1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikennerikkomukset

Eri puolillä Hämettä jäi yhden päivän aikana kiinni viisi huumekuskia ilman ajo-oikeuksia

Lisäksi kahden henkilön hallusta löytyi huumausaineita.

liikennerikkomukset
Poliisiauto talvisella maantiellä.
Poliisi pysäytti Hämeen liikenteessä vuorokauden aikana viiden huumekuskin matkan.Petteri Bülow / Yle

Hämeen poliisilaitoksen alueelta saatiin tiistain aikana kiinni viisi huumekuskia. Kenelläkään heistä ei ollut myöskään ajo-oikeutta, ja osa oli saatu kiinni niin jo useamman kerran vuoden sisään. Kuskit saatiin kiinni eri puolilla Hämettä.

Hämeenlinnassa Iittalassa partio tapasi tiistai-aamuna nelikymppisen autoilevan naisen. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin 0,65 promillea ja hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Hänellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Lisäksi autossa oli kiinni varastetut rekisterikilvet. Naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja kahteen huumausaineen käyttörikokseen tiistaiaamuna. Lisäksi naisen hallusta löytyi huumausaineita turvallisuustarkastuksen yhteydessä huumausaineen käyttörikoksen verran.

Riihimäellä nelikymppinen, ajo-oikeudeton mies jäi partion haaviin. Hän ajoi henkilöautoa alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Hän puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen ja huumepikatesti oli myös positiivinen. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Valtatie kolmella kiinni kaksi huumekuskia

Tiistai-iltapäivänä valtatie kolmella Riihimäellä poliisipartio pysäytti henkilöauton liikennetarkastusta varten. Autoa kuljetti 44-vuotias ajo-oikeudeton mies. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Autoon tehdyssä paikanetsinnässä löytyi huumausaineita huumausainerikoksen verran. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausainerikokseen.

Janakkalassa samoihin aikoihin hätäkeskus sai tiedon valtatie kolmella seilaavasta henkilöautosta. Poliisipartio seurasi autoa hetken, totesi seilaamisen jatkuvan ja pysäytti kuljettajan. Autoa kuljetti 44-vuotias mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, muttei suostunut huumepikatestiin. Mies vietiin verikokeeseen asian selvittämiseksi.
Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on syyllistynyt kolmesti kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta vuoden sisällä.
Poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksena.

Lahdessa ei suostuttu huumepikatestiin

Lahdessa tiistai-iltana Hämeentiellä 35-vuotias mies pysäytti autonsa partion pysäytykseen. Tälläkään kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on ajokiellossa. Mies ei suostunut huumepikatestiin, joten hänet vietiin verikokeeseen asian varmistamiseksi. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Lisäksi Forssasta tiistaina aamupäivällä parikymppisen miehen hallusta löytyi huumausaineita huumausainerikoksen verran. Hän oli istumassa henkilöautossa Siurilankadulla ja löytö tehtiin muun poliisitehtävän yhteydessä.

Lue seuraavaksi