1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. toimeentulotuki

Talentia: Ei koko toimeentulotukea Kelan hoidettavaksi

Perustoimeentulotuki on nykyisin Kelan hoidossa. Ainakin ehkäisevään ja täydentävään tukeen tarvitaan sosiaalialan ammattijärjestön mukaan ihmisen yksilöllisten ongelmien tuntemista.

toimeentulotuki
Kelan postitettu toimeentulotukipäätös lähikuvassa, 16.8.2018.
Jari Kovalainen / Yle

Sosiaalialan ammattijärjestö Talentia vastustaa koko toimeentulotuen siirtämistä Kelaan eli Kansaneläkelaitokseen.

Nykyisin Kela hoitaa perustuen, kunnat ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen.

Talentian puheenjohtaja, tamperelaistaustainen Jenni Karsio huomauttaa, että Kela on sosiaalivakuutuslaitos, eivätkä sen ratkaisut perustu yksilölliseen harkintaan.

Kelassa on keskeistä etuuspäätöksien oikea ratkaiseminen. Rahan lisäksi monet asiakkaat tarvitsevat kuitenkin tukea ja ohjausta, jota voidaan toteuttaa sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin.

– Talentia esitti jo vuonna 2017, että sosiaalialan asiantuntijuutta tulisi vahvistaa Kelassa. Olimme huolissamme, että sosiaalihuollon asiantuntijuus jää perustoimeentulotuen myöntämisessä riittämättömäksi, ja huolemme osoittautui valitettavasti todeksi, Jenni Karsio kertoo.

Jenni Karsio on aikaisemmin työskennellyt Tampereen Ensi- ja turvakodin johtajana.

Kelan entinen pääjohtaja Elli Aaltonen ja julkisoikeuden dosentti Matti Muukkonen ovat esittäneet koko tuen hoitoa Kelalle.

Lue seuraavaksi