1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Sanna Marin

Pääministeri Sanna Marin uskoo, että koronan pakkotestaukset rajoilla alkavat: "Käytännössä jokainen maahantulija testataan"

Pääministerin mielestä on hyvä, että kuntavaaleja ei siirretty.

Sanna Marin
nainen + muita kävelee kirjastoon
Sanna Marin vieraili lauantaina Turussa.Yrjö Hjelt / Yle

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo, että lakiesitystä koronan pakkotestauksesta rajoilla viimeistellään parhaillaan.

– Se on tarkoitus käsitellä valtioneuvoston istunnossa ensi viikon perjantaina.

Marinin hallitus yritti jo aiemminkin saada lakia pakkotestauksista, mutta ne tyssäsivät perustuslakivaliokuntaan.

– Se katsoi, että siinä oli liiaksi ongelmia, eikä sitä voitu käsitellä. Toivon, että tällä kertaa eduskunta pystyy asian käsittelemään.

Nyt sosiaali- ja terveysministeriö on keksinyt ratkaisun, jolla laajat pakolliset koronatestaukset rajoilla voidaan toteuttaa niin, että perustuslain vaatimukset täyttyvät. Ajatuksena on, että aluehallintovirastot tekevät päätöksen testaamisista.

– Käytännössä on kyse siitä, että jokainen maahantulija testataan.

Turulle sataa kiitosta

Lauantaina Turussa kuntavierailulla ollut pääministeri jakaa kiitosta Turussa harjoitetulle koronatyölle. Esimerkiksi Pohjois-Makedonian Skopjesta tulleita lentomatkustajia on testattu säännöllisesti jo loppukesästä alkaen. Satamassa testit alkoivat syksyllä.

Marin sanoo, että kaikkialla maassa ei ole tehty samaan tapaan kuin Turussa eli testattu laajasti maahantulijoita ja selvitetty näiden mahdollista koronatartuntaa.

– Nyt haluamme varmistaa, että aivan kaikilla maarajoilla sekä lento- ja laivaliikenteessä testaukset otetaan laajasti käyttöön, pääministeri Sanna Marin sanoo.

Pääministerin mukaan koronatilanne on Suomessa kohtuullisen hyvä, mutta ei ole syytä lepsuiluun.

– On syytä pitää rajoitustoimista kiinni juuri sen vuoksi, että tilanne voi heikentyä hyvinkin nopeasti.

Kolme naista kirjastossa.
Sanna Marin tutustui Turun uuteen pääkirjastoon, jossa osallistui kahteen facebook-liveen.Yrjö Hjelt / Yle

Marin harmittelee sitä, että rokotukset eivät ole lähteneet käyntiin niin ripeästi, kuin olisi toivottu. Massarokotukset kuitenkin käynnistyvät pikku hiljaa, kun rokoteannoksia saadaan maahan lisää.

– Tilanne tulee helpottamaan eli kyllä meillä on valoa ja toivoa edessäpäin. Vielä pitää kuitenkin jaksaa noudattaa rajoitustoimenpiteitä.

Hallitus aikoo edistää rokotehankkeita

Suomi lopetti oman rokotetuotantonsa vuonna 2003. Koronapandemian myötä asiaa on ihmelty, ja eduskunnassakin on vaadittu oman rokotetuotannon (siirryt toiseen palveluun) uudelleen käynnistämistä.

– Tämä on ollut sen aikainen päätös ja arvio. Hallitus on kyllä valmis edistämään niitä rokoteaihioita ja -hankkeita, joita Suomessa on, ja tähän etsitään välineitä, Marin sanoo.

Oikeusministeriön virkamiehet esittivät, että kuntavaalit olisi pitänyt siirtää koronan vuoksi. Puoluesihteerit eivät asialle lämmenneet. Myös pääministerin mielestä on hyvä, että kuntavaalit pidetään nykyisellä paikallaan 18. huhtikuuta. (siirryt toiseen palveluun)

– Pidän hyvin tärkeänä sitä, että kuntavaalit pidetään ajallaan. Kyllä meidän täytyy pitää kiinni siitä, että Suomessa demokratia voi toteutua myös poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Osa tutkijoista on kantanut huolta siitä, miten äänestysoikeus taataan kaikille, esimerkiksi karanteeniin määrätyille. Myös joissain kunnissa on epäilty, pystytäänkö kotiäänestys mahdollistamaan kaikille, jos sairastuneita on paljon.

Pääministerillä on kunnille kuitenkin selkeä viesti.

– Kuntien tehtävänä on huolehtia siitä, että ihmiset voivat käyttää äänioikeuttaan. Kaikki keinot, joita on käytettävissä äänestämisen mahdollistamiseksi, pitää etsiä ja käyttää.

Lue lisää:

Kuntavaalit keräävät arvostelua: Osa suomalaisista ei pääse äänestämään, kotiäänestys "mahdoton", varautuminen jäi puolitiehen

STM on löytänyt ratkaisun laajoille pakkotestauksille rajoilla – alueille päätösvalta

Kemin jätti-investointi on "iso, tärkeä ja odotettu" – pääministeri Sanna Marin: Hallitus haluaa luoda vakaata toimintaympäristöä yrityksille

Lue seuraavaksi