1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. made

Madepilkille mielivällä alkaa olla jo hieman kiire – kuuntele, millaisia pilkkisaaliita Kainuusta on tänä talvena saatu

Paras pilkkiaika paikkauskolliselle mateelle on hämärän saapuessa.

made
Avanto ja pilkkivapa.
Mateen kalastus on kiivaimmillaan helmikuussa. Kuvituskuva.Niko Mannonen / Yle

Madepilkille tänä talvena mielivällä alkaa olla jo pikkuisen kiire. Made kutee keskellä talvea helmikuussa, jolloin myös mateen kalastus on kiivaimmillaan.

Madetta pilkitään isoilla mademorreilla, joissa käytetään kalaa syöttinä. Paikkauskollisen mateen pilkkiminen on tarkkaa puuhaa, sanoo Kainuun vapaa-ajankalastajien kalastusohjaaja Matti Kulju.

– Jos avanto on 1–2 metriä väärässä paikassa, made menee ihan vierestä, koska se on uskollinen omille kulkureiteille. Jos avanto taas sattuu mateen polun päälle, samasta avannosta voi tulla useampia kaloja.

Paras pilkkiaika mateelle on hämärän saapuessa. Vaikka Kulju on työskennellyt pitkään kalastusohjaajana, kävi hän tänä talvena ensimmäistä kertaa madepilkillä.

– Kokemus oli jännittävä ja hauska, jäällä oli oma tunnelmansa pimeällä. Saalista en saanut, mutta kaverit vetelivät mateita ympäriltä, eli ihan kalapaikoilla silloinkin olimme, Kulju naurahtaa.

Pilkki
Sisävesillä pilkkisaaliit ovat olleet tänä talvena normaalia niukemmat. Syy saattaa olla ennen talvea tapahtuneessa järvivesien nopeassa kylmenemisessä. Kalat eivät iske kiinni pilkkijän syöttehin. Miksi näin on, sitä ihmettelevät kalastusohjaaja Matti Kulju ja toimittaja Arto Loukasmäki.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi