1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Liikenne ja kuljetus

Mullistusten vuosi ilmassa ja merillä: Viking Line palauttaa Helsinki–Tukholma-yhteyden viimeisenä, Finnair: Lentoja lisätään yksi kerrallaan

Rahtiliikenne on auttanut niin Finnairin kuin Viking Linen liiketoimintaa.

Liikenne ja kuljetus
M/S Viking Grace
Viking Linen viime vuosi oli vaikeuksia täynnä. Koronarajoitukset vähensivät matkustajia, ja yhtiön kaksi laivaa ajautui karille Ahvenanmaalla syksyllä. Arash Matin / Yle

Viime vuosi oli tuskainen laivayhtiö Viking Linelle ja lentoyhtiö Finnairille. Molemmat kertoivat tänään torstaina viime vuoden odotetun huonoista tuloksistaan.

Finnairin vertailukelpoinen liiketulos painui lähes 600 miljoonaa euroa tappiolle, Viking Line puolestaan teki miinusta lähes 50 miljoonaa euroa.

Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses kuvailee viime vuotta yhtiön historian vaikeimmaksi.

– Ilmeisesti yhtä vaikeaa oli vuonna 1973, jolloin käynnissä oli ensimmäinen öljykriisi ja laivamme karilleajo. Silloin toiminnan mittakaavat olivat kuitenkin paljon pienemmät, Hanses toteaa.

Laivayhtiö oli viime vuonna otsikoissa myös Viking Gracen ajettua marraskuussa karille Maarianhaminassa, ja syyskuussa vaikeuksissa oli pohjakosketuksen Ahvenanmaan saaristossa ottanut Amorella.

– Miehistö ja organisaatio kykenivät hyvin hoitamaan tilanteet eikä henkilövahinkoja syntynyt, joten emme ole juuri mainehaittaa nähneet näistä syntyneen, Hanses sanoo.

Hän kommentoi Ylelle toisen karilleajon jälkeen marraskuussa varustamolle tulleen menetetty vuosi. Tälle vuodelle näkyvissä on jo hieman valoa, jos vain koronarokotukset etenevät.

– Vaikka rokotukset etenevät hitaammin kuin olisimme odottaneet, ne ovat kuitenkin käynnissä. Viime vuonna virustartunnat vähenivät kesän tultua, ja se palautti kysyntää laivoille. Uskon, että saamme viime vuotta paremman kesän, ja syksyn edetessä kysyntä palautuu lähelle aiempien vuosien tasoa, Hanses ennakoi.

Ruotsinlaivoja Turun satamassa säilytyksessä.
Viking Line liikennöi tällä hetkellä vain osalla aluksistaan. Minna Rosvall / Yle

Helsinki–Tukholma palautuu viimeisenä laivareittinä

Laivaliikenne pyörii nyt rahtiliikenteen ja tukien varassa. Pienessä määrin laivoilla on myös risteilymatkustajia. Laivayhtiöt aloittavat pian negatiivisten koronatestitulosten tarkistamisen Suomeen saapuvilta laivamatkustajilta.

– Matkustajamäärät ovat nyt hyvin pieniä, joten vaatimus koskee vain pientä määrää ihmisiä. Vaatimus ei vaikuta heihin, jotka risteilevät laivalla eli eivät astu maihin Ruotsin tai Viron puolella, Hanses muistuttaa.

Niin lento- kuin laivamatkoilla ulkomaille voi tulla kesällä tarvitsemaan sähköistä todistusta rokotuksesta. Sen yksityiskohtia hiotaan parhaillaan.

Hanses sanoo, että Viking Line aikoo jatkaa liikennöintiä entisillä reiteillään, kun tilanne paranee.

– Se pitää kyllä sanoa, että Helsinki–Tukholma-reitti tulee avautumaan viimeisenä tässä tilanteessa, mutta tarkoitus on, että pystymme avaamaan sen tänä vuonna kesäksi, Hanses kertoo.

Yhtiön tuleva alus Viking Glory laskettiin tammikuussa vesille Kiinassa, ja se aloittaa liikenteen Turun ja Tukholman välillä vuoden päästä.

Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner
Toimitusjohtaja Topi Mannerin mukaan lentoja lisätään yksi kerrallaan kysynnän palautuessa

Rahti virkistänyt Finnairin kaukolentoja

Myös lentoyhtiö Finnair odottaa tästä vuodesta parempaa. Viime vuotta yhtiö kuvailee vuosikertomuksessaan (siirryt toiseen palveluun) "kaupallisen lentoliikenteen satavuotisen historian vaikeimpana vuotena rauhan aikana".

Toimitusjohtaja Topi Manner sanoo näkyvyyden olevan lentoliikenteessä edelleen heikko.

– Matkustusrajoitusten purkaminen ja rokotekattavuuden eteneminen näyttelevät suurta roolia, ennakoi Manner liikenteen palautumista.

Manner ei lähde arvioimaan, minkä verran Finnairilla on lentoja heinäkuussa.

– Tulevina kuukausina tullaan yksi lento kerrallaan lisäämään lentoja kysynnän palautuessa. Siinä vaiheessa, kun palautuminen lähtee nopeammin liikkeelle kesällä, meidän verkostoliiketoimintamalli elpyy nopeasti, Manner kertoo.

Kuvassa on Finnairin lentokone 27. lokakuuta 2020 Helsinki-Vantaan lentoasemalla.
Finnairin lentokoneista iso osa on pysäköity odottamaan lentoliikenteen elpymistä. Silja Viitala / Yle

Ensimmäisenä palautuu kotimaan liikenne. Sen jälkeen lisääntyvät lyhyen matkan lennot Eurooppaan ja viimeisenä pitkän matkan liikenne.

Finnair on vuoden aikana hankkinut rahoitusta 1,8 miljardia euroa, pienentänyt kulujaan ja karsinut henkilöstöään. Valtio on rahoituksellaan auttanut lentoyhtiötä.

Uutena projektina yhtiö purkaa yhden iäkkäämmistä lentokoneistaan Helsinki-Vantaalla. Purkuoperaatio on lentokentällä ensimmäinen laatuaan.

Valoa yhtiölle on tullut myös rahtiliikenteestä, josta tulee valtaosa kaukoreittien tuloista. Joitain pitkän matkan lentoja on palautettu kohonneiden rahtihintojen takia.

– Näillä hinnoilla lennot, jotka kuljettavat pelkkää rahtia, ovat kannattavia, Manner sanoo.

Lue myös:

Lentoyhtiö: "Matkustajat ovat maksaneet mitä olemme kehdanneet pyytää" – Hinnat nousevat pandemian jälkeen, kun koneeseen noustaan harkitummin

Matkailu- ja lentobuumi alkaakin vasta selvästi ennakoitua myöhemmin – jos rokotustahti ei parane ensi kesä voi olla kuolinisku monelle yritykselle

Halpalentoyhtiöt vaativat lisää vuoroja Euroopan pääkentille – EU jakaa pian varjellut nousu- ja laskeutumisajat uudelleen

Lue seuraavaksi