1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Viitasaari

Poliisi on yhä vaitonainen Viitasaaren henkirikoksesta, mutta toivoo mahdollisesti tapahtuneeseen liittyviä havaintoja yleisöltä

Poliisi kaipaa havaintoja erityisesti Hepokankaan tai Penttilänrinteen alueilta.

Viitasaari
Poliisitunnus hihamerkkinä.
Katoamiseen ei epäillä liittyvän rikosta. Kuvituskuva. Kristiina Lehto / Yle

Poliisi jatkaa henkirikoksen tutkintaa Viitasaarella. Teko tuli ilmi, kun poliisi sai maanantaina 15. helmikuuta alkuillasta Viitasaaren keskustan tuntumaan tehtävän. Yksityisasunnosta oli löytynyt kuollut ihminen.

Poliisi on ottanut kiinni tapaukseen liittyen henkilöitä, mutta ei esitutkinnan tässä vaiheessa kerro heistä tai muutenkaan tapahtuneesta tarkemmin.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Latvala Sisä-Suomen poliisista toteaa, että nyt kiinniotettujen mahdollisesta vangitsemisesta on tehtävä päätös lappuviikosta.

Poliisi toivoo yleisöltä havaintoja Savimäenkujan läheisyydestä. Poliisi on kiinnostunut henkirikostutkintaan liittyen myös Hepokankaan tai Penttilänrinteen alueen tapahtumista sunnuntain 14. helmikuuta kello 18 ja maanantain 15. helmikuuta kello 18 väliseltä ajalta.

Tavallisesta poikkeavat ja mahdollisesti tapahtuneeseen liittyvät havainnot voi ilmoittaa poliisille puhelimitse numeroon 050-456 0471.

Lue seuraavaksi