1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. naisviha

Naisviha näkyy arkisissa käytännöissä ja pahimmillaan väkivaltana – tutkijan mukaan siitä vaietaan, vaikka ei pitäisi

Tutkijoiden mukaan yksi syy parisuhdeväkivallan yleisyydelle Suomessa on naisviha, mutta siitä ei puhuta tarpeeksi.

naisviha
Nainen katsoo alas kierreportaissa.
Häpeä on yhteiskunnallisia järjestyksiä ylläpitävä voima. Ja se on tutkijan mukaan yksi syy siihen, miksi parisuhdeväkivallan jatkumisen sukupolvelta toiselle mahdollistavat rakenteet ovat säilyneet Suomessa niin pitkään. Kuvituskuva.Mimmi Nietula / Yle

Misogynia on naisiin ja tyttöihin kohdistuva asenne, jota yleisesti kuvaa aliarvostus tai suoranainen viha, eli naisviha. Sana on käytetty 1650-luvulta alkaen ja se juontaa juurensa kreikan kielen sanoista μῖσος (misos, "viha" ja γυνή (gynē, "nainen").

Näin Wikipedia selittää naisvihan. Nykykulttuurin tutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen dosentti Tuija Saresma tarkentaisi käsitettä niin, että naisviha ei ole pelkästään yksilön kokemaa vihaa naisia kohtaan. Se on enemmänkin rakenteellista ja länsimaisessa historiassa se on ollut aina läsnä.

Esimerkkinä hän käyttää Raamatun kertomuksia.

– Ajatellaan syntiinlankeemusta: Eeva oli paha ja söi omenan, ja hänestä johtuu kaikki kärsimys maailmassa. Se on hyvä esimerkki naisvihasta.

Naisviha on kuitenkin paljon muutakin kuin kertomuksia ikivanhassa kirjassa. Se näkyy yhteiskunnassamme edelleen, ja pahimmillaan se voi tappaa.

Suomi on vaarallinen maa naiselle

Yle uutisoi viime vuonna, että Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille.

Kun nainen pahoinpidellään, on tapahtumapaikka usein koti tai työpaikka. Parisuhteessa tapahtuvassa fyysisessä väkivallassa tekijöistä valtaosa on miehiä. Seksuaalinen väkivalta kohdistuu useimmiten naisiin ja tyttöihin. Henkirikosten yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies. Seuraavaksi yleisin uhri on parisuhdekumppanin surmaama nainen.

Näiden tilastojen taustalla on sosiaalipolitiikan professori Marita Husson mukaan paljolti asenteelliset kysymykset ja se, minkälaista käyttäytymistä pidetään eri sukupuolille mahdollisena tai suotavana. Patriarkaaliset valtarakenteet pitävät edelleen pintansa.

Maailman onnellisin maa ei siis näyttäydy kovinkaan onnellisena naisille.

Oikeustieteen professorin Johanna Niemen mukaan miehillä on historiallisesti ollut enemmän valtaa kuin naisilla. Edelleen monet käytännöt ovat sukupuolen mukaan määrittyneitä, kuten esimerkiksi työmarkkinat ja lasten hoito.

Tämänkaltaiset menneisyydestä kumpuavat käytännöt vaikuttavat Niemen mukaan vahvasti siihen, miksi nainen joutuu edelleenkin niin usein väkivallan uhriksi parisuhteessa.

– Väkivalta naisia kohtaan on vallan käyttöä.

Naisiin kohdistuviin rikoksiin on myös usein suhtauduttu vähättelevästi tai ne on jopa sivuutettu. Niemi sanoo, että yhteiskunnassamme on aikaisemmin suhtauduttu jopa hyväksyvästi lähisuhdeväkivaltaan. Ja sittenkin, kun on ajateltu, että se ei ole hyväksyttävää, on ajateltu, että se on perheen yksityisasia ja siihen ei puututa.

Tästä kertoo esimerkiksi se, että avioliiton sisällä tapahtuva raiskaus tuli laittomaksi vasta vuonna 1994 (siirryt toiseen palveluun)(Helsingin Sanomat). Ruotsissa se tapahtui jo 1960-luvulla.

"Jos nainen ei tottele, pistetään se ruotuun nyrkein"

Naisviha. Siitä pitäisi dosentti Tuija Saresman mukaan puhua enemmän, kun mietitään parisuhdeväkivallan syitä.

Sukupuolistunut väkivalta on hänen mukaansa suora seuraus naisvihasta. Kuten myös naisten pukeutumisen kontrollointi tai ruumiillisen itsemääräämisoikeuden kieltäminen esimerkiksi aborttikiellon muodossa.

Naisvihasta ei uskalleta puhua. Näin Saresma ajattelee ja vertaa naisviha-termin käyttöä rasismista puhumiseen.

– Vielä 10–20 vuotta sitten puhuttiin siitä, ettei Suomessa ole rasismia, koska yhteiskuntamme on niin tasa-arvoinen.

Naisvihaan liittyy Saresman mukaan sama illuusio: jos ilmiöstä ei puhuta oikealla nimellä vaan yritetään kätkeä tai kieltää sen olemassaolo, se lisää naisvihan ilmenemistä. Kuten naisen kokemaa väkivaltaa parisuhteessa. Siinä naisviha näkyy Saresman mukaan kulttuurisena mallina, jossa mies on hierarkiassa korkeammalla, ja jossa miehellä on valta ja oikeus kohdella naista omaisuutenaan.

Suomessa naisilla on paljon itsemääräämisoikeutta, naiset ovat pitkälle koulutettuja ja voivat pitkälti päättää omasta ruumiistaan. Silti yhteiskunnassamme on Saresman mukaan jäänne sellaisesta patriarkaalisesta ajatuksesta, että mies on perheen pää.

– Ja parisuhdeväkivallassa se kiteytyy niin, että jos nainen ei tottele, pistetään se ruotuun nyrkein.

Miksi jäit hakkaavan miehen luo ja muut syyllistävät kommentit

Naisia on usein syyllistetty heidän kokemastaan parisuhdeväkivallasta, kertoo sosiaalipolitiikan apulaisprofessori Marita Husso.

Harvoin kysymme, miksi mies lyö tai pahoinpitelee kumppaniaan ja miksi hän ei lähde suhteesta. Sen sijaan kyselemme, miksi nainen antaa pahoinpidellä itseään tai miksi nainen ei lähde.

Tällainen suhtautuminen on Husson mukaan epäempaattista ja väkivallan seurauksia ymmärtämätöntä. Naisten syyllistäminen kohtaamastaan väkivallasta kertoo myös kulttuurimme naisvihamielisyydestä.

Uhria syyllistävät asenteet ovat Husson mukaan usein tiedostamattomia – osa meidän kulttuuriamme ja tapaa hahmottaa maailmaa.

Ihmisillä on myös tarve ajatella, että maailma on oikeudenmukainen: jos jollekin tapahtuu jotain todella pahaa, sille halutaan löytää rationaalinen selitys.

– Senkin vuoksi väkivallan uhria syyllistäville selityksille on paljon tilausta.

Häpeän vaientava voima

Häpeä on yhteiskunnallisia järjestyksiä ylläpitävä voima. Ja se on Husson mukaan yksi syy siihen, miksi parisuhdeväkivallan jatkumisen sukupolvelta toiselle mahdollistavat rakenteet ovat säilyneet.

Oman puolison pahoinpitelemäksi joutuminen on monelle naiselle asia, joka hävettää. Siksi siitä ei puhuta, jolloin myös apua on vaikea saada.

Husson omissa tutkimusaineistoissa on korostunut se, että parisuhteessaan väkivaltaa kokeneet nuoret naiset kokevat häpeää siitä, etteivät ole onnistuneet luomaan itselleen tasa-arvoista suhdetta tai siitä, että ovat valinneet vääränlaisen kumppanin.

Häpeän kokeminen tämänkaltaisista asioista liittyy muun muassa tasa-arvon illuusioon ja naisten vastuullistamiseen.

Vastuullistaminen liittyy ajatukseen siitä, että naisen tehtävä on edelleen huolehtia parisuhteiden ja läheisten suhteiden toimivuudesta. Tasa-arvon illuusio taas siitä, että koska Suomi on näennäisen tasa-arvoinen maa, pystyy nainen itse valitsemaan kumppaninsa. Ja jos tämä sattuu olemaan väkivaltainen, vääränlaisen kumppanin valinta on oma vika.

Väkivallalla on myös tapana normalisoitua osaksi arkea. Siksi sitä mitätöidään, vähätellään ja salataan.

– Väkivalta on yleensä ollut hyvin pitkäkestoista ennen kuin haetaan apua.

Poliisit ja syyttäjät tarvitsevat koulutusta

THL:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) parisuhdeväkivallasta arviolta vain noin 10 prosenttia ilmoitetaan poliisille. Väkivallan uhri on usein peloissaan, ja tapahtumista voi olla vaikea kertoa.

Siksi sukupuolisensitiivisyyden korostaminen poliisin työssä on oikeustieteen professori Johanna Niemen mukaan hyvin tärkeää.

Usein uhri miettii, mitä hän olisi voinut tehdä toisin ja näkee itsensä osasyyllisenä. Siksi on tärkeää välttää sellaista puhetapaa, joka voidaan kokea syyllistävänä. Ja antaa uhrille tilaa kertoa kokemuksistaan.

Poliisit ja syyttäjät tarvitsevat Niemen mukaan enemmän koulutusta parisuhdeväkivallan kohtaamisessa: miten se tunnistetaan ja miten siihen suhtaudutaan.

– Koulutusta on aloitettu poliisikoulussa. Mutta siihen nähden, miten paljon poliisit kohtaavat lähisuhdeväkivaltaa, ollaan ihan alkuvaiheessa sen suhteen.

Väkivallan ketjun katkeaminen edellyttää asennemuutosta

Tasa-arvon edistäminen on Johanna Niemen mielestä yksi keskeisimmistä keinoista parisuhdeväkivallan kitkemiseen. Kasvatuksessa ja opetuksessa tulisi välttää stereotyyppisiä roolimalleja ja kiinnittää huomiota siihen, miksi tyttöjä ja poikia kasvatetaan pienestä pitäen hyvin eri tavalla.

– Pojille on tarjolla enemmän videopelejä ja ohjelmia, joissa miehellä on hyvin aggressiivinen rooli. Ne voivat lisätä aggressiivisuutta ja jopa väkivaltaa. Sen sijaan aktiivisia, mutta väkivallattomia roolimalleja tulisi olla sekä tytöille että pojille.

Jotta asenteet parisuhdeväkivaltaa kohtaan muuttuvat, pitää huomio kiinnittää siihen, miten siitä puhutaan.

Sosiaalipolitiikan apulaisprofessori Marita Husson mukaan se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että väkivallasta ei tule puhua väheksyvästi riitelynä. Eikä selittää väkivaltaista käytöstä mustasukkaisuudella tai intohimolla.

– Väkivallan ketjun katkeaminen edellyttää tiedostamista, yhteiskunnallista keskustelua ja asennemuutosta.

Lue myös:

Raisa Omaheimon kolumni: Sisäistetty naisviha saa meidät inhoamaan asioita, joita teinitytöt rakastavat

Tutkija Donna Zuckerberg: Valkoisen ylivallan ja naisvihan lietsojat yrittävät omia antiikin klassikot kulttuurisotansa aseeksi

Feministivaikuttajat kertovat saavansa uudenlaista vihapostia – heille keksitään fiktiivisiä mielipiteitä

Aiheesta voi keskustella torstaihin 25.2 kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi