1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. toisen asteen koulutus

Harjun oppimiskeskus ja Haminan lukio yhdistävät voimansa – suunnittelevat ratsastuspainotteista lukiokoulutusta

Jatkossa Harjun oppimiskeskus ostaa kaksoistutkintoa opiskelevien lukio-opetuksen Haminan lukiolta Virolahden lukion sijaan.

toisen asteen koulutus
Hevosia Harjun oppimiskeskuksen pihatossa.
Harjun oppimiskeskuksessa Virolahdella voi opiskella esimerkiksi hevostaloutta. Arkistokuva.Kalle Purhonen / Yle

Virolahdella sijaitseva Harjun oppimiskeskus ja Haminan lukio suunnittelevat yhteistyötä.

Oppilaitosten tarkoituksena on mahdollistaa yhdessä kaksoistutkinnon suorittaminen ensi syksystä alkaen. Kaksoistutkinnossa opiskelija suorittaa ylioppilastutkinnon ja ammatillisen perustutkinnon.

Harjun oppimiskeskuksen opiskelijat ovat jo aiemmin voineet suorittaa kaksoistutkinnon, jossa lukio-opetuksesta on vastannut Virolahden kunta.

Jatkossa Harjun oppimiskeskus ei enää osta lukiokoulutusta Virolahden lukiolta. Jatkavat opiskelijat voivat valita, jatkavatko he lukio-opintojaan Virolahden vai Haminan lukiossa. Kaikki uudet kaksoistutkinnon opiskelijat sen sijaan aloittavat opintonsa Haminan lukiossa.

Harjun oppimiskeskuksessa opiskelee parhaillaan 12 kaksoistutkinnon opiskelijaa, jotka jatkavat opintojaan syksyllä.

Virolahti pettyi päätökseen

Virolahden kunta on harmissaan siitä, että 1990-luvulla alkanut lukioyhteistyö päättyy Harjun oppimiskeskuksen kanssa.

– Virolahden kunnan kanssa yhteistyöstä ei ole enää neuvoteltu sitten viime syksyn, joten kaiketi yhteistyökuvioiden päälinjanvedot Harjussa on tehty samoihin aikoihin, kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli sanoo tiedotteessa.

Kunnanjohtaja sanoo, että Virolahden kunnalla on muutakin yhteistyötä Harjun oppimiskeskuksen kanssa ja että kunta haluaa jatkaa yhteistyötä näiden osalta.

– Haluamme myös jättää oven raolleen mahdolliseen lukioyhteistyöhön tulevaisuudessa, Veli-Matti Pulli toteaa.

Kunta tiedottaa laativansa tulevina kuukausina Virolahden lukiolle strategisen suunnitelman, jossa lukio-opetus räätälöidään opiskelijoiden jatko-opiskelutarpeisiin. Opiskelijoiden tarpeiden lisäksi kunta aikoo huomioida räätälöinnissä Virolahden lukion vahvuudet ja alueellisesti luontevat jatko-opiskelupaikat.

Tavoitteena ammattiopiskelijoiden oma lukioryhmä

Tällä hetkellä Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto ostaa kaksoistutkintoa opiskeleville lukiokoulutusta Haminan lukiolta. Kaksoistutkinnon opiskelijoita on ollut Haminassa tähän mennessä noin kymmenkunta.

Harjun oppimiskeskuksen toimitusjohtaja ja rehtori Mika Palosaran mukaan tavoitteena olisi perustaa lukioon erillinen ammattiopiskelijoiden ryhmä Harjun ja Ekamin opiskelijoille.

– Niin saisimme ryhmäkokoa suuremmaksi, Palosara sanoo.

Harjun oppimiskeskus järjestää kaksoistutkinto-opiskelijoille kuljetukset oppilaitosten välillä. Alkava yhteistyö ei lisää matkustamista nykyiseen verrattuna, sillä etäisyys oppimiskeskuksesta Haminan ja Virolahden lukioihin on lähes sama.

Sekä Virolahti että Hamina kuuluvat Harjun Oppimiskeskus Oy:n omistajiin. Haminan kasvatus- ja koulutusvaliokunta päättää ensi viikolla Haminan lukion yhteistyön linjauksista Harjun oppimiskeskuksen kanssa.

Valtakunnallisesti kiinnostava teemalukio?

Harjun oppimiskeskus ja Haminan lukio suunnittelevat myös ratsastuspainotteisen lukiokoulutuksen perustamista. Koulutus voisi alkaa ensi vuoden syksyllä.

– Näemme mahdollisena kehittää tulevaisuudessa alueellista teema- ja ammattilukiota jopa useamman koulutuksenjärjestäjän kanssa, Mika Palosarakertoo tiedotteessa.

Harjun oppimiskeskuksessa voi opiskella hevostalous-, puutarha-, maatalous-, metsä- sekä luonto- ja ympäristöalaa. Ylioppilastutkinnon voi yhdistää mihin tahansa Harjun luonnonvara-alan ammatilliseen perustutkintoon.

– Megatrendeinä voi nähdä luontoarvojen nousun, yhteiskunnan digitalisaation, haja-asutusalueen vetovoiman lisääntymisen etätyön mahdollisuuksien siivittämänä sekä kestävän kehityksen eri muodoissaan. Nämä kehityssuunnat luovat mielestämme kysynnän uusille koulutusratkaisuille. Esimerkiksi luonnonvara-alan teemalukion muodostaminen alueelle voisi houkutella opiskelijoita valtakunnallisesti. Tässä voisimme olla kehityksen kärjessä, Mika Palosara sanoo.

Tekstiin lisätty Virolahden kunnanjohtajan Veli-Matti Pullin kommentit 16.2.2021 kello 12:00.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi