1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koronatestaus

Lappilaisiltakin löytyi nyt koronaviruksen brittimuunnosta – tapaukset ovat Rovaniemellä

Myös Tornion testauksissa löytyi virusmuunnosta, mutta tartunnan saaneet ovat Lapin ulkopuolelta.

Koronatestaus
Saaristokaupungin Lääkäriaseman liikutettava koronatestausrekka
Rovaniemellä on voinut altistua brittivirusmuunnokselle kahdessa ravintolassa viime sunnuntaina. Infektiolääkäri Markku Broas kehottaa altistuneita menemään testiin.Sami Takkinen / Yle

Kahdella rovaniemeläisellä on todettu koronan virusmuunnos. Toinen tartunnoista on jatkotartunta, mutta molemmilla tapauksilla on yhteys Ruotsin Skellefteån akkutehdastyömaahan. Heidät on testattu Rovaniemellä.

– Leviämisnopeus tietysti antaa aiheen huoleen, että se voi levitä nopeasti ja aiheuttaa sairaalalle jatkossa kuormitusta, infektioylilääkäri Markku Broas sanoo.

Broaksen mukaan tällä hetkellä on noin 150 henkilöä karanteenissa. Yhteensä covid-19-tautiin sairastuneita akkutehtaan työmaalta on noin 30 eri puolilla maata.

– Luku saattaa vielä muuttua, mutta kaikki näiden henkilöiden kanssa altistuneet ovat karanteenissa.

Rovaniemellä on voinut altistua brittivirusmuunnokselle kahdessa ravintolassa viime lauantaina 6. helmikuuta. Paikat ovat Shell Napapiirillä kello 13.30–14.15 ja Kansanpubissa kello 20.30–22.15.

Broas kehottaa näissä ravintoloissa edellä mainittuina aikoina olleita kehotetaan menemään koronavirustestiin, vaikka heillä ei olisi koronaan viittaavia oireita.

– Koronan brittivirusmuunnos leviää noin 1,5 kertaa nopeammin kuin alkuperäinen virus, Broas lisää.

Muunnosta löytynyt myös Tornion testeistä: tartunnan saaneet asuvat Keski-Pohjanmaalla ja Norrbottenissa

Myös kahdella Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä testatulla on todettu viruksen brittimuunnosta. He asuvat Norrbottenissa ja Keski-Pohjanmaalla.

– Eilen myöhään illalla saamamme tiedon mukaan kahdessa tammikuun lopulla otetussa näytteessä on todettu UK-varianttia, kertoo tiedotteessa sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.

Taskilan mukaan molemmat tartunnat ovat peräisin Northvoltin akkutehtaalta Skellefteåsta.

Viikonloppuna Torniossa otetuista näytteistä ei ole saatu vielä vastauksia.

Lapissa on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, joista neljä on Rovaniemellä, yksi Kolarissa ja kolme Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä. Länsi-Pohjan tapaukset on todettu Ruotsissa asuvilla.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä artikkelista.

korjattu tieto 13.2 klo 16.20: Altistumisia on saattanut tapahtua Shell Napapiirillä ja Kansanpubissa lauantaina 6.2, ei sunnuntaina 7.2, kuten Lapin sairaanhoitopiiristä aiemmin kerrottiin.

Lue seuraavaksi