1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. perhevapaat

Päijät-Hämeen yrittäjät kiittelevät kaavaillun perhevapaauudistuksen joustavuutta

Päijät-Hämeen yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo pitää tärkeänä, etteivät vapaiden kustannukset lankea vain äitien työnantajille.

perhevapaat
Leluja hiekalla.
Perhevapaauudistuksesta hyötyvät erityisesti yrittäjät ja pätkätyöläiset. / kuvituskuvaRisto Koskinen / Yle

Alkuviikosta esiteltiin perhevapaauudistuksen esitysluonnos, jossa vanhempainvapaa pitenee kuukaudella, ja vapaat jakautuvat tasan äidin ja isän kesken, mutta vanhemmat voivat siirtää toisilleen noin kaksi ja puoli kuukautta. Vapaita voi myös uudella mallissa pitää aikaisempaa useammassa jaksossa.

Päijät-Hämeen yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo pitää jouston kasvamista tervetulleena uudistuksena yrittäjien kannalta.

– Yrittäjät käyttävät perhevapaita selvästi vähemmän kuin muut. Uusi malli antaa lisää mahdollisuuksia yrittäjäperheille järjestää vapaat. Uudistuksessa on paljon sellaisia asioita, joita yrittäjät ovat ajaneet eteenpäin.

Myös erikoistutkija Johanna Närvi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta arvioi Ylelle, että joustoista hyötyvät etenkin muissa kuin kokoaikaisissa tai pysyvissä palkansaajasuhteessa olevat työntekijät eli yrittäjät, erilaiset itsensä työllistäjät ja lyhytaikaisissa pätkätyösuhteissa olevat vanhemmat.

Vihervirta-Vuontelon mielestä on tärkeää myös, että vapaiden kustannukset jakautuisivat työnantajalle tasapuolisesti eikä vain äidin työnantajalle, kuten nykyisen mallin aikana usein käy. Näin tapahtuu, jos isät alkavat mallin myötä pitämään vapaita tämän hetkistä enemmän.

Paikalliset yrittäjät ovat kiitelleet Vihervirta-Vuontelolle sitä, että uudistus voi muuttaa myös asenteita niin, että äitien työnteko on entistä sallitumpaa. Toisaalta jotkut yrittäjät kaipaisivat uudistukseen myös mahdollisuutta tehdä työtä myös vanhempainvapaan aikana.

Jouston lisääminen voi tarkoittaa yrittäjille myös haasteita

Vanhempainvapaan pitenemisessä ja jouston lisääntymisessä on myös kääntöpuolensa, sillä ne voivat myös aiheuttaa yrittäjille haasteita työjärjestelyn osalta.

Järjestely ei ole myöskään yhteiskunnalle ilmainen: julkisen talouden kustannukset kasvavat, koska vanhempainrahaa käytetään todennäköisesti aiempaa enemmän. Kustannusten on arvioitu olevan noin 80 miljoonaa.

Vihervirta-Vuontelo toivoo, että vastapainoksi kehitetään työllisyyttä lisääviä toimia.

Uudistuksen on määrä tulla voimaan elokuussa 2022.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi