1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Siperia

Yksi oli hengissä 20 vuoden pakkotyön jälkeen – Suomi karkotti vankeja Siperiaan jo paljon ennen Stalinia

Suomi lähetti 1800-luvulla yli 3000 vankia Siperiaan ja välttyi kalliilta vankilarakentamiselta.

Siperia
Vanki kahleissa kottikärryn kanssa 1898. Päälaki puoliksi ajeltu vangin merkiksi.
Ennen Siperian-matkaa vangeilta ajeltiin pää puolikaljuksi, jotta heitä oli helpompi vartioida. Kärryt ovat merkki siitä, että vanki on yrittänyt karata.Carl Jahn / Museovirasto

Yhdeksän kovan luokan rikollista odotteli Viipurissa matkan alkua.

Pian heidät luovutettaisiin venäläisviranomaisille ja yhteys koti-Suomeen katkeaisi, todennäköisesti lopullisesti.

Elettiin heinäkuuta vuonna 1826.

Kesä oli heleimmillään, joten alkumatka Pietariin ja edelleen Moskovaan sujuisi siedettävästi. Kahleet tosin aiheuttaisivat hiertymiä.

Säätila ehtisi kuitenkin muuttua moneen otteeseen ennen kuin Suomen historian ensimmäiset Siperiaan karkotetut vangit pääsisivät perille.

Edessä oli 7000 kilometrin matka ja se taitettaisiin jalan. Kaksi päivää kävelyä, päivä lepoa.

Perillä Itä-Siperian pahamaineisessa Nertsinskin kaivoksessa oltaisiin joskus vuoden 1828 alkupuolella, puolentoista vuoden marssin jälkeen.

Vielä oli kuitenkin käytävä parturissa.

Miehiltä leikattaisiin puoli päätä kaljuksi, jotta he erottuisivat ja vartiointi olisi helpompaa. Venäläiset vartijasotilaat tiesivät kokemuksesta, että näin kesäaikaan pakoyrityksiä tulisi olemaan useita.

He tiesivät myös, että kaikki eivät pääsisi perille. Joka kahdeskymmenes kuolisi matkan aikana.

Pysähdyspaikka Siperiaan karkotetuille. Hevoskärryt pihalla 1890-luvulla..
Etappiasema Siperiaan karkotettujen matkan varrelta. Siperian itäosiin oli Suomesta noin 7000 kilometriä ja matka taitettiin kävellen.Museovirasto

Englanti karkotti vankinsa Australiaan, Venäjä Siperiaan

Venäjällä Siperiaan karkotuksista oli 1800-luvun alussa jo pitkä kokemus. Ensimmäinen maininta on vuodelta 1593.

Uralin itäpuolinen alue oli pikkuhiljaa 1500-luvun aikana liitetty valloituksin Venäjään.

Uudisasukkaita Eurooppaa suuremmalle ja sääoloiltaan ankaralle alueelle oli kuitenkin vaikea houkutella. Eikä talonpoikien muuton estänyt maaorjuus helpottanut tilannetta.

Karkotus toimisi paitsi rangaistuksena, myös keinona asuttaa Siperia.

– Siperia oli kuin Amerikan länsi. Viranomaiset pyrkivät asuttamaan uutta maata ja liittämään sen näin kiinteämmin osaksi ydinaluetta, sanoo väitöstutkija Miikka Vuorela.

Vuorela on tutkinut suomalaisia rikoksia ja rangaistuksia autonomian ajalla 1809–1917, jolloin Siperiaan karkotukset olivat oleellinen osa rangaistusjärjestelmää. Vuorelan väitöskirja Autonomian ajan rikos ja rangaistus oikeustilaston valossa tarkastettiin perjantaina Helsingin yliopistossa.

Miikka Vuorela
Miikka Vuorelan mukaan karkotukset olivat kainalosauva, jolla Suomi nilkutti eteenpäin vanhan rangaistusjärjestelmän kanssa.Tiina Jutila / Yle

Toinen vertailukohta on Britannia, joka lähetti vankejaan ensin Amerikkaan ja Yhdysvaltojen itsenäisyyden jälkeen Australiaan. Varsinkin Australiassa tavoitteena oli synnyttää mantereelle brittiläinen kolonia, ja siinä myös onnistuttiin.

Niin Britanniassa, Venäjällä kuin Suomessakin karkotusten taustalla vaikuttivat valistuksen aatteet: kuolemantuomio alettiin kokea julmaksi ja sivistymättömäksi rangaistukseksi ja siitä haluttiin eroon.

Kuolemantuomion muuttaminen elinkautiseksi vankeusrangaistukseksi puolestaan tarkoitti vankimäärän kasvua ja pakotti kalliiseen vankilarakentamiseen.

1800-luvun alussa vankiloita sellaisina laitoksina kuin ne nykyään käsitetään ei Euroopassa juuri ollut. Vangit sijoitettiin linnoihin tai linnoituksiin, joissa oli sotilaita heitä valvomassa. Ylipäänsä vankeusrangaistus oli nykyistä vähäisempää ja tuomioina suosittiin fyysiseen terveyteen kohdistuvia rangaistuksia, kuten ruoskintaa.

Vankilarakentamiselta välttyi, jos valtiolla sattui olemaan meren takaisia siirtomaita tai Siperian kaltainen etäinen ja loputon maa-alue. Vangit voitaisiin lähettää sinne, tekemään työtä, rakentamaan yhteiskuntaa. Siellä kaukana he eivät uhkaisi kunniallisia ihmisiä, eivätkä olisi heidän elätteinään.

Venäjään kuuluva Suomi tarttui tähän mahdollisuuteen.

Vanki kahleissa 1898.
Kahleet hidastivat, mutta eivät estäneet vankien karkaamista.Carl Jahn / Museovirasto

Mieluummin Siperiaan kuin Viaporiin

Suomalaisvankien oloista Siperiassa ei tiedetä kovin paljoa. Dokumentointivastuu oli venäläisviranomaisilla, eivätkä he erotelleet vankeja kansalaisuuden mukaan.

Jotain kuitenkin tiedetään muun muassa alueella vierailleiden tutkimusmatkailijoiden sekä siirtoloihin palkattujen pappien kertomuksista. Siperiasta karanneita ja Suomeen asti päässeitä vankeja myös haastateltiin innokkaasti sanomalehdissä.

Alpo Juntusen vuonna 1983 julkaistu Suomalaisten karkottaminen Siperiaan autonomian aikana ja karkotetut Siperiassa on perusteos aiheesta.

Alkuun Siperiaan lähetettiin vain elinkautisvankeja, ja ainoastaan miehiä. He päätyivät joko raskaaseen kaivostyöhön tai lähes yhtä raskaaseen tehdastyöhön Siperian kaukaisimpiin osiin, Baikal-järven itäpuolelle, muun muassa Nertsinskiin.

Nertsinsk oli tunnettu epäinhimillisistä oloistaan ja kesäisin tapahtuneista vankien joukkopaoista. Vankeja käytettiin työvoimana hopea-, lyijy- ja kultakaivoksissa, valimoissa, viina- ja suolatehtaissa sekä erilaisissa rakennus- ja aputöissä.

Suomalaisista vangeista yhden tiedetään selvinneen hengissä 20 vuoden pakkotyötuomiosta.

Venäjän maa-alueet n. 1866.
Siperian suomalaisalueita 1800-luvulla. Siirtoloita oli Jenisei-joen varressa (kuva A) ja Omskin alueella (kuva B).Jyrki Lyytikkä / Yle

1840-luvulta lähtien karkotettujen joukko laajeni. Myös naisia alettiin passittaa Siperiaan, samoin muita kuin elinkautisvankeja. Siperiaan päätyi myös paljon irtolaisina vangittuja, jotka anoivat tuomion muuttamista karkotukseksi.

Jotkut todellakin halusivat Siperiaan. Se kertoo karua kieltään Suomen vankilaoloista 1800-luvulla.

– Kun prokuraattorilta, ylimmältä laillisuusvalvojalta, kysyttiin, voidaanko vankeja karkottaa Siperiaan, hän vastasi: koska Suomen vankilaolot ovat niin umpisurkeat, eivät asiat Siperiassa ainakaan huonommin voi olla, Miikka Vuorela kertoo.

Pysyvää asuntoa tai työpaikkaa vailla olleet irtolaiset määrättiin Suomen ainoaan rangaistusvankilaan, Viaporiin. Tulevaisuuden näkymä ei ollut ruusuinen. Moni pysyi Viaporissa kuolemaansa asti, sillä vapautuminen olisi edellyttänyt työn ja asunnon saantia, mikä useimmiten oli Viaporista käsin mahdotonta järjestää.

– Vaihtoehtoina oli aloittaa uusi elämä Siperiassa tai virua Viaporin kurjuudessa loppuelämä. Monelle valinta oli helppo.

Miikka Vuorela
Suomenlinnassa vankityrmiä oli muun muassa Hamilton-Polhemin muurissa, jossa sijaitsee nykyisin Tullimuseo.Tiina Jutila / Yle

Siperiassa irtolaiset saattoivat elää suhteellisen vapaasti. Monet työskentelivät esimerkiksi maanviljelijöinä tai käsityöläisinä. Seurana oli usein maanmiehiä, sillä suomalaiset asutettiin omiin siirtoloihinsa, jotka sijaitsivat lähempänä Eurooppaa kuin Nertskinskin kaivokset.

1800-luvun edetessä matkanteko helpottui. Kävely vaihtui rekeen, veneeseen tai jopa junakyytiin.

Siperialla oli vielä yksi valttikortti Suomen vankiloihin verrattuna:

"Siperiasta voi paeta, mutta Kakolasta ei" vastasi eräs vanki Mathilda Wredelle tämän ihmetellessä syytä Siperiaan lähdölle.

Kaikkiaan Siperiaan päätyi autonomian aikana 3321 suomalaista. Heistä neljäsosa oli elinkautisvankeja, loput eli enemmistö oli irtolaisia ja muita vankeja.

– 1870–80-luvuilla Siperiassa oli yhtä paljon suomalaisia kuin Suomessa oli vankeja. Suomella oli siis toinen vapausrangaistusjärjestelmä Siperiassa, Miikka Vuorela huomauttaa.

Näkymä jokirannasta Kakolanmäkeen 1867.
Suomen vankilaverkosto, muun muassa Turun Kakola, rakennettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Kuva on vuodelta 1867.J. Reinberg / Museovirasto

Karkotetut unohdettiin Siperiaan

1800-luvun loppupuolella kritiikki Siperiaan karkoituksia kohtaan alkoi kasvaa.

J.V. Snellman ihmetteli, eikö vankeja voitaisi mieluummin pistää viljelemään kotimaisia erämaita kuin lähettää heidät rakentamaan Siperiaa.

Sanomalehdissä ilmestyneistä vankikarkurien haastatteluista muodostui myös ehkä todellisuutta myönteisempi kuva olosuhteista Siperiassa. Suomessa alettiin kyseenalaistaa Siperiaan karkotusten pelotevaikutus.

Tärkeimmät syyt karkotusten loppumiselle olivat kuitenkin 1880-luvulla toteutetut rikoslain uudistus ja vankilaverkoston rakentaminen. Siperian sijaan kovat rikolliset päätyivät Turun Kakolaan tai Helsingin Sörnäisten vankilaan.

Viimeiset karkotukset tapahtuivat vuonna 1888.

Sen jälkeenkin suomalaisia lähetettiin Siperiaan – tunnetuimpana P.E. Svinhufvud – mutta kyse oli poliittisista tuomioista, ei Suomen lakiin perustuneista rangaistuksista. Oma lukunsa ovat Stalinin vainoissa 1930-luvulla Siperiaan lähetetyt suomalaiset.

Katekeetta Juho W. Lehdon ja diakonissa Eeva Ketosen häät Siperiassa Bugenen suomalaisen siirtokunnan kirkossa.
Eeva ja Juho Lehdon häät Siperiassa huomioitiin Aamulehdessä.Museovirasto

Mutta mitä tapahtui Siperiaan karkotetuille suomalaisille sen jälkeen, kun järjestelmä lakkautettiin?

– He eivät päässeet koskaan takaisin Suomeen. Asiasta käytiin pitkä poliittinen keskustelu 1900-luvun alussa. Silloin havahduttiin siihen, ettei kukaan tiennyt, keitä Siperiassa oli, Miikka Vuorela sanoo.

Koska karkotukset oli lopetettu jo parikymmentä vuotta aiemmin, ymmärrettiin, että Siperiassa olevien suomalaisten täytyi olla jo iäkkäitä. Lopputulos oli se, ettei heitä haluttu köyhäinhoidon rasitteeksi ja he saivat jäädä omiin oloihinsa.

Karkotettujen ja heidän jälkeläistensä kohtaloista tutkija Miikka Vuorelalla ei ole tietoa. Hän epäilee, ettei Siperiassa ole enää juurikaan jälkiä suomalaisyhteisöistä – suomalaisten määrät olivat kuitenkin aika pieniä, ja harvan tiedetään perustaneen perhettä.

Suomen kriminaalipolitiikkaan Siperiaan karkotuksilla sen sijaan oli merkittävä vaikutus.

– Karkotukset olivat kainalosauva, jonka avulla oli mahdollista nilkuttaa eteenpäin vanhan rangaistusjärjestelmän kanssa.

Rikoslain uudistus ja vankilaverkoston rakentaminen tulivat karkotusten vuoksi 30–40 vuotta muita Pohjoismaita perässä.

Kun ne lopulta 1880-luvulla toteutettiin ja karkotukset lopetettiin, Suomi siirtyi moderniin rangaistusjärjestelmään: terveyteen kohdistuneista rangaistuksista siirryttiin vapauteen ja omaisuuteen kohdistuviin rangaistuksiin - järjestelmään, joka on yhä käytössä.

Korjaus 20.2.2021 kello 16.39: Perjantaina 19.2.2021 kello 18 ja 20.30 TV-uutisten jutussa samasta aiheesta kerrottiin, kuinka juuri ketään karkotetuista ei haluttu palauttaa Suomeen. Tuossa yhteydessä esitettiin valokuva, josta saattoi kuvitella, että henkilöt olivat vankeja: Todellisuudessa kuvan aviopari oli Siperiassa toimineita kirkon työntekijöitä.

Lue myös:

Siperiassa vankileirillä raatoi myös suomalaisvankeja – Suljetussa kaupungissa elämä on yhä eristynyttä

Stalin rakasti elokuvia, himoitsi nuoria tyttöjä eikä uskaltanut jättää henkiin ketään, joka oli mahdollinen vastustaja

Lue seuraavaksi