1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Levi

Kittilän kunta tukee Levin Matkailua 150 000 eurolla

Tukiraha on tarkoitus käyttää matkailuneuvontaan ja kansainväliseen markkinointiin.

Levin Matkailu pyrkii elvyttämään alueen matkailutoimialaa. Kuva: Eeva Kuivas / Yle

Kittilän kunnanhallitus päätti tiistaina myöntää Visit Levi / Levin Matkailu Oy:lle 150000 euron tuen. Tuki perustuu Suomen tilapäiseen COVID-19 –puitetukiohjelmaan.

Kuntien on mahdollista myöntää kyseistä tukea yrityksille, jotta ne selviävät koronapandemian yli.

Kittilän kunnanhallitus katsoo, että kunnan osittain omistamalla Visit Levi / Levin Matkailu Oy:llä on näkyvä rooli alueen, Lapin ja koko Suomen matkailusektorilla. Siksi sen toimintaa tulee voida jatkaa koronapandemiasta huolimatta.