1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Donald Trump

Trump kehottaa republikaaneja vaihtamaan johtajaa senaatissa

Mitch McConnell tuomitsi Donald Trumpin toiminnan puheessaan lauantaina.

Donald Trump
 Mitch McConnell kasvomaskiin suojautuneena.
Yhdysvaltain senaatin republikaanien johtaja Mitch McConnell on saanut arvosteluryöpyn entiseltä presidentiltä Donald Trumpilta.Kevin Dietsch / EPA

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kehottaa republikaanisenaattoreita vaihtamaan johtajaansa senaatissa sen jälkeen, kun Mitch McConnell tuomitsi Trumpin toiminnan puheessaan lauantaina.

Trump sanoi tiedotteessaan, ettei puolue voi enää ikinä olla kunnioitettu tai vahva, jos puolueen johdossa on McConnellin kaltaisia ihmisiä.

Trump luonnehti McConnellia totiseksi ja yrmeäksi poliitikoksi, jonka rinnalla republikaanisenaattorit eivät enää voita.

Senaatin republikaanien johtaja McConnell kertoi lauantaina äänestäneensä virkasyyteoikeudenkäynnissä Trumpin vapauttamisen puolesta, mutta pitävänsä silti tätä "käytännössä ja moraalisesti" syypäänä Capitolin tammikuiseen mellakkaan.

78-vuotias McConnell on ollut senaatissa jo vuodesta 1984 lähtien. Edellisten kuuden vuoden ajan hän oli vallan kahvassa senaatin enemmistöjohtajana.

Lue lisää:

Kirjeenvaihtajalta: Viimeinen pisara vai vasta alkua – johtaako virkarikosoikeudenkäynnin tulos äänestysjärjestelmän muutoksiin Yhdysvalloissa?

Kirjeenvaihtajalta: "Moraalisesti vastuussa, mutta ei kuitenkaan vastuussa" – Trumpin oikeudenkäynti näytti, miten sekaisin USA:n politiikka on