1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntaliitokset

Suomenselän perustaminen on nyt valtiovarainministeriön käsissä – "Olen pettynyt", sanoo kuntajakoselvittäjä

Uuden kunnan perustaminen pohjoiseen Keski-Suomeen uhkaa kaatua Kannonkosken kunnanvaltuuston kielteiseen päätökseen.

kuntaliitokset
Kannonkoski-kasseja myytävänä.
Kannonkoski päätti jäädä pois uudesta Suomenselän kunnasta. Jaana Polamo / Yle

Vetovastuu uuden Suomenselän kunnan perustamisesta siirtyy valtiovarainministeriön kuntaosastolle. Vielä ei tiedetä, mitä asiassa seuraavaksi tapahtuu. Neuvotteleva virkamies Anu Hernesmaa sanoo, että ministeriö linjaa jatkotoimet lähiviikkojen aikana.

Uusi kunta kohtasi maanantai-iltana takaiskun, kun Kannonkosken valtuusto torjui liitoksen niukasti äänin 8–7. Muut kunnat eli Karstula ja Kyyjärvi hyväksyivät yhdistymisen yksimielisesti, Kivijärvi äänin 8–6.

Kannonkosken kielteinen päätös asettaa kriisikunta Kyyjärven uuteen tilanteeseen. Liitossuunnitelmien taustalla on Kyyjärven huono taloustilanne ja siitä seurannut, valtiovarainministeriön määräämä erityinen kuntajakoselvitys.

Selvitystyötä johtanut Eero Laesterä jättää ministeriölle tekemänsä esityksen uudesta Suomenselän kunnasta. Sen pohjana on neljän kunnan kanssa tehty yhdistymissopimus, josta Kannonkoski nyt päätti kuitenkin jäädä pois.

Kansanäänestys on epätodennäköinen

Kuntarakennelain mukaan Kannonkoskella voitaisiin järjestää liitoksesta vielä kansanäänestys. Jos enemmistö kunnan asukkaista olisi liitoksen kannalla, valtioneuvosto voisi päättää pakkoliitoksesta.

Kansanäänestykseen tuskin päädytään, sillä Kannonkoskella aiemmin tehty kuntalaiskysely osoitti selkeästi asukkaiden vastustavan liittymistä uuteen kuntaan.

Myös Laesterä sanoo, että kansanäänestystä ei järjestetä. Hän muistuttaa, että viime kädessä asia kuuluu kuntaministeri Sirpa Paaterolle (sd.). Laesterä sanoo myös, että tilanteeseen ei voida soveltaa ennakkotapauksia vaan ratkaisut ovat tilannekohtaisia.

– Joskus neuvotellaan jäljelle jääneiden kuntien kanssa, joskus on siirrytty pienempiin neuvonpitopiireihin, mutta kaikki ovat omia ratkaisujaan.

Tilanne on toistaiseksi auki eikä Laesterä salaa harmiaan liitoksen kariutumisesta sen alkuperäisessä muodossa.

– Olen pettynyt. 4K-kunnat halusivat katsoa tilanteen, mutta asiassa ei päästy maaliin.

Grafiikkaa mahdollisesta neljän kunnan kuntaliitoksesta Keski-Suomessa.
Neljän kunnan muodostama Suomenselkä olisi ollut pinta-alaltaan Keski-Suomen laajin kunta.Ilkka Kemppinen / Yle

Uuden kunnan oli tarkoitus syntyä vuoden 2022 alusta. Liitoksen puolesta olleissa kunnissa ollaan tilanteesta ymmällään.

Esimerkiksi Karstulan kunnanjohtaja Pekka Kanervio toteaa kunnan verkkosivuilla, että seuraavaksi odotetaan valtioneuvoston ohjausta siitä, kuinka tilanteessa edetään. Mahdollisia uusia päätöksiä tehdään kevään aikana.

Lue myös:

Neljän kunnan liitos ei toteudu – Kannonkoski hylkäsi kuntaliitoksen

Lue seuraavaksi