1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Syyrian sisällissota

Syyrian sota muuttui jäätyneeksi konfliktiksi eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi – Damaskoksessa arki on jonoja, pulaa ja sähkökatkoja

Kymmenen vuotta mielenosoitusten alkamisen jälkeen Syyria on umpikujassa ja jotkut odottavat jo uusia protesteja.

Syyrialainen Wafa Mustafa piteli kadonneen isänsä kuvaa mielenosoituksessa Koblenzissa Saksassa 4. kesäkuuta. Kuva: Thomas Lohnes / AFP

Kun mielenosoitukset alkoivat Damaskoksessa alkuvuonna 2011, toimittajaopiskelija Wafa Mustafa oli paikalla.

Protesti helmikuun lopussa oli pieni (siirryt toiseen palveluun), eikä se edes liittynyt Syyriaan. Mielenosoittajat osoittivat tukensa Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin vastustajille.

He tulivat Libyan suurlähetystön liepeille kahtena peräkkäisenä iltana. Toisena iltana poliisit hajottivat protestin.

Helmikuussa nähtiin myös muutamia muita pienehköjä mielenosoituksia. Ne olivat merkkejä siitä, että arabimaissa johtajia kaatanut arabikevät oli saapumassa Syyriaan.

– Gaddafin vastaiset iskulauseet olivat viesti myös presidentti Bashar al-Assadin hallinnolle, ja osallistujat ymmärsivät sen kyllä, Wafa Mustafa kertoo Berliinistä, jossa hän nykyisin asuu.

Mustafa tapasi samoja ihmisiä myöhemmin Assadin vastaisissa mielenosoituksissa.

"Tuntui kuin olisin herännyt unesta"

Syyriassa hallituksen vastaisten protestien lasketaan yleensä alkaneen 15. maaliskuuta 2011, kun mielenosoituksia järjestettiin useissa kaupungeissa.

Protestien alkuvaiheessa mukana olleet ovat kuvanneet kokemusta lähes huumaavaksi. Ihmiset uskalsivat lähteä kaduille, vaikka Syyriaa oli vuosikymmeniä pidetty turvallisuuspalvelujen ja Assadin perheen tiukassa otteessa.

Mielenosoittajia lähellä Umaijadi-moskeijaa Damaskoksessa 25. maaliskuuta 2011. Kuva: AOP

Tuolloin 20-vuotiaalle Wafa Mustafalle ratkaiseva hetki oli mielenosoitus Damaskoksen Umaijadi-moskeijan edessä perjantaina 25. maaliskuuta.

– Tuntui kuin olisin herännyt unesta. Siinä olimme moskeijan edustalla, iso väkijoukko. Ajattelin, että nyt se todella tapahtuu. Tämä on vallankumous, Mustafa muistelee.

Jo protestien alkuvaiheessa alkoi tulla tietoja, joiden mukaan turvallisuusjoukot olivat tulittaneet mielenosoittajia.

Erityisen väkivaltaista (siirryt toiseen palveluun)oli eteläisessä Daraan kaupungissa, jossa mielenosoitukset lähtivät liikkelle protestina turvallisuuspoliisin otteille. Paikallisen koulun seinään oli kirjoitettu hallituksen vastaisia iskulauseita, ja poliisit ottivat kiinni 15 koululaista, joita kidutettiin julmasti.

Väkivallasta huolimatta protestien alkuvaiheessa oli ilmassa todellista toiveikkuutta.

– Jos saisin valita ajanjakson, jonka voisin elää uudestaan, se olisi tämä, Mustafa miettii.

Hänen mukaansa tavoitteena oli demokraattinen ja vapaa Syyria, jossa kansalaisia kohdeltaisiin oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti.

Daraassa lähellä Jordanian vastaista rajaa puhkesi rajuja protesteja maaliskuussa 2011 sen jälkeen kun turvallisuuspoliisit olivat kiduttaneet useita lapsia. Kuva: Hussein Malla / AFP

Viranomaiset virittivät ansan

Wafa Mustafa otettiin kiinni syyskuussa 2011 Damaskoksessa.

– Itse mielenosoitus kesti 30 sekuntia ennen kuin poliisit hajottivat sen, mutta jäimme vielä alueelle, Mustafa kertoo.

Aiemmissa mielenosoituksissa mukana ollut tuttava soitti moneen kertaan ja sanoi, että haluaa tavata Wafan.

Se oli ansa.

– Menimme tapaamispaikalle ja siellä oli pakettiauto, jonka ovi avattiin. Sisällä istui ystäväni huppu päässä kädet sidottuina. Minut pidätettiin yhdessä siskoni, serkkuni ja kahden ystävän kanssa.

Mustafa päätyi yhteen lukuisista kuulustelukeskuksista. Sotilastiedustelun osasto 215 on pahamainen paikka hiukan Damaskoksen ydinkeskustasta etelään.

Sieltä Mustafa pääsi pois muutaman päivän jälkeen perheensä kontaktien ansiosta.

– Toki minua lyötiin ja kohdeltiin huonosti ja minulle huudettiin solvauksia. Mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä muille on tapahtunut.

Isä ja tytär yhdessä mielenosoituksessa

Wafa Mustafa on kotoisin pienestä Masyafin kaupungista Haman maakunnassa Länsi-Syyriassa. Kodissa puhuttiin paljon politiikasta. Myös isä Ali lähti mukaan mielenosoituksiin.

– Yksi kauneimmista muistoistani liittyy siihen. En koskaan unohda sitä iloa ja intoa, jonka näin isäni kasvoista, Wafa Mustafa sanoo.

Isä pidätettiin ensimmäisen kerran jo protestien alkuvaiheessa. Kun Syyrian armeija hyökkäsi Haman kaupunkiin kesällä 2011, Mustafan perheen kotikaupunkiin tuli pakolaisia. Ali Mustafan rikos oli auttaa heitä.

Protestit kiihtyivät nopeasti kohti sotaa. Syyrian siviiliopposition rinnalle ilmestyi aseellisia ryhmiä.

Alkuvaiheessa monet vastarintamiehet olivat Syyrian armeijasta loikanneita sotilaita, mutta myöhemmin näkyvissä oli koko kirjo pikkukaupunkien kodinturvajoukoista islamistisiin ääriliikkeisin.

Isä katosi ja perhe pakeni

Heinäkuussa 2013 Mustafan perhettä kohtasi katastrofi.

Isä Ali Mustafa oli siirtynyt Damaskokseen, kun hänen poliittinen aktiivisuutensa oli alkanut herättää liikaa huomiota kotikaupungissa. Turvallisuuspoliisi oli hänen kannoillaan.

Mutta perheen Damaskoksen asunto ei ollutkaan turvasatama.

Heinäkuun alussa Wafa Mustafan äiti matkusti Damaskokseen tapaamaan miestään. Kun hän soitti matkalta, kaikki oli hyvin ja Ali kertoi siivonneensa asunnon viimeisen päälle. Wafan äidillä oli puolestaan mukanaan miehensä mieliruokaa ja puhtaita vaatteita.

– Kun äiti saapui perille, hän soitti pyytääkseen apua tavaroiden kantamisessa, mutta ei saanut vastausta. Paikalle ilmestyi naapuri, joka kertoi, että ryhmä aseistautuneita miehiä oli tunkeutunut asuntoon ja vienyt isän mukanaan, Wafa Mustafa sanoo.

Hän on varma, että miehet olivat turvallisuuspoliisista tai jostakin valtiota tukevasta aseellisesta ryhmästä, koska asunto sijaitsi tiukasti vartioidulla alueella lähellä presidentti Assadin yksityisasuntoa.

Wafa Mustafa Saksan Koblenzissa, jossa käynnistyi viime vuonna oikeudenkäynti kahta Syyrian turvallisuuspoliisin entistä työntekijää vastaan. Miehiä syytetään ihmisten kiduttamisesta ja surmaamisesta. Mustafa pitelee kuvaa kadonneesta isästään. Kuva: Families For Freedom

Ihmisoikeusjärjestöt ja YK (siirryt toiseen palveluun) arvioivat, että kymmeniätuhansia kiinniotettuja on edelleen kateissa, suuri osa heistä on päätynyt valtion selleihin ja kidutuskammioihin.

– Isäni kanssa vietiin myös hänen paras ystävänsä. Ystävän perhe on saanut selville, että hän kuoli vankeudessa kidutuksen seurauksena. Isästäni ei ole kerrottu mitään. Haluamme tietää, onko hän elossa vai ei, Mustafa sanoo.

Isän katoamisen jälkeen Wafa Mustafa pakeni äitinsä ja siskonsa kanssa ensin Turkkiin ja sitten Saksaan.

Kaikkiaan Syyrian sota ajoi kuusi miljoonaa ihmistä pakolaisiksi, suurimman osan heistä naapurimaihin. Syyrian rajojen sisäpuolella on saman verran sisäisiä pakolaisia.

Syyrian ilmavoimien helikopterista pudotettu tynnyripommi osui Aleppon kapinallisalueelle toukokuussa 2015. Myös kapinalliset ovat iskeneet siviilikohteisiin, mutta erityisen tuhoisaa on ollut Syyrian ilmavoimien ja myöhemmin myös Venäjän toiminta. Kuva: Karam Almasri / AOP

Syyria nyt: Suuttumus kasvaa hallituksen alueilla

Kymmenen vuotta protestien alkamisen jälkeen Syyrian opposition ja kapinallisten vastarinta on pääosin murskattu. Bashar al-Assad hallitsee jälleen suurinta osaa maata.

Mutta voitonparaateihin ei ole aihetta. Damaskoksessa jonotetaan ja kärsitään pulaa.

– Täällä on niin kylmä. Ei ole kaasua, ei sähköä, ei ole mitään, kertoo Ylen puhelimitse tavoittama damaskoslainen.

Hän esiintyy turvallisuussyistä tässä jutussa nimellä Issam. Se ei ole hänen oikea nimensä.

Haastatteluhetkellä sähköt ovat poikki Issamin asunnosta. Tavallisesti sähköä saa kaksi tuntia, sitten sähköt katkeavat neljäksi tunniksi.

Virkamiehen palkka ei riitä mihinkään

Sodan aikana Damaskoksen keskusta ja muut hallituksen valvomat alueet onnistuttiin pitkään pitämään normaalin oloisina. Samalla kapinallisten valvomat alueet moukaroitiin hajalle ilmaiskuilla ja tykistöllä, joskus vain muutaman kilometrin päässä.

Alueiden väestö yritettiin myös näännyttää nälkään.

Homs on yksi Syyrian pahiten tuhoutuneista kaupungeista. Samanlaisia raunioita löytyy eri puolilta Syyriaa. Kuva: Yle / Tom Kankkonen

Nyt normaaliolot ovat Damaskoksessa kaukana.

Esimerkiksi ruoanlaittoon ja lämmitykseen tarvittavaa kaasua saa ostaa yhden pullon joka toinen kuukausi edulliseen noin 60 eurosentin hintaan, jos hinnan laskee epävirallisen kurssin mukaan.

– En kokkaile paljon, ja pullo riittää kuukaudeksi. Jos perhe laittaa ruokaa kotona joka päivä, se ei riitä mihinkään, Issam sanoo.

Mustassa pörssissä kaasupullon hinta pompahtaa yli 25 000 Syyrian puntaan eli runsaaseen viiteen euroon. Se ei kuulosta kovin kalliilta ennen kuin ottaa huomioon, että tavallisen virkamiehen palkka on noin 70 000 puntaa eli viitisentoista euroa.

Syyrian punnan arvo jatkaa laskuaan. Dollari on euroa suositumpi ulkomaanvaluutta Syyriassa, mutta eurollekin löytyy epävirallinen kurssi. Yhdellä eurolla saa yli 4 600 Syyrian puntaa. Punnan arvon lasku näkyy elintarvikkeiden hinnoissa, koska Syyria on riippuvainen tuonnista.

Valtion tukemilla hinnoilla kilo leipää maksaa sata puntaa eli runsaat kaksi eurosenttiä. Issamin mukaan leipää löytyy, vaikka on myös kerrottu leipäpulasta.

Muun muassa oppositiota lähellä oleva Step-uutispalvelu on julkaissut Twitterissä kuvia pitkistä leipäjonoista.

Sisältöä ei voida näyttää

Ylen palveluissa voidaan näyttää sosiaalisessa mediassa julkaistuja sisältöjä. Tarkista evästeasetuksesi, jos haluat säätää sisältöjen näkymistä Ylen palveluissa. Tarkistamalla evästeasetuksesi voit vaikuttaa näkemääsi sisältöön sivuillamme.

Katso sisältö Twitterissä

Leivän ostamiseksi joutuu jonottamaan leipomon edustalla tai pahimmassa tapauksessa sisätiloissa. Se on vaarallista koronan levitessä Syyriassa.

Korona levisi jo presidentinpalatsiin

Virallisten lukujen mukaan koronaongelma on Syyriassa suhteellisen pieni, vaikka äskettäin kerrottiin, että presidentti Bashar al-Assad ja hänen puolisonsa Asma olivat saaneet tartunnan.

– Kuulen joka päivä koronaan kuolleista. Ystäväni isä kuoli pari päivää sitten, ja muut perheenjäsenet ovat sairaina. Korona leviää jonoissa, eikä ihmisillä ole varaa kasvomaskeihin, Issam kertoo.

Hän sanoo, että Damaskoksessa eletään äärirajoilla.

– On oikeastaan mahdotonta ymmärtää, miten ihmiset selviävät.

Jotkut eivät selviäkään. YK:n mukaan entistä useampi syyrialainen ei saa riittävästi ruokaa (siirryt toiseen palveluun), ja paikoin näkyy merkkejä aliravitsemuksesta. YK:n laskelmien mukaan (siirryt toiseen palveluun) viiden hengen perheen kuukausittainen ruokakori maksaa jo huomattavasti enemmän kuin valtion virkamiehen keskimääräinen kuukausipalkka.

Jarmukin palestiinalaiskaupunginosa Damaskoksessa kärsi pahoin taisteluista. YK:n jakamassa kuvassa asukkaat ovat tulleet kaduille vastaanottamaan apua tammikuussa 2014. Kuva: EPA / United Nation Relief and Works Agency

Pakotteet kurittavat Syyriaa

Romahdukseen hallinnon alueilla on monia syitä sodan lisäksi.

Monet varakkaammat syyrialaiset pitivät säästöjään dollaritileillä Libanonin pankeissa. Libanonin pankkikriisi lukitsi säästöt pankkeihin.

Myös Yhdysvaltain asettamat niin sanotut Caesar-pakotteet (siirryt toiseen palveluun) ovat iskeneet pahasti Syyrian talouteen. Caesar-pakotteet uhkaavat yrityksiä ja henkilöitä, jotka tekevät kauppaa Assadin hallinnon kanssa.

Pakotteet ovat saaneet nimensä syyrialaisen sotilasvalokuvaajan koodinimestä. Kuvaaja pakeni maasta ja vei mukanaan kuvia tuhansista kuoliaaksi kidutetuista (siirryt toiseen palveluun).

Ongelmien taustalla on myös korruptio ja Assadin lähipiirin taistelu hupenevista rikkauksista.

– Täällä on edelleen ihmisiä, joilla on paljon rahaa. Keskustan ravintolat ovat täynnä samalla kun jotkut näkevät nälkää, Issam kertoo.

Jäätynyt konflikti, jakautunut maa

Syyriassa on kuitenkin rauhallisempaa kuin vuosiin.

Taistelut ovat hiipuneet, ja noin vuosi sitten sovittu Idlibin tulitauko on suurimmaksi osaksi pitänyt.

RIntamalinjat ovat pysynneet suurimmaksi osaksi paikoillaan noin vuoden ajan. Kuva: Harri Vähäkangas / Yle

Turkilla on ollut tärkeä rooli Idlibin maakunnan tilanteen vakauttamisessa ainakin tilapäisesti. Turkin joukkoja on Idlibissä Venäjän ja Iranin kanssa tehdyn sopimuksen nojalla.

Idlib on viimeinen maakunta, joka on suureksi osaksi kapinallisryhmien hallussa. Suurin niistä on islamistiryhmä Hayat Tahrir al-Sham, joka viime aikoina on yrittänyt markkinoida itseään aiempaa maltillisempana voimana.

Idlibin lisäksi löytyy toinenkin alue, joka ei ole Assadin hallinnon käsissä. Se on kurdijohtoisten joukkojen valvoma Koillis-Syyria, joka on ollut Turkin hyökkäysten kohteena.

Ääriliike Isisillä ei enää ole yhtenäistä maa-aluetta hallussaan. Viime aikoina Isis on iskenyt Syyrian joukkoja vastaan itäisessä Syyriassa lähellä Deir ez-Zorin kaupunkia ja lännempänä Palmyran raunioiden liepeillä.

Mitä seuraavaksi: Nälkä ja suuttumus ovat räjähdysherkkä yhdistelmä

Syyrian presidentti Bashar al-Assad tervehtii kansalaisia Jaramanan keskustassa, Damaskoksen kaakkoislaidalla. Kuva: Tom Kankkonen / Yle

Syyria on edelleen täynnä ratkaisemattomia ongelmia, ja hallituksen alueilla moni syyttää myös Assadin hallintoa talouden romahtamisesta.

Damaskoksessa asuva Issam uskoo, että vastalauseet saattavat alkaa uudestaan. Ihmiset eivät vaikene, vaan vaativat muutoksia, hän kuvaa tunnelmaa pääkaupungissa.

Edessä voi olla vakavia mellakoita.

– Kun ihmiset näkevät nälkää ja heidän lapsensa kärsivät, he eivät pelkää mitään. Jumala varjelkoon meitä, jos mikään ei muutu, Issam sanoo.

Bashar al-Assadin nykyinen presidenttikausi päättyy kesällä, ja sitä ennen on järjestettävä vaalit. Jos ihmiset huomaavat, että muutoksia ei kuulu ja presidentti on tarkoitus valita uudestaan näytösvaaleilla, reaktiot voivat olla rajuja.

Issamin mielestä kaduille lähtevät seuraavaksi presidenttiä sodan aikana tukeneet ja niin sanotut aidalla istujat, jotka eivät halunneet valita puoltaan konfliktissa.

Väkivallan muisto pitää ihmiset kurissa

Suomalainen Syyria-tuntija Tiina Hyyppä arvioi, että matka uuteen protestiaaltoon on vielä pitkä, vaikka hallinnon valvomilla alueilla onkin osoitettu mieltä huonoja elinoloja vastaan.

Tohtorikoulutettava Tiina Hyyppä on seurannut Syyriaa pitkään. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

– En usko, että tästä syntyy samanlainen kansanliike kuin 2011, koska ihmiset muistavat, mitä sodan aikana tapahtui, tohtorikoulutettava Hyyppä sanoo.

Hän tekee Syyriasta väitöskirjaa Helsingin yliopistossa ja on seurannut maata pitkään.

– Ihmiset tietävät nyt, että hallinto on valmis käyttämään mitä tahansa keinoja omaa kansaansa vastaan.

Suuttumuksesta voisi olla seuraamuksia Assadille, jos turhautuminen leviäisi Syyrian eliitissä ja sitä kautta Venäjä tulisi vakuuttuneeksi siitä, että jotain on tehtävä.

– Olisiko sitten ratkaisuna, että Assad siirretään syrjään ja tilalle tulee toinen samantyyppinen henkilö? On epävarmaa, saisiko se ihmiset rauhoittumaan, Hyyppä pohtii.

"Muutos saattaa kestää 50 vuotta"

Nykytilanne saattaa jatkua vielä vuosia. Assadin hallinnon tärkein tukija Venäjä on avainasemassa.

Tiina Hyyppä sanoo, että Venäjä on Syyrian kautta palannut merkittäväksi tekijäksi Lähi-itään ja näyttänyt, että se pystyi kääntämään konfliktin suunnan. Se on ollut Venäjälle tärkeää, mutta on epäselvää onko Venäjällä laajempi suunnitelma Syyrian tulevaisuuden suhteen.

Damaskoksessa sähköttömässä asunnossaan Issam arvelee, että ulkomaailma voisi ratkaista Syyrian tilanteen.

– Moni on sitä mieltä, että Venäjän, Yhdysvaltain ja Euroopan pitää päättää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Jatkuvatko pakotteet, jatkaako Assad tai tuleeko joku toinen hänen tilalleen.

Berliinissä Syyriasta paennut Wafa Mustafa puolestaan uskoo, että muutos tulee, mutta se voi viedä aikaa.

– Alussa ajattelin, että vallankumous päättyy voittoon kahdessa vuodessa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ymmärrän, että muutos saattaa kestää 50 vuotta, Mustafa sanoo.

Lue myös: Syyrian sota jakoi Aleppon kaupungin, mutta nyt kukaan ei enää puhu pahaa hallituksesta – Yle vieraili koulussa, jossa sodan rajalinjat yritetään unohtaa

Ylen reportaasi: Monet syyrialaiset voisivat nyt palata kotiin, mutta moni valitsee silti hökkelikylän naapurimaassa

Yle Syyriassa: Damaskos elää kahdessa todellisuudessa – Keskustassa odotellaan jo turisteja, kaupungin laidalla sinnitellään raunioiss

Maailman ensimmäinen tuomio Syyrian hallinnon kidutuksista: Syyrialaismiehelle vankeutta Saksassa

Venäjän uusi operaatio Syyriassa

Katso myös: Ulkolinja: Syyrian loputon sota