1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. astronomia

Aurinkokuntamme laidalta löytynyt "Tositosikaukana" on nyt myös virallisesti tosi tosi kaukana

Aiemmin tuntematon taivaankappale ei ole suurensuuri, mutta sen koko ja kiertorata riittävät kääpiöplaneetalle, jos Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni niin päättää.

astronomia
Kuoppainen kivimurikka pimeässä avaruudessa, taustalla muita avaruuden kohteita ja kaukana loistava Aurinko.
Taiteilijan näkemys uudesta tulokkaasta ihmisen tuntemien taivaankappaleiden joukkoon.NOIRLab/NSF/AURA/J. da Silva

Viime vuosikymmenen lopulla havaittu taivaankappale, jolle astronomit olivat antaneet kutsumanimen Farout eli Tosikaukana, sai pitää vain vähän aikaa aseman aurinkokuntamme etäisimpänä tunnettuna kohteena.

Ykköspaikan on ottanut saman yhdysvaltalaisen tutkijaryhmän löytämä Farfarout, Tositosikaukana.

Toistaiseksi molemmat ovat vain "transneptunisia kohteita" eli aurinkokuntamme uloimman planeetan Neptunuksen kiertoradan takaisia taivaankappaleita. Niillä lienee kuitenkin hyvät mahdollisuudet päästä aikanaan joukkoon, johun kuuluvat Pluto ja muut Kansainvälisen tähtitieteellisen unionin IAU:n hyväksymät kääpiöplaneetat.

Tositosikaukana, IAU:n kirjoissa toistaiseksi 2018 AG37, jäi aurinkokuntamme äärilaidan kartoittajien haaviin runsaat kaksi vuotta sitten. 2018 AG37 käy kaukaisimmillaan lähes neljä kertaa niin etäällä Auringosta kuin Pluto.

Kiertoradasta tehtyjen havaintojen perusteella IAU on vahvistanut, että 2018 AG37 on kaukaisista kaukaisin. Kunhan havaintoja kertyy lisää, se saa numeron sijaan virallisen nimen. Farfarout ei taida kelvata.

Vuosituhannen mittainen vuosi

2018 AG37 on tällä hetkellä 123 astronomisen yksikön eli aun päässä Auringosta. Maasta Aurinkoon on yksi au.

Ellliptinen kiertorata kulkee kaukaisimmillaan 137 aun päässä Auringosta, ja lähimmillään se on Neptunuksen radan sisäpuolella. Silloin matka Aurinkoon lyhenee 27 auksi.

2018 AG37 todennäköisesti sinkoutui kauas avaruuteen jouduttuaan kauan sitten liian lähelle Neptunusta, sanoo Havaijin yliopiston (siirryt toiseen palveluun) astronomi Chad Trujillo.

Neptunuksen vaikutuksen on sittemmin täytynyt myös venyttää ja muokata kiertorataa, tutkijat päättelevät. Rata on venähtänyt niin, että yksi kierros Auringon ympäri eli 2018 AG370:n vuosi on Maassa noin tuhat vuotta.

2018 AG37:n hitaan etenemisen takia astronomeilta kesti pitkään, ennen kuin tietoa oli kylliksi radan vahvistamiseen.

Ensimmäinen havainto tehtiin joulukuussa 2018 Havaijin Maunakea-vuorella sijaitsevalla Subaru-teleskoopilla. Lisähavaintoja saatiin kahdella muulla teleskoopilla, Havaijilla ja Chilessä.

Pyöreä murikka mustassa avaruudessa. Kaukana loistaa Aurinko hyvin pienenä. Edessä jana, jolle on aseteltu 20 taivaankappaletta.
Kaavakuva osoittaa, miten etäällä Auringosta 2018 AG37 keskimäärin on. Merkurius, Venus, Maa ja Mars ovat ryppäänä janan toisessa päässä. Vastalaidalla ennen 2018 AG37:tä on edellinen etäisyysennätyksen haltija 2018 VG18 eli Tosikaukana. Roberto Molar Candanosa ja Scott Sheppard / Carnegien tiedeinsitutti sekä Brooks Bays / Havaijin yliopisto

Astronomit arvioivat 2018 AG37:n kirkkauden – tai ehkä pikemminkin himmeyden – perusteella läpimitaksi noin 400 kilometriä, mikä olisi kääpiöplaneettojen joukossa pienimmästä päästä. He olettavat myös, että olot 2018 AG37:lla on varsin jäiset.

2018 AG37 ei ehkä saa pitää ykköspaikkaansa aurinkokunnan laitavahtina kovin kauan.

– Tositosikaukana osoittaa, miten kykymme kartoittaa kaukaisinta aurinkokuntaa on venynyt aina vain etäämmälle sen äärilaidalle, sanoo yhdysvaltalaisen Carnegien tiedeinstituutin (siirryt toiseen palveluun) astronomi Scott Sheppard.

Kykyä ovat lisänneet viime vuosina suurten teleskooppien suuret kamerat. Ilman niitä himmeä Tositosikaukana olisi jäänyt havaitsematta. Se on kuitenkin vain jäävuoren huippu siitä, mitä aurinkokunnan laidalta on löydettävissä, Sheppard ennustaa.

Pluto, Eris, Ceres, Makemake ja Haumea ovat vasta alkua

IAU määrittelee sekä planeetat että kääpiöplaneetat taivaankappaleiksi, jotka kiertävät Aurinkoa ja ovat massaltaan riittävän suuria, jotta muoto on pyöristynyt.

Erona on se, että planeetta pystyy painovoimallaan joko luutimaan tieltään avaruuden pienemmät kivet tai sieppaamaan ne kiertolaisikseen. Kääpiöplaneetalla ei ole samanlaisia voimia.

2018 AG37 tarvitsee vielä lisänäyttöä päästäkseen IAU:n viralliselle kääpiöplaneettalistalle. Toistaiseksi sillä on vain viisi nimeä: Pluto, Eris, Ceres, Makemake ja Haumea.

Listaa ei ole täydennetty sitten vuoden 2006, mutta useita todennäköisiä kääpiöplaneettoja on pyrkimässä mukaan.

Kuoppainen pyöreä taivaankappale, jonka pinnassa on ruskean lisäksi sinistä ja valkoista.
Ceres on kääpiöplaneetaksi varsin lähellä meitä. Sen rata kulkee Marsin ja Jupiterin ratojen välissä. Ceresillä on myös seuraa Maasta: Nasan Dawn-luotain lensi katselemaan sitä vuonna 2015. Dawnin polttoaine loppui pari vuotta sitten, mutta kuollut luotain kiertää yhä Ceresiä sen painovoiman vuoksi. Tässä kuvassa värit eivät ole todellisia, vaan niillä korostetaan pinnan eroavaisuuksia. Nasa / JPL-CalTech / UCLA / MPS / DLR / IDA

Tunnetuin ja kiistellyin kääpiöplaneetta on tietysti Pluto. Se löytyi 1930-luvulla ja nimettiin aurinkokuntamme yhdeksänneksi planeetaksi. Kokoa sillä on vähemmän kuin Kuulla.

IAU pohdiskeli jo 1990-luvulla, oliko Plutolla sittenkään rahkeita planeetaksi. Kun kooltaan miltei täsmälleen Pluton kaltainen Eris löytyi vuonna 2003, IAU:lla oli kaksi vaihtoehtoa: joko määritellä myös Eris planeetaksi tai molemmat kääpiöplaneetoiksi.

Vuonna 2006 IAU valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Päätös aiheutti vastarintaa, ja kumoamisyritykset jatkuvat edelleen.

Miksi Maa on planeetta, vaikka sen radalla on kymmenentuhatta pientä murikkaa, Pluton puolustajat tivaavat.

Entä eksoplaneetat? On jokseenkin mahdotonta sanoa, mitä niiden kiertoradoilla pyörii, he sanovat. Yli neljätuhatta muiden aurinkokuntien tähtien kiertolaista on nimetty eksoplaneetoiksi.

Kääpiöplaneettoja voi olla tuhansia

Pluton puolesta ei kannata surra, lohduttaa Alan Stern, joka johtaa Pluton historiallisen ohilennon viisi vuotta sitten tehnyttä Nasan New Horizons -missiota (siirryt toiseen palveluun). Pluto on kiehtova pieni maailma ja sen tutkimustulokset tieteellinen sensaatio, kutsuttiinpa Plutoa miksi tahansa, Stern sanoo.

Aurinkokunta säästi parhaansa viimeiseksi, Stern ihasteli Nasan verkkosivulla (siirryt toiseen palveluun), kun luotaimen kuvista paljastuivat Pluton sininen taivas, metaanijään peittämät vuorenhuiput ja punainen lumi.

Viime kuussa tuli kuluneeksi 15 vuotta New Horizonsin lähdöstä, ja luotaimen toiminta-aikaa on jatkettu ainakin tämän vuoden loppuun.

Parhaillaan New Horizons kiitää yhä syvemmälle Kuiperin jäiselle vyöhykkeelle katsomaan, mitä rakennusainetta aurinkokunta jätti käyttämättä pyöritellessään Maan, muut planeetat ja kääpiöplaneetatkin.

Astronomit arvelevat, että niitä tuli kyllä tehtyä paljon suurempi joukko kuin nyt tiedämmekään – satoja, ehkä tuhansia.

Lue seuraavaksi