.
Meteorologi Paavo Salmensuu kuvattuna vuonna 2009. Salmensuu oli syntynyt vuonna 1926.Yle

Suomen ensimmäisenä tv-meteorologina tunnetuksi tullut Paavo Salmensuu on kuollut. Salmensuun muistokirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa (siirryt toiseen palveluun) perjantaina.

Salmensuu kuoli pitkäaikaiseen sairauteen Pihlajakodissa Joensuussa 15. tammikuuta. Hän oli kuollessaan 94-vuotias.

Salmensuu toimi meteorologina Mainos-TV:n sääruudussa vuosina 1958–1964. Sääruutua esitettiin kaksi kertaa viikossa Ylen tv-uutisten jälkeen, mutta ohjelma kuului Mainos-TV:n ohjelmistoon.

Salmensuun tavaramerkiksi muodostui suoravartinen piippu, jolla hän osoitti sääkarttoja. Piipustaan hän sai myös lempinimen "piippumies".

Lue myös:

Säämies Paavo Salmensuun haastattelu vuodelta 2009

Legendaarinen piippumies ennustaa sään

Lue seuraavaksi