1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Laskiainen

Tampereella pääsee laskiaisena lystinpitoon: kaupunki on jäädyttänyt 16 talviliukumäkeä – katso lista

Osassa jäämäistä saa kunnon vauhdit, osa sopii myös pienille laskijoille.

Nekalan Vihiojanpuiston jäämäki houkuttelee laskemaan. Kuva: Tampereen kaupunki

Tampereen puistoihin on tehty 16 talviliukumäkeä. Useimmat mäet sopivat korkeutensa ja kaltevuutensa puolesta päiväkoti-ikäisille, mutta joukossa on muutama isompikin mäki.

Vihiojanpuiston frisbeegolfalueella sijaitsevassa mäessä saa kunnon vauhdit, ja isommille lapsille sopivia mäkiä löytyy myös Eteläpuistosta ja Tesoman Kohmanpuistosta.

Jäämäkiä on tehty keskustaan Eteläpuistoon, Näsinpuistoon ja Sorsapuistoon. Kalevaan Kiovanpuistoon, Huikaksen alueelle Jukolanpuistoon, Jokipohjaan Vihiojanpuiston frisbeegolfalueelle, Nekalaan Riihipuistoon, Härmälään Härmälänpuistoon ja Tuomaanpuistoon, Atalaan Nikinpuistoon, Kaukajärvelle Isoniitynpuistoon, Hervantaan Keinupuistoon ja Laattapuistoon, Kalkkuun Kallenpuistoon sekä Ristimäkeen Kohmanpuistoon. Myös Hiedanrantaan Sellupuistossa on mäki.

Tampereen kaupunki kertoo tiedotteessa, että mäet pysyvät puistoissa niin pitkään, kun talven kelejä riittää.

Tänä talvena jäämäkiä päästiin tekemään hyvän lumitilanteen ja pakkassään ansiosta. Joka talvi jäämäkiä ei pystytä tekemään. Jäämäet on puistoihin tehnyt Tampereen Infra Oy, joka huoltaa myös jääkenttiä.

Laskiaissunnuntai on ensi viikonloppuna 14. helmikuuta.

Myös Tampereen luistelukentät ovat jäädytettynä ja hyvässä luistelukunnossa.

Luistelukenttien tilanteen voi tarkistaa ulkoilu- ja liikuntapaikkojen kuntotietopalvelusta (siirryt toiseen palveluun).

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.