1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tiedekeskukset

Elonkierron tiedepuiston asema vahvistuu Jokioisilla

Valtionapu mahdollistaa Elonkierron tiedeviestinnän tehostumisen.

tiedekeskukset
Kaksi vanhaa traktoria pellolla.
Kesäinen Elonkierto on tullut tutuksi esimerkiksi monille lapsiperheille. Harri Oksanen / Yle

Elonkierron tiedepuisto on saanut 50 000 euron avustuksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Elonkierron ystävät ry:n puheenjohtaja Outi Vesakoski sanoo, että tuki mahdollistaa koordinaattorin työpestin jatkumisen loppuvuoteen.

– Toisaalta kyse ei ole pelkästään kyse siitä, että koordinaattori on paikalla pyörittämässä maatilaa. Nyt hänellä on aikaa uudistaa meidän tiedeviestintäämme. Raha oli ennen kaikkea tiedeviestinnän kehittämiseen, kertoo Outi Vesakoski.

Elonkierto pääsee kansantajuistamaan tiedettä

Elonkierto on perinteisesti kertonut siitä, mitä Luonnonvarakeskus on maataloustutkimuksessa tehnyt. Jatkossa Elonkierrosssa halutaan kertoa myös maatalouteen liittyvästä tutkimuksesta, jota tekevät yliopistot tai valtion muut tutkimuslaitokset.

– Laajennamme sitä, mistä kaikesta tutkimuksesta Jokioisilla kerrotaan. Myös virtuaalinen Elonkierto on suunnitteilla.

Tutkimuksessa ongelma on usein se, että tutkijat tekevät omaa työtään. Viesti jää helposti hankkeeseen ja tutkimuslaitokseen eikä se mene eteenpäin suurelle yleisölle, muistuttaa Outi Vesakoski.

– Pitäähän suuren yleisön tietää, mitkä ovat uusimmat tuulet vaikkapa maatalousteknologiassa, maaperän hyvinvoinnin kehittämisessä tai esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin tukemisessa. Tässä kohtaa kehään tulee Elonkierron esittelypuisto ja me voimme välittää tutkimustietoa kansalaisille.

– Me pystymme saamaan yleisön kiinni ja tarjoamaan yleisölle tutkimuslaitosten viestit, summaa Outi Vesakoski.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi