1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pysäköinti

Hiihtäjien autot tukkivat hälytysajoneuvojen tien Malmilla – hidastaa hälytyksiin lähtöä ja aiheuttaa vaaratilanteita

Autot Tattarinharjuntieltä Malmin lentokentälle ovat tukkineet pelastusasemalle tärkeän tien ajoittain pahasti.

Pysäköinti
Ambulanssin sisätiloja.
Hälytysajossa ei ole aikaa viivyttelyyn, mutta hidasteet tiellä vaikeuttavat ajoa. Kuvituskuva.Katriina Laine / Yle

Hiihtäjien autot ovat tukkineet Malmin pelastusaseman pelastus- ja ensihoitoyksiköiden käyttämän pääväylän ajoittain pahoin.

Kyseessä on Tattariharjuntieltä Malmin lentoasemalle johtava tie, jolle pysäköiminen on kielletty liikennemerkein. Hiihtämään saapuneet eivät niitä kuitenkaan huomaa tai niistä välitä.

Ajoneuvosumaa kertyy tienvarteen etenkin arki-iltaisin ja viikonloppuisin iltapäivällä, kertoo palopäällikkö Taisto Hakala.

– Valmiiksi kapea tie kapenee entisestään niin, että pelastusyksiköillä on vaikeuksia ajaa siellä turvallisesti ja normaalia nopeutta. Silloin hälytysajo hidastuu. Ihmisiä saattaa tulla autojen väleistä yllättäen. Lisäksi siellä liikkuu runsaasti lumenkuljetusautoja, jotka luovat oman vaaransa alueella ulkoileville.

Ajallinen haitta hätätilanteiden hoidossa voi koitua jopa kohtaloksi.

– Jokainen menetetty sekunti vaikuttaa potilaiden selviytymiseen, Hakala sanoo.

Hän kertoo, että vääränlaisia pysäköintejä on näkynyt koko hiihtosesongin ajan. Pelastuslaitos pyytääkin, että alueella liikkuvat ulkoilijat pysäköivät vastaisuudessa luvallisille paikoille ja ottavat huomioon lähistöllä olevan pelastusaseman toiminnan.

– Alueella on runsaasti hyviä parkkipaikkoja, kuten lentoaseman vanhan päärakennuksen luona sekä kadun varrella Tattariharjuntien toisella puolella, Taisto Hakala muistuttaa.

16.2 klo 06.27 Pelastuslaitos muutettu muotoon: pelastusasema.