1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tanska

Korkein oikeus linjasi Tanskassa: Kohti yskimisestä ja koronalla pelottelusta voi seurata vankeutta

Oikeus tuomitsi neljän kuukauden vankeuteen miehen, joka oli yskinyt liikennepoliisia päin ja huutanut "korona".

Kuvituskuva. Tanskalaisia poliiseja partioimassa Kööpenhaminassa huhtikuussa 2020. Monessa maassa koronarajoituksiin hermostuneet ihmiset purkivat keväällä kiukkuaan poliisiin. Kuva: Martin Sylvest / EPA

Tanskan korkein oikeus on tuominnut neljän kuukauden vankeuteen miehen, joka viime keväänä yski hänet pysäyttänyttä liikennepoliisia päin ja huusi "korona".

Poliisi pidätti parikymppisen miehen tuolloin uhkaavan käytöksen perusteella. Tapaus sattui maaliskuussa, jolloin koronapandemia oli vastikään roihahtanut ja muiden mukana Tanska oli määrännyt tiukat koronarajoitukset.

Koronatestissä todettiin, ettei miehellä ollut tartuntaa.

Tapaus eteni korkeimpaan oikeuteen asti, sillä ensin alin oikeusaste vapautti miehen syytteistä ja sitten hovioikeus tuomitsi hänet. Mies sai tuomion myös siitä, että hän pakeni poliisia alustavan kuulemisen jälkeen.

Tanskassa sekä useissa muissa maissa on todettu muitakin vastaavia tapauksia, joissa koronarajoituksiin ärsyyntyneet ihmiset ovat purkaneet kiukkuaan poliisiin. Brittilehti The Telegraph kertoi viime vuoden huhtikuussa, että Englannin ja Walesin poliisi oli kirjannut viikossa 200 tapausta, joissa poliisin päälle oli syljetty. Yleensä sylkijä sanoi, että hänellä on koronatartunta.