1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntaliitokset

Neljän kunnan liitos ei toteudu – Kannonkoski hylkäsi kuntaliitoksen

Pohjoiseen Keski-Suomeen kaavailtu Suomenselän kunta ei toteudu. Neljästä kunnasta kolme oli liitoksen kannalla.

kuntaliitokset
Grafiikkaa mahdollisesta neljän kunnan kuntaliitoksesta Keski-Suomessa.
Neljän keskisuomalaiskunnan yhdistymissuunnitelma on ainoa Suomessa tänä vuonna virinnyt kuntaliitoshanke. Ilkka Kemppinen / Yle

Kannonkoski on hylännyt kuntaliitoksen Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven kanssa. Se, mitä Kannonkosken päätöksestä nyt seuraa, on vielä epäselvää.

Valtiovarainministeriön asettama kuntajakoselvittäjä Eero Laesterä sanoo, että seuraavaksi asiaa pohditaan valtiovarainministeriön kuntaosastolla.

Yksi vaihtoehto on, että liitoksen puolesta äänestäneet kolme kuntaa jatkavat neuvotteluja. Koska liitosneuvotteluiden taustalla oli erityinen kuntajakoselvitys, se mahdollistaisi juridisesti myös mukana olleiden neljän kunnan pakkoliitoksen.

Erityinen kuntajakoselvitys liittyy Kyyjärven tilanteeseen. Kunta on kriisikunta ja eikä tästä syystä voi jatkaa itsenäisenä.

Kyyjärvellä Kannonkosken päätöksestä yllätyttiin. Kunnanjohtaja Tiina Pelkonen kertoo, että ei uskonut Kannonkosken olevan yhdistymistä vastaan.

– Olin varma, että kuntaliitos menee Kannonkoskella läpi, etenkin kun toinen siihen kriittisesti suhtautuneista kunnista eli Kivijärvi, päätyi uuden kunnan kannalle, Pelkonen sanoo.

Kuntaliitos olisi astunut voimaan vuoden 2022 alusta. Asukkaita uudessa kunnassa olisi ollut noin 7 600 ja pinta-alansa puolesta se olisi ollut Keski-Suomen laajin kunta.

Kuntaliitosta on valmisteltu viime syksystä lähtien. Nopeasti edennyt ajatus uudesta Suomenselän kunnasta herätti viime aikoina vastustusta erityisesti Kivijärvellä ja Kannonkoskella.

Kannonkoski hylkäsi liitoksen äänestyksessä

Kannonkoski sanoi ei kuntaliitokselle niukimmalla mahdollisella äänten enemmistöllä eli äänin 8–7. Monipuolista keskustelua kuntaliitoksesta käytiin lähes kaksi tuntia.

Useammassa kuntaliitosta vastustaneessa puheenvuorossa toistui toive siitä, että Saarijärven olisi ollut hyvä olla mukana liitoksessa. Esimerkiksi valtuuston 1. varapuheenjohtaja Jukka Kainulainen (kesk.) totesi, että hänen päätöksessään tärkeintä ei ole itsenäisenä säilyminen vaan se, miten kannonkoskelaiset saavat palvelunsa.

– Isommassa yhteenliittymässä meillä voisi olla hajautetumpi palvelurakenne. Nyt käsiteltävässä esityksessä olisimme laitakunta. Itse näen, että liitosta pitäisi lähteä hakemaan isommassa mittakaavassa, Kainulainen sanoi.

Liitosta vastustaneiden valtuutettujen puheenvuoroissa tiedostettiin se, että Kannonkosken taloudellinen tilanne on heikko. Useissa puheenvuoroissa tuotiin kuitenkin esiin se, että ei uskottu Suomenselän kunnan tuovan tarpeeksi muutosta tilanteeseen.

Kuntaliitosta kannattaneet valtuutetut vetosivat kuntaliitosselvityksessä esiin tulleisiin talouden lukuihin.

Äänestyksessä molemmat vihreiden ja molemmat kokoomuksen valtuutetut äänestivät kuntaliitoksen puolesta. Kaikki kolme SDP:n valtuutettua vastustivat liitosta. Keskustan ryhmän mielipiteet jakaantuivat sekä puolesta että vastaan.

Karstula yksimielisesti liitoksen kannalla

Karstulassa kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti kannattaa kuntaliitosta.

Asia käsiteltiin nopeasti, eikä soraääniä kuulunut.

Puheenvuoroissa uutta kuntaa pidettiin välttämättömänä alueen elinvoimaisuuden ja houkuttelevuuden turvaamiseksi. Lisäksi puheenvuoroissa korostettiin luottamuksen ja yhteen hiileen puhaltamisen merkitystä.

Kivijärvi liitoksen kannalla äänestyksen jälkeen

Myös Kivijärven kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen liittymisestä uuteen Suomenselän kuntaan äänin 8–6. Valtuusto kävi keskustelua uuden kunnan puolesta ja vastaan yli tunnin ajan. Kaksi valtuutettua jätti päätöksestä eriävät mielipiteet.

Kokouksen alussa nuorisovaltuuston puheenjohtaja Selma Niskanen toi valtuutetuille nuorison terveiset. Nuorten tekemässä kyselyssä yli puolet heistä kannatti sitä, että Kivijärvi säilyisi itsenäisenä.

Valtuutettu Kari Holm (kok.) tekikin vastaesityksen, ja esitti, että valtuusto hylkäisi kunnanhallituksen esityksen uuteen kuntaan liittymisestä ja että Kivijärvi pysyisi itsenäisenä. Holm totesi muun muassa, että kaikki kunnat ovat kovin velkaantuneita, ja uudessa kunnassa kivijärveläisten velkataakka kasvaisi.

Anne Kalmari (kesk.) sanoi äänestäneensä hallituksessa kuntalaiskyselyn mukaan uuden kunnan muodostamista vastaan, mutta äänestävänsä nyt kunnanhallituksen tahdon mukaisesti liitoksen puolesta. Kalmari sanoi palvelujen katoamista pelkääville, että itsenäinen Kivijärvi on menettänyt jatkuvasti palvelujaan, kuten lääkäri- ja laboratoriopalveluja ja kyläkouluja, joten itsenäisyys ei ole tae palvelujen pysymiselle.

Kyyjärvi hyväksyi liitoksen yksimielisesti

Kyyjärvellä kokous alkoi onnittelulaululla, sillä kunnanjohtaja Tiina Pelkosella on tänään syntymäpäivä.

Yksimielinen päätös liitoksesta tehtiin pitkän ja perusteellisen keskustelun päätteeksi. Asiaa käsiteltiin noin puolentoista tunnin ajan.

Pelkonen alusti valtuustoa kuntaliitoksen taustoista sekä saavutettavista hyödyistä, mutta myös uhkista. Hän muistutti, että asukasluvun lasku ja väestön ikääntyminen ovat johtaneet jatkuvan sopeutumisen kierteeseen. Pelkosen mukaan kaikki keinot on jo käytetty, eikä kunta voi jatkaa itsenäisenä.

Valtuutettujen puheenvuoroissa käsiteltiin muun muassa kunnan taloutta sekä alueen palveluja. Esimerkiksi kokoomuksen valtuutettu Juha Peltola totesi puheenvuorossaan, että kunnan talous on ollut jo pitkään todella heikko.

– Kuntaliitos on paras vaihtoehto, vaikkei sitä toivoisi.

Uusi kunta ei ollut läpihuutojuttu hallituksissakaan

Kuntaliitoksen juurisyyt juontavat noin 1 300 asukkaan Kyyjärvelle, joka on ajautunut talousvaikeuksien vuoksi kriisikunnaksi.

Valtiovarainministeriön päätöksellä käynnistettyyn kuntajakoselvitykseen osallistuivat Kyyjärven lisäksi lopulta Kivijärvi, Kannonkoski ja Karstula. Vaihtoehtona oli liitoksen selvittäminen myös maakuntarajan yli Alajärven ja Perhon kanssa. Kyyjärveläisille tehdyssä kyselyssä ilmeni, että asukkaille mieluisin vaihtoehto oli pysyä Keski-Suomen maakunnassa.

Kyyjärvellä, kuten kolmessa muussakin kunnassa, suurin osa valtuutetuista on keskustalaisia. Kyyjärvellä kunnanhallitus oli liitoksen kannalla yksimielisesti.

Kivijärvellä ja Kannonkoskella tilanne on ollut toinen. Molemmissa kunnissa tehtyihin mielipidekyselyihin vastanneista 70 prosenttia vastusti liitosta. Myös kunnanhallitusten päätökset ovat olleet samanlaisia: liitoksen kannalle on asetuttu niukimmalla 4–3 äänestyspäätöksellä.

Noin 1 300 asukkaan Kivijärvellä liitosta vastusti hallituksessa muun muassa keskustan kunnanvaltuutettu ja kansanedustaja Anne Kalmari.

Kannonkoskella asukkaita on myös 1 300. Kunnassa liitoskeskusteluun kytkeytyy paikallisesti kuuma poliittinen kysymys suuren tuulivoimapuiston toteuttamisesta sen alueelle. Kuntaliitoksen toteutuessa päätös tuulivoimapuistosta jäisi uuden Suomenselän valtuuston tehtäväksi.

Uuden Suomenselän kunnan johtajaksi aiottiin nimetä liitoskunnista suurimman eli Karstulan nykyinen johtaja Pekka Kanervio. Karstulassa asukkaita on noin 3 900. Karstulassa liitokseen on suhtauduttu varsin neutraalisti ja asia meni hallituksessa yksimielisesti läpi.

Liitosneuvotteluissa korostetiin, että pienempiä kuntia ei olla liittämässä Karstulaan vaan aikeena on ollut perustaa aidosti uusi kunta.

Liitos jakanut mielipiteitä poliittisten ryhmien sisällä

Valtuutettujen suhtautuminen kuntaliitokseen ei ole noudattanut puoluerajoja.

Ennan valtuustokäsittelyjä asettama kuntajakoselvittäjä Eero Laesterätoivoi, että neljän kunnan liitos toteutuu eikä hän halunnut lähteä arvioimaan muita vaihtoehtoja.

– Rauhassa katsotaan mikä päätös tulee mistäkin kunnasta. Katsotaan päätösten jälkeen, miten mennään eteenpäin, Laesterä sanoo.

Neljän keskisuomalaiskunnan yhdistymissuunnitelma on ainoa Suomessa tänä vuonna virinnyt kuntaliitoshanke. Kuntajakoselvittäjä Laesterä oli esittänyt uudelle kunnalle 4,5 miljoonan euron yhdistymisavustusta.

_Juttu päivitetään kunnanvaltuustojen päätöksillä.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 16.2. klo 23.00 saakka._

Lue myös:

Kivijärvi kysyy asukkaiden mielipidettä kuntaliitoksesta - päättäjät edelleen erimielisiä kunnan tulevaisuudesta

Suomalaisten into kuntaliitoksiin laskee laskemistaan, maakuntien rajat sen sijaan siirtyvät nyt ennätyksellisesti

Pohjoisen Keski-Suomen uuden kunnan nimeksi Suomenselkä

Keski-Suomen neljä K-kuntaa järjestää omat kuntavaalit, vaikka liitos jo häämöttää – laki ei anna joustovaraa

Neljän K-kunnan liitosneuvottelut etenevät Keski-Suomessa - "Liitos on kuuma puheenaihe, mutta positiivisessa hengessä"

Kannonkoskella ja Kivijärvellä virisi kiinnostusta kuntaliitokseen Kyyjärven kanssa, mutta talousfaktat ratkaisevat

Kokenut kuntien yhdistäjä povaa koronan ajavan kuntia liitoksiin – "Jos toinen aalto tulee, on hankala laskea nykyisen rakenteen varaan"

Lue seuraavaksi