1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Myanmar

Jättimielenosoituksia Myanmarissa – armeija lupailee vaaleja

Suuria mielenosoituksia on järjestetty useissa kaupungeissa.

Myanmar
Mielenosoittajia kadulla Yangonissa.
Mielenosoittajat vaativat Aung San Suu Kyin vapauttamista Yangonissa.Nyein Chan Naing & EPA

Sotilasvaltaa vastustavat mielenosoitukset laajenevat Myanmarissa.

Kaduilla on satojatuhansia ihmisiä. Mielenosoittajat tukevat kotiarestissa olevaa Aung San Suu Kyita.

Helmikuun alussa vallan kaapannut armeija on vakuuttanut järjestävänsä Myanmarissa vaalit, mutta ajankohdasta ei ole kerrottu.

Oppositio ei näytä uskovan armeijan johdon lausuntoja.

NLD-puoluetta johtavalle Suu Kyille luettiin jälleen uusia syytteitä, joita on määeä käsitellä maaliskuun ensimmäisenä päivänä. Syytteet koskevat muun muassa epäilyä kuuden radiopuhelimen laittomasta maahantuonnista.

Sotilasneuvoston tiedottaja, prikaatikenraali Zaw Min Tun vakuutti tiistaina tiedotustilaisuudessa, että 53 miljoonan asukkaan Myanmarissa 40 miljoonaa kansalaista tukee sotilaiden operaatiota. Armeija on väittänyt marraskuun vaaleja vilpillisiksi. Niissä NLD-puolue sai selvän voiton.

"Rikkinäisten autojen" kampanja leviää

Mielenosoituksia on järjestetty päivittäin pian kahden viikon ajan.

Keskiviikkona ei ole raportoitu vakavista välikohtauksista. YK:n erityislähettiläs Tom Andrews sanoi olevansa huolissaan mahdollisesta väkivallan käytöstä mielenosoittajia vastaan.

Sosiaalisessa mediassa leviää "rikkinäisten autojen" kampanja. Silloille ja teille on hinattu autoja konepelti ylhäällä tukkimaan sotilasajoneuvojen kulkua.

Puuttuuko sisältö?

Ylen artikkeleiden yhteydessä voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkistamalla evästeasetuksesi alta olevasta linkistä voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Noin 450 ihmistä on pidätetty vajaan kuukauden kestäneen liikehdinnän aikana.

Lue myös:

Lääkärit, pankkivirkailijat ja sähköasentajat eivät ilmesty enää työpaikoilleen Myanmarissa – näin halutaan nujertaa "rahaa rakastava" armeijajohto

Myanmarissa Aung San Suu Kyin tutkintavankeutta on jatkettu, sotilaita ja tankkeja on kaduilla – katso miltä Myanmarin mielenosoituksissa näyttää

Sulkeutuuko Myanmar jälleen? Kuuntele tästä Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma

Lähteet: AFP, REUTERS

Lue seuraavaksi