1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kolumnit

Mona Mannevuon kolumni: Paljon puhetta mielenterveydestä 

Kun mielenterveyden häiriöistä lukee paljon, syntyy kiusaus parannella niitä kotikonstein. Omat rajat olisi tällöin hyvä tunnistaa, kirjoittaa Mona Mannevuo.

kolumnit
Mona Mannevuo
Laura Railamaa / Yle

En ole psykiatri mutta voin vilkaista. Tällaiseen lausahdukseen ystäväni tiivisti tunnelmansa kaikkialla vellovasta mielenterveyspuheesta.

Sutkautuksella ystäväni viittasi hälinään, joka syntyy kaikkien huutaessa yhtä aikaa näkemyksiä mielen hyvinvoinnista. Kakofoniassa jokainen on tarpeen mukaan psykiatrian, sielutieteellisten pulmien tai aivotieteiden asiantuntija.

Sirpaloituneessa keskustelussa tuntuvat toisinaan sekoittuvan vakavat psykiatriset sairaudet, niiden lievemmät muodot sekä erilaiset psykologiset ilmiöt.

Sekavuutta mielenterveyspuheeseen tuo se, että ihmisen mieli on kiehtova arvoitus. Kukaan ei ole täysin terve tai sairas.

Oirehtiminen, alttius tai riski ei kuitenkaan ole sama asia kuin vakava sairaus. Vakavasti sairas taas voi kokea olevansa täysin terve.

Keskusteluissa tulisikin määritellä tarkkaan, millaisesta asiasta milloinkin on kyse. Onko kysymys psykiatrian alaan tai erikoissairaanhoitoon liittyvästä asiasta, ehkäisevästä mielenterveystyöstä, popularisoidusta psykologiasta vai elämäntaitovalmennuksesta.

Sekavan puheen alle voi nimittäin hautautua tärkeitä asioita.

Sellaista mielikuvaa ei saa luoda, että jokaiselle halukkaalle olisi tarjolla avulias terapeutti.

Esimerkiksi se, että julkisuuden henkilöt kertovat itse maksamastaan terapiasta (siirryt toiseen palveluun)luonnollisena osana oman minän kehittämistä, ei ole sama asia kuin vakavien mielenterveyden häiriöiden hoito.

Eronteko ei tarkoita, etteikö ihmismielen monimutkaisista kerrostumista, tunteista ja sielun syvästä remontista puhuminen olisi tärkeää. Sellaista mielikuvaa ei silti saa luoda, että jokaiselle halukkaalle olisi tarjolla avulias terapeutti.

Olisi tärkeää puhua myös siitä, kuinka moni hoitoa kipeästi tarvitseva painii vaikeuksiensa kanssa yksin – ja on siksi altis erilaisille vaikutteille.

Myös tiedeviestinnässä vaaditaan tarkkuutta. Tovi sitten syntyi sotku, kun evoluutiopsykologiasta ammentavan tutkimusryhmän uutisoitiin (siirryt toiseen palveluun) selvittävän kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismia.

Hypoteesiin perustuva tiedeuutinen väitti, että kaksisuuntaisen mielialahäiriön arvoitus olisi ratkaistu (siirryt toiseen palveluun). Sairauden syyksi nimettiin moderni elämänmeno.

Uutisointi tyrmistytti psykiatrian erikoislääkärit, sillä sen saattoi tulkita niin, että elämäntapojen muuttaminen olisi keino vakavan sairauden hallitsemiseen. Nykytiedon valossa näin ei ole, eikä ihmisiä tulisi kannustaa luopumaan elintärkeästä lääkityksestä. (siirryt toiseen palveluun)

Tutkimusryhmän edustajan mukaan (siirryt toiseen palveluun) kannusteita lääkityksen vähentämiseen ei esitetty. Juttua oikaistiin toteamalla, että kaksisuuntaisen mielialahäiriön arvoitusta ei ole ratkaistu, sillä asiasta ei ole yksimielisyyttä.

Ylenpalttinen itsevarmuus tiedeviestinnässä on mahdollista tulkita monin tavoin. Yksi syy voi olla kilpailu ja tarve tuoda omaa tutkimusta esiin. Tutkijoita jopa kehotetaan rahoitushakemuksissa liioittelemaan oman tutkimuksen merkitystä.

Toisaalta tieteellinen työ ei ole irrallaan huomiotalouden logiikasta. (siirryt toiseen palveluun) Kuulijoita saa, kun esiintyy itsevarmana. Yhteiskunta on täynnä viheliäisiä ongelmia, jotka suorastaan odottavat ratkaisijaa.

Tuloksia voi liioitella myös hyvissä aikeissa – kukapa ei haluaisi olla avuksi.

Tiedeuutisointia pohtiessaan psykiatrian professori Erkki Isometsä korosti, että alalla on tapana esiintyä julkisuudessa maltillisesti. (siirryt toiseen palveluun) Monimutkaisia sairausmekanismeja ymmärretään vain osittain, ja se vaatii tutkijoilta nöyryyttä.

Vanhentuneet oletukset psykiatrisesta hoidosta voivat vahvistaa mielikuvia, joita tulisi purkaa.

Moniammatillisia psykiatrisia hoitoja kehitetään silti jatkuvasti. Stressin lievittämisen keinot, arkirutiinit sekä vuorokausirytmin kohentaminen ovat jo nyt osa psykiatrista hoitoa (siirryt toiseen palveluun).

Hoitosuunnitelmaa tehdessä potilas on tasavertainen kumppani. Vanhentuneet oletukset psykiatrisesta hoidosta voivat vahvistaa mielikuvia, joita tulisi purkaa. Ikävä kyllä psykiatriseen osastohoitoon liittyy edelleen häpeäleima eli stigma.

Se on sitten toinen kysymys, onko psykiatrista hoitoa tarjolla.

Pirstaloitunut hyvinvointipuhe tarjoaa alustan vaihtelevalle kirjolle mielenterveyttä koskevia mielikuvia, teorioita ja väitteitä. Kun mielenterveyden häiriöistä lukee ja puhuu paljon, syntyy kiusaus parantaa työkaverin masennus kotikonstein.

Psykiatria on kuitenkin lääketieteen erikoisala, joten oman asiantuntijuuden rajat on syytä tunnistaa. Suomessa vain lääkärillä on oikeus tehdä sairauden diagnoosi ja määrittää sen hoito, ottaa potilas sairaalaan ja kotiuttaa hänet. (siirryt toiseen palveluun)

Jos ei tiedä mitä on tekemässä, ei kannata porautua kovin syvälle toisten mieleen.

Mona Mannevuo

Kirjoittaja (siirryt toiseen palveluun) on tutkijatohtori Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumissa (TIAS). Hänen tutkimuskohteitaan ovat tunteiden, tieteen ja tiedon historia sekä tieteen viestinnällistyminen. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.

Kolumnista voi keskustella 19.2. klo 23:00 saakka.

Lue seuraavaksi