1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuriala

Kulttuurialalla meni hermo koronarajoituksiin – Paula Vesala vaatii hallitukselta tekoja: "Olisi aika tehdä päätöksiä ja estää itsemurhat"

Elokuva-ala vaatii koronarajoituksiin kohtuullisuutta, jotta elokuvateatterit voitaisiin avata jälleen.

kulttuuriala
Paula Vesala henkilökuva
– En puhu itseni vaan tuhansien alalla työskentelevien puolesta, sanoo hallituksen koronarajoituksia arvosteleva muusikko Paula Vesala.Tanja Heino / Yle

Muusikko Paula Vesalalla alkaa olla mitta täynnä koronarajoituksiin. Vesala-nimellä esiintyvä artisti avautui asiasta perjantaina Suomen Kuvalehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun).

Vesala oli mukana kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) lokakuussa perustamassa työryhmässä, jossa viranomaiset sekä kulttuuri- ja urheilualan edustajat selvittivät keinoja järjestää tapahtumia koronaturvallisesti. Muusikon mukaan viesti on välitetty valtioneuvostolle, mutta mitään ei ole tapahtunut.

– Jaksuhaleja on kuultu, mutta mitään tekoja ei olla nähty.

Paula Vesala henkilökuva
– Ihmisten turvallisuus on tietenkin tärkeintä, mutta tässä on vuoden verran elinkeinon harjoittaminen estetty. Tapahtumia voidaan tutkitusti järjestää turvallisesti, sanoo muusikko Paula Vesala. Tanja Heino / Yle

Vesala lataa pöytään lukuja. Tapahtumateollisuus ry:n laskelmien (siirryt toiseen palveluun)mukaan tapahtuma-alan tappiot olivat viime vuonna 1,9 miljardia euroa. Niihin tuli kompensaatiota tukien muodossa noin neljä prosenttia. Työllistymättä jäi lähes 140 000 ihmistä, ja 10 000 oli lomautettuna.

Koronarajoituksia voisi Vesalan mukaan osittain höllentää, sillä tapahtumia voitaisiin järjestää koronaturvallisesti. Saarikon työryhmässä kun luotiin turvallisen tapahtuman periaatteet.

Muusikon mielestä ongelmana on se, että kaikki tapahtumat ovat rajoituksissa samanarvoisia.

– Kaikenlaiset tapahtumat ulkoilma-installaatioista aina pienempiin istuviin tapahtumiin sisätiloissa on niputettu samaan. Tapahtumien rajoittaminen on toki näyttävä keino ja sillä voidaan luoda turvallisuuden tunnetta. Niputtaminen on niin sanottu tylppä konsti. Siinä voitaisiin harjoittaa kohtuullista harkintaa.

Paula Vesala henkilökuva
– Meillä on täysin näköalaton kevät ja kesä edessä. Tarvitsemme avointa keskustelua skenaarioista, että mitä milloinkin tapahtuu. Ei kenelläkään tietenkään ole päivämääriä, mutta tarvitsemme tulevaisuudennäkymiä, sanoo muusikko Paula Vesala tapahtuma-alan ahdingosta.Tanja Heino / Yle

Toisena epäkohtana Vesala mainitsee kulttuurialalle myönnettyjen tukien epätasa-arvoisen jakautumisen. Muusikon mukaan valtio on tukenut lähinnä valtionosuusjärjestelmän piiriin kuuluvia kulttuuritahoja. Vapailla markkinoilla työskentelevät freelancerit ovat Vesalan mukaan jääneet täysin tukien ulkopuolelle.

– Pitäisi saada nettomenetyksiin perustuvaa tukea. Yksityisyrittäjät, freelancerit ja muut alihankintaketjuun kuuluvat kuten roudarit ja ääniteknikot ovat olleet tyhjän päällä vuoden verran ja vailla tulevaisuuden näkymiä. Tarvitsemme tukea, joka kohdistuu oikein.

Vesala haluaa lähettää Sanna Marinin (sd.) hallitukselle terveisiä, että nyt on tekojen aika.

– Marinin hallituksen yksi kärki oli, että luovien alojen osuus bruttokansantuotteesta nuosuun. Nolla tekoa tällä hetkellä.

– Nyt olisi aika tehdä päätöksiä ja estää ihmisten elämäntöiden hukkaan valuminen, konkurssit ja suoraan sanottuna itsemurhat.

Elokuva-ala haluaa koronarajoituksiin kohtuullisuutta

Turhautumista koronarajoituksiin purki perjantaina myös elokuva-ala. Suomen elokuva-alan keskusjärjestö Suomen Filmikamari sekä yli sata elokuva-alan yritystä ja yhteisöä vaativat aluehallintovirastoja arvioimaan elokuvateattereiden koronarajoituksia uudelleen.

Aluehallintovirastoille lähetetyssä kirjeessä todetaan virastojen päätösten olevan lainvastaisia, sillä ne eivät täytä "välttämättömyyden, suhteellisuuden ja tarkkarajaisuuden vaatimusta".

Suomen Filmikamarin hallituksen puheenjohtaja Katarina Nyman sanoo, että rajoitukset pitkittyessään koettelevat elokuva-alaa kohtuuttomasti. Elokuva-ala ei vaadi rajoitusten poistamista, mutta että niitä kohtuullistettaisiin.

– Elokuvateatterit ovat jo pandemian alusta asti hoitaneet turvallisuusasiat esimerkillisesti ja tartuntatapauksia ei ole ollut yhtään.

Katarina Nyman henkilökuva
– Koronarajoituksia pitäisi kohtuullistaa niin, että elokuva-alan yrittäjät pystyvät harjoittamaan elinkeinoaan eikä asiakkaiden oikeutta kulttuurin ja taiteeseen enää tämän enempää rajoitettaisi, sanoo Suomen Filmikamarin hallituksen puheenjohtaja Katarina Nyman.Tanja Heino / Yle

Nymanin mukaan ongelmana on se, että kaikki kulttuuritapahtumat on niputettu yhteen yleisötapahtumakategorian alle. Hänen mielestään koronarajoituksia pitäisi tarkastella tapauskohtaisesti.

– Rajoitetaan siellä missä rajoituksilla on oikeasti tehoa ja missä tartuntariski on suurempi ja höllennetään siellä missä todistetusti ja tutkitusti tartuntariski on pieni kuten elokuvateattereissa.

Nymanin mielestä koronarajoitukset eivät kohtele kaikkia aloja tasapuolisesti.

– Jos elokuvateatterin vieressä on baari tai kahvila, niin siellä saa olla ihmisiä olla aika iso määrä. Mutta kun ovi aukaistaan elokuvateatterin puolelle, niin pääkaupunkiseudulla ei salissa saa istua kuin kymmenen ihmistä turvavälein. Sillä kapasiteetilla ei elokuvateatteria pysty valitettavasti pyörittämään ilman suuria tappioita.

Elokuvateattereita toivotaan avattavaksi

Helsingin Kalliossa koronarajoituksille löytyy ymmärrystä – ainakin osittain.

Lastenvaunuja työntävän Robert Hansonin mielestä koronarajoitukset ovat järkeviä. Hän luottaa terveysalan asiantuntijoihin, ja poliitikot tekevät päätöksiä parhaan tiedon perusteella.

– Totta kai pitkittyneen tilanteen myötä on alkanut ajatella, että olisi kiva päästä teatteriin. Kulttuurin nauttiminen alituisesti näytöltä alkaa tuntua höhlältä.

Robert Hanson haastateltavana
Robert Hansonin mielestä elokuvateattereita voisi pitää avoinna tietyillä koronajärjestelyillä.Tanja Heino / Yle

Laskiaispullia kahvilaan jonottaneet Saana Schnabel ja Julianne Mäenpää kaipaavat kulttuuritapahtumiin, mutta ymmärtävät koronarajoituksia.

Naiset haastateltavana
Saana Schnabel ja Julianne Mäenpää ovat huolissaan kulttuurialalla toimivien pienyrittäjien pärjäämisestä korona-aikana.Tanja Heino / Yle

– Hallituksen linjaamien rajoitusten mukaan mennään, mutta nuorena on tosi kurjaa, ettei pääse käyttämään kulttuuripalveluita. Mutta ehdottomasti olen sen kannalla, ettei korona saa levitä, sanoo Schnabel.

– Elokuvateattereita voisi pitää auki, jos siellä pidettäisiin maskeja ja huolehdittaisiin hygieniasta. Onhan tässä ollut keskustelua, ettei kohtelu ole ollut ihan tasapuolista eri aloja kohtaan. Sinänsä voitaisiin alkaa jo vähän helpottaa rajoituksia, sanoo Mäenpää.

Lue myös:

Musiikkialaa uhkaa musertava lasku - Ministeri Saarikko kutsuu Paula Vesalan ja muut alan toimijat tapahtuma-alan pelastusryhmään

Suomen elokuva-ala pitää koronarajoituksia lainvastaisina ja vaatii niiden muuttamista

Elokuviin tai teatteriin ei ole vieläkään asiaa pääkaupunkiseudulla – ovet pysyvät kiinni koko helmikuun

Teattereiden ensi-illat ovat koronarajoitusten takia hämärän peitossa – näytelmiä harjoitellaan silti täyttä häkää

Lue seuraavaksi