1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Irina

Irinan Haluun olla yksin -hitti julkaistiin vuonna 2019, mutta miksi se keräsi kuuntelupiikin koronapandemian alettua?

Haluun olla yksin hitti -striimasi platinaa viime marraskuussa.

Irina
Irinalla on lastentarhanopettajan pätevyys ja sille tielle hänet viitoitti ekaluokan opettaja
Irinalla on lastentarhanopettajan pätevyys ja sille tielle hänet viitoitti ekaluokan opettaja

Laulaja Irina julkaisi viime perjantaina kahdeksannen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä Haluun olla yksin. Albumilla on sama nimi kuin jo vuonna 2019 julkaistulla singlellä, joka niin ikään löytyy uudelta albumilta.

Haluun olla yksin -kappale soi radiossa ja suoratoistopalveluissa heti julkaisunsa jälkeen vuonna 2019, mutta sen kuuntelumäärissä tapahtui Irinan mukaan erikoinen ilmiö koronapandemian alettua keväällä 2020.

– Se piikki alkoi uudestaan viime keväänä ja ajattelin, että kyllä se siitä alkaa taas laskea, koska eihän kukaan enää halua olla yksin, hän nauraa.

– Mutta siitä tuli sitten vähän sellainen korona-ajan kappale, Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Irina kertoo.

Saamansa palautteen mukaan kappale lienee resonoinut etenkin lapsiperheissä, jossa omaa rauhaa ei välttämättä ole saanut karanteenien vuoksi samalla tapaa kuin ennen.

– On ihmisiä, jotka joutuvat olemaan yksin, ja silloinhan se ei ole niin mukava asia, mutta sitten taas on perheellisiä, jotka joutuivat pakkautumaan kotiin eikä oikein mihinkään saanut mennä. Sitten alkoi kyllä tulla sitä feedbackia, että tämä on täydellinen biisi tähän fiilikseen.

Irinan parisuhdebiiseissä ei ole vaaleanpunaista kuorrutusta eikä pusipusia, mutta miksi ei? Katso koko lähetys Areenasta.

Lue seuraavaksi