1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Olli Rehn

Suomen Pankin Rehn keräsi eniten mainintoja HS:n gallupissa seuraavista presidentinvaaleista

Toiseksi eniten mainintoja sai pääministeri Sanna Marin.

Olli Rehn
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.Juha Kivioja / Yle

Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn (kesk.) sai eniten mainintoja Helsingin Sanomien tuoreessa kyselyssä (siirryt toiseen palveluun) seuraavista presidentinvaaleista. Rehnin mainitsi 19 prosenttia vastaajista.

Toiseksi eniten mainintoja sai pääministeri Sanna Marin (sd.), jonka mainitsi 13 prosenttia vastaajista. Seuraavaksi useimmin nimettiin ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) seitsemän prosentin kannatuksella ja sitten perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho viidellä prosentilla.

Lehti kysyi gallupissaan, ketkä olisivat hyviä valintoja presidentti Sauli Niinistön seuraajaksi tämän kauden päättyessä. Osallistuneet saivat nimetä niin monta ihmistä kuin halusivat. Heille ei esitelty valmista listaa.

Suurin osa vastaajista ei osannut tai halunnut kertoa mielipidettään asiasta.

Seuraavat presidentinvaalit järjestetään vuonna 2024.

Kantar TNS:n toteuttamaan tutkimukseen osallistui yli tuhat ihmistä. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimus toteutettiin helmi-tammikuun vaihteessa.

Lue seuraavaksi