1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Viikate

Kaarle Viikatteen mukaan mollisoinnun tenho juontuu siitä, kun jo äitiyspakkauksessa on mukana kahdeksan surmanluotia

Metallimusiikkia soittavan Viikate-yhtyeen keulahahmon sanoituksissa on usein melankolinen sävy.

Viikate
Rock-muusikko seisoo Lahden torilla
Muusikko Kaarle Viikate kuvailee humoristisesti olevansa irtolainen, joutomies ja juippi. Vesa Winberg / Yle

Kalle Virtasen muuttuminen Viikate-yhtyeen perustajaksi Kaarle Viikatteeksi sai alkusäyksen lapsena perheen automatkoilla.

– Meidän autossa kasettisoittimella pyöri Olavi Virta ja muut iskelmät. Musiikki jättää jälkensä, kun ihmistaimi istuu auton takapenkillä ja kasettisoittimelta soitetaan sellaista musiikkia, minkä takapenkkiläisen korvat rekisteröivät.

Radio Suomen sunnuntaivieras Kaarle Viikate kertoo, kuinka musiikki muuttui harrastuksesta elämäntyöksi.

Kouvolassa 1975 syntynyt Viikate uskoo, että viehätys mollisointuihin syntyi silloin.

– Mollisoinnun viehätys tulee jo siitä, kun äitiyspakkauksessa on mukana kahdeksan surmanluotia. Olen pohtinut syyksi myös sitä, että mollisoinnut ovat helpompia soittaa kuin duurisoinnut. E-molli perusvireessä, siinä on vain kaksi sormea käytössä. Nerokasta.

Kahdeksalla surmanluodilla muusikko viittaa Pihtiputaalla talvella 1969 tapahtuneeseen verityöhön, jossa vahvasti juopunut pienviljelijä ampui neljä poliisia. Kansakunnan muistiin tragedia piirtyi vahvasti, kun Mikko Niskanen teki tapahtumasta myöhemmin tv-elokuvan.

Toki Kaarle Viikate on muiden 1970-luvun lapsien tavoin saanut äitiyspakkauksessa myös hilpeämmän sävyiset Uuno Turhapurot ja Komisario Palmut.

Lahti sopii irtolaiselämää viettävälle

Kaarle Viikate sanoo olevansa irtolainen, joka asettui Lahteen vuonna 1996. Alun perin hän tuli Kouvolasta kokkikouluun, mutta nykyään Lahti on hänelle toinen kotikaupunki.

– Olen pörhistellyt täällä jo 25 vuotta. Lahti on mukava kaupunki muun muassa siksi, että pari kertaa tunnissa lähtee julkisia liikennevälineitä eri suuntiin. Jos alkaa ahdistaa, pääsee aina pois. Tämä on muovautunut minulle kivaksi kaupungiksi asua.

Muusikkoa viehättää se, että väki vaihtuu vilkkaasti.

– Jo ensimmäisinä opiskeluvuosina huomasin, että tänne ei pysty oikein paaluttamaan itseään. Irtolaisuus oli minulle ainakin alkumetreillä luonteva tapa elää. Kyllä mie olen vieläkin irtolainen, joutomies ja juippi.

Viikatteen mukaan Lahti sopii itsensä irtolaiseksi mieltävälle hyvin.

– Lahden kaltainen kaupunki luo tarinoita. Tarinat jäisivät lyhyiksi, jos kaikki olisi paalutettu jo intron aikana tiukasti paikoilleen. On kiva asetelma, että irtolaiset lukittuu johonkin paikkaan, kuten Lahteen.

Hän kertoo vuosien aikana tutustuneensa Lahdessa noin kymmeneen ihmiseen ja ystävystyneensä viiden kanssa.

– Mutta kaikki ovat olleet mukavia. Kouvolassa ollaan sosiaalisesti vähän rajoittuneita, joten siinä mielessä aika täällä on ollut kiva varttisatanen.

Lahteen muuttaessaan hänellä oli selkeät suunnitelmat elämälleen. Hän aikoi kokiksi. Kaarle Viikate ei osaa kunnolla osoittaa hetkeä, jolloin musiikista tuli elämäntyö.

– Musan piti olla harrastus, jota rahoitetaan ruoanlaitosta saaduilla rahoilla.

Ensin tuli Kiss

Noin viisivuotiaalle Kalle-pojalle kolahti radiosta kuultu Ronnie and the Loafersin kappale Se jokin sinulla on. Silmät ja korvat avautuivat oikeasti musiikin kuunteluun kahdeksanvuotiaana, kun joululahjapaketista löytyi Nimeni on Dingo. Pikkupojan lempikappale kasetilla oli Pistoolisankari.

– Dingon albumia tulee kuunneltua edelleen. Musan kuuntelu lähti kunnolla siitä, kun Kouvolassa Lehdokin nuorisotalolla Lavosen Lalli äänitti kasetille Kissin Animalize.

Levyn kannessa oli räyhäkästä kissaeläimen turkkia ja seeprakuvioita. Kissin musiikki löi avokämmenellä molemmille poskille, kuvailee Viikate.

– On pakko tunnustaa, että periaatteessa Paul Stanley teki minusta tämän naisen, mikä olen. En tiedä miksi muut aikalaiset, kuten W.A.S.P, Twisted Sister tai Dio eivät kolahtaneet. Paul ja Gene olivat ihan hyytävää ajoa.

Ja sitten piti saada kovempaa kamaa

Viikate kuvailee hurahtamistaan musiikkiin porttiteorian avulla: Kissin jälkeen piti siirtyä kovempiin ja kovempiin bändeihin.

Yksi käännekohta oli, kun Kouvolan Lehtimäkeenkin tuli taivaskanava, kaapeliverkossa ohjelmia lähettävä Sky Channel. Televiosta alkoi tulla muun muassa ohjelma Monsters of rock.

Kaarle Viikate eli Kalle Virtanen soittamassa kitaraa lavalla Viikate -yhtyeensä kanssa
Viikate keikalla Rockfestissä vuonna 2017. Yle/ Björn Karlsson

Yhtäkkiä omassa olohuoneessa televisioruudulla rämisi Kissin Asylum-levyltä Tears are falling ja muita lyriikan helmiä.

– Vuonna 1986 muistan nähneeni musiikkivideon, jossa joku jätkä ajaa moottoripyörällä haudasta. Olin 12-vuotias ja siitä alkoi elämäni rikollisin vaihe, kun vaihdoin Kouvolan Anttilassa tarjouslaput muutamaan kasettiin.

Kasetit olivat David Lee Rothin Skyscraper, AC/DC:n Blow up your video ja Motörheadin Rock’n’roll.

– Minulla oli rahaa niihin vilpillisyyteni takia, koska ne maksoivat tarjouslapuilla vain 30 markkaa. Sillä tiellä tässä loppupeleissä ollaan. Motörhead oli niin totaalinen kokemus.

Viikate julistaa, että Motörheadin No sleep ‘til Hammersmith on edelleen paras levy, mikä on maailmassa tehty.

Sitten piti taas saada kuunteluun vahvempaa tavaraa.

– Kuvioon tuli death metal. Jossain vaiheessa se tyssäsi Napalm Deathiin. Ajattelin, että sitä nopeampaa kamaa en enää ymmärrä.

"Olen aina pitänyt kauhean nopeasta musasta, vaikka en osaa soittaa sitä"

Rippileirillä Kaarle Viikate opetteli soittamaan kitaraa. Viikate-yhtyeen musiikki alkoi rakentua mielessä, kun hän löysi punk- ja metallivaikutteiset raskaan rokin yhtyeet Mana Manan ja Lyijykomppanian.

– Tajusin, että eräänlaista kivirekigroovea voi tehdä myös näin ja päätin, että mie otan tästä vaikutteita. On ristiriitaista, että olen aina pitänyt kauhean nopeasta musasta, vaikka en itse osaa soittaa sitä.

Nopeat surffibändit kuten Laika And The Cosmonauts olivat Kaarle Viikatteen mielestä loistavia. Sitten hän löysi Esa Pulliaisen kaikukitaran.

– Hoksasin, että minulla on tässä Mana Mana ja sitten on Surujen kitara. Ne voi naksauttaa yhteen. Motörhead on kulkenut koko ajan mukana. Nämä oivallukset olivat vähän kuin olisin raaputtanut päävoiton Ässä-arvasta.

Hän perusti Viikatteen parikymppisenä vuonna 1996 yhdessä Simeoni Viikatteen kanssa. Pian harrastukseksi kaavailtu musiikki vei aikaa enemmän ja enemmän.

– Musahommia alkoi olla niin paljon, että palkkatöissä kokkina piti yhä useammin sanoa, että tuohon ja tuohon vuoroon en pääse. Päätin katsoa mihin asti harrastus kantaa. Ainahan oli mahdollista palata piisin ääreen.

"Vetelen yhä takki auki ja bataattisormet kitaran otelaudalla"

Musiikki iski kovaa tajuntaan viimeksi marraskuussa, kun Viikate kuuli ruotsalaisen heavy metal -yhtyeen Tribulationin kappaleen Hour of the wolf.

– Tasaisin väliajoin tulee bändejä, jotka lyö suoraan avokkaalla. Sitten unohdun musan ja yhtyeen pariin. Musiikki on pohjaton sammio.

Viikate yhtyeen jäsenet kuvattuna vanhassa teollisuushallissa.
Nykyään Viikatteessa soittavat Kaarlen ja Simeonin lisäksi Arvo sekä Ervo Viikate. Universal Music Finland / Kuvaaja: Terhi Ylimäinen

Nuorena hän ei vaivautunut miettimään, miksi jotkut biisit kolahtavat. Sitä ikään kuin vain tiesi, että tämä on kova juttu. Mutta nyt hän osaa tarkemmin eritellä, miksi joku kappale iskee kovemmin.

– Tiedän, että noh, tässä on tällainen kitarakuvio, joka tarrasi meikäläisen sisäelimistä kiinni, eikä päästä irti.

Kyynisyys ei ole lyönyt läpi musiikin suhteen. Viikatteella on teoria siitä, miksi hän yhä innostuu musiikista pikkupojan lailla.

– Jos olisin opiskellut musiikin teoriaa, analysoisin hyvän biisin puhki. Se saattaisi tappaa nautinnon. Mutta en ole koskaan lähtenyt mukaan teoriaporukoihin, vaan vetelen takki auki tunnepohjalta ja bataattisormet kitaran otelaudalla.

Iskelmä puhuttelee

Metallimies on myyty, jos suoratoistopalvelu tarjoilee Olavi Virran kappaleen Poika varjoisalta kujalta tai Laila Kinnusen Mantzurian kummut kolmijakoisena venäjän kielisenä versiona.

– Tulee olo, että tämä on mahtava biisi. En tiedä johtuuko se siitä, että omat korvat höröttyy, kun tällaisia biisejä tulee. Käynnissä olevat askareet jää, laulu kuunnellaan loppuun ja sitten jatketaan.

Itse biisi ratkaisee aina.

Kaarle Viikate

Erityisesti oikeilla, akustisilla soittimilla esitetty musiikki on Kaarle Viikatteen mielestä säilyttänyt tenhonsa. Jokaisella vuosikymmenellä on omat muotivirtaukset ja soundimaailma, mutta kokonaisen yhtyeen tai orkesterin oikeilla soittimilla esittämä kappale on ajaton.

Ei ole väliä, onko kyseessä kitarabändi vai suurempi yhtye, jossa on mukana jouset ja puhaltajat.

– Jos esimerkiksi viuluilla vedetään, niin on ihan sama millä vuosikymmenellä biisi on taltioitu.

Sama kuuluu rockmusiikissa, kun soitetaan oikeilla kitaroilla.

– Ei efektoida tai tehdä nykyajan kommervenkkejä. Jos kommervenkit jättää pois, musa kuulostaa ajattomammalta. Iskelmäpuolella on toki myös uudet soundit, mutta hyvä iskelmäsävellys tuntuu säilyvän pitkään.

Kaarle Viikatteen mielestä joka ainut musiikkityyli puolustaa paikkaansa niin kauan, kuin sillä on kuulijoita.

Kitararokin ei ole ehkä edes tarpeellista tarpeellista nousta sellaiseen suosioon, että särökitaroilla voitetaan Suomen euroviisukarsinta.

– Jos niin käy, syökö se jopa musatyylin ajattomuutta? Minulle ei ole oleellista, onko musiikki valtavirtaa vai marginaalia. Itse biisi ratkaisee aina.

Lue seuraavaksi