1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kunnanvaltuustot

Kokkolan valtuusto sinetöi lisälainan oton – henkilöstön lomautuksista luopuminen toi vajeen

Kokkolan kaupunginvaltuusto käsitteli lainanoton lisäksi myös luottamushenkilöiden palkkioita.

kunnanvaltuustot
Kokkolan remontoitu kaupungintalo
Kokkolan kaupunginvaltuusto päätyi äänestysten jälkeen ottamaan lainaa 2,5 miljoonan euron edestä.Raila Paavola / Yle

Kokkolan kaupunki ottaa kahden ja puolen miljoonan euron lainan kattaakseen henkilöstön lomautusten siirtämisestä syntyneen aukon taloudessa. Kaupunginvaltuusto taipui lainan ottoon äänestysten ja useiden puheenvuorojen jälkeen.

Valtuutettuja huoletti muun muassa lomautuspaineen siirtyminen seuraavalle vuodelle. Koko asia olisi haluttu palauttaa uudelleen valmisteluun.

Kokkola luopuu henkilöstön lomautuksista – alijäämä katetaan lisälainalla

Vaikka kaupungin velkataakan kasvattaminen saattaa huolestuttaa, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus (SDP) toteaa, että ihan ensimmäiseksi listalla ei ole lainanotto:

– Vaikka valtuusto antoi luvan lainan ottoon, aikomus kuitenkin on, että kaupungin talousryhmä etsii ensin keinoja kursia vajetta umpeen muilla keinoin ja vasta viimeiseksi nostaa lisälainaa.

Huojentavana seikkana taustalla on viime vuoden ylijäämäinen tilinpäätös. Sitä siivittivät muun muassa verotulokertymä sekä valtion koronatuet. Valtuuston puheenjohtaja Isotalus toteaa, että vaikka veroprosenttia on vastikään laskettu, on verotulokertymä viime vuodelta huomattavan suuri.

Keskusteluissa kaupungin velanotossa on viime aikoina vilahdellut sana syömävelka. Tähän valtuuston puheenjohtaja haluaa pistää pisteen:

– Kuten kaupungin talousjohtaja on sanonut, Kokkola ei ota syömävelkaa eli kata juoksevia kuluja lainalla. Lainaa on käytetty investointeihin, joita kasvavassa kaupungissa tarvitaan. Vuosikatekin on positiivinen.

Luottamushenkilöiden palkkiot ennallaan

Kaupunginvaltuuston asialistalla oli myös esitys luottamushenkilöiden palkkioiden nostamisesta. Tähän menojen kasvuun valtuusto ei taipunut, vaan päätti äänestyksen jälkeen olla korottamatta palkkioita.

Esimerkiksi kunnanvaltuutettujen ja kunnanhallituksen jäsenten kokouspalkkio olisi noussut kymmenellä eurolla 130 euroon ja lautakuntien jäsenten palkkio niin ikään kymmenellä eurolla 90 euroon.

Valtuuston puheenjohtaja Tiina Isotalus toteaa, että edellinen palkkioiden tarkistus on peräisin vuodelta 2017. Hän lisää, että Kuntaliiton tilastojen mukaan Kokkola on nykyisellä palkkiotasollaan samankokoisten kaupunkien joukossa matalaa keskitasoa.

Kokkolassa on perinne, että istuva valtuusto ikään kuin testamenttaa seuraavalle valtuustolle palkkiot.

– Mitään akuuttia korotustarvetta ei varmaan palkkioissa ole, mutta nyt sitten tulee kahdeksan vuoden tauko korotuksiin. Nyt pitää miettiä, miten pidetään palkkiot järkevän suuruisina ja samassa tasossa muiden kaupunkien kanssa. Minä ainakin annan suuren arvon luottamushenkilöiden työmäärälle. Työmäärä ei aina kuntalaisille välity.

Lue seuraavaksi