1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. maatalousyrittäjät

Lounais-Suomen viljelijät palkkaavat ensi kesän ulkomaisia kausityöntekijöitä täyttä häkää

Hallitus antoi linjaukset ulkomaisen kausityövoiman käytöstä ensi kesää varten helmikuun alussa.

Marjanpoimijoita pellolla vuionna 2014. Kuvituskuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Monet lounaissuomalaiset viljelijät ovat jo aloittaneet ulkomaisten kausityöntekijöiden rekrytoinnin.

Hallitus linjasi helmikuun alussa kausityöntekijöiden maahantulokäytännöistä korona-aikana.

Ulkomailta tuleville työntekijöille on esimerkiksi tehtävä koronatesti maahan tullessa, sekä toinen testi 72 tuntia maassa olon jälkeen. Työntekijöiden saapumisesta pitää ilmoittaa kunnan terveysviranomaisille ja lisäksi on laadittava terveysturvallisuussuunnitelma.

Erityisesti suurilla tiloilla, joissa työvoiman tarve on suuri, alkaa rekrytoinnilla olla jo kiire, sanoo ProAgria Länsi-Suomen yritysasiantuntija Sari Uoti.

– Olisi toivottavaa, että oltaisiin aikaisin liikkeellä. Suurilla tiloilla jossa työvoimaa tarvitaan paljon, on ollut jo pakko aloittaa. Ikävän moni toisaalta odottaa ja luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, Uoti toteaa.

Monet ovat jo liikkeellä rekrytoinnin suhteen

Laaksosen mansikkatilalle Säkylän Köyliöön palkataan 50–100 kausityöntekijää Ukrainasta. Viime kesänä osa sadosta mätäni pelloille työvoimapulan vuoksi. Tänä vuonna tilanne näyttää paremmalta, sanoo viljelijä Jari Laaksonen.

– Tilanne vaikuttaa nyt aika paljon viime kevättä helpommalta. Olemme jo saaneetkin osan työluvista kausityöntekijöille. Toki käytäntö on nyt erilainen, kun ulkomaisilta työntekijöiltä vaaditaan koronatestit ja karanteenit.

Paimiolaisen Alanteen tilan Aarni Alanne pitää tämän vuoden tilannetta huomattavasti viime vuotta parempana.

– Linjausten valossa ollaan hyvin toiveikkaita, kun nyt ollaan ajoissa liikkeellä. Viime vuonna ohjeet saatiin rekrytoinnin jälkeen, kun koronakin alkoi. Ensin oli normaali rekrytointi ja sitten palkattiin Suomesta lisää. Kyllä se oli hetkessä elämistä, Alanne toteaa.