1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Myös Lapista suositellaan, että talviloma vietettäisiin kotikulmilla – infektioylilääkäri: "Matkustaminen on ilman muuta riski"

Lapissa valmistaudutaan kiristämään koronarajoituksia, sillä tartuntojen määrä on ollut Lapissa kasvussa jo ennen talvituristien saapumista.

koronavirus
Lapsi menossa hiihtohissiin Sallatunturilla.
Talvilomakaudesta odotetaan Lapissa vilkasta. Kotimaanmatkailun arvioidaan nostavan koronaviruksen brittimuunnoksen leviämisriskiä.Antti Mikkola / Yle

Terveysviranomaiset kehottavat suomalaisia välttämään matkailua kotimaassa, koska koronavirustilanne on heikentynyt.

THL esitti tänään toiveen, että esimerkiksi Uudeltamaalta ei matkustettaisi muualle Suomeen hiihtolomalla. Myös Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin Markku Broaksen toive on, että ihmiset lomailisivat omilla paikkakunnillaan.

– Matkustaminen on ilman muuta riski, Broas sanoo.

Koronatartunnat ovat kasvussa Helsingissä ja Uudellamaalla. Viruksen brittimuunnos leviää puolitoista kertaa nopeammin ja on viimeisten tutkimustulosten mukaan todennäköisesti vaarallisempi.

– Tämä nopea leviäminen ja runsas sairastuminen aiheuttaa esimerkiksi sairaalakuormituksen lisääntymistä. Sen vuoksi jäljitystyö ja turvallisuusohjeiden noudattaminen on entistä tärkeämpää.

henkilökuva
Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas pitää matkustamista riskialttiina tässä koronatilanteessa.Mikko Koski / Yle

Lapin koronatartuntojen ilmaantuvusluku on 36,7 viimeisten kahden viikon ajalta ja se täyttää kiihtymisvaiheen kriteerit. HUS-sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuusluku on 186.

– Ilmaantuvuusluvun lisäksi tautia ilmaantuu eri puolilla sairaanhoitopiiriä ja useiden tartuntojen alkuperä ei ole tiedossa, toteaa infektioylilääkäri Markku Broas.

Lapissa ollaan siirtymässä kiihtymisvaiheeseen

Lapin sairaanhoitopiirissä siirrytään todennäköisesti lähipäivinä koronaviruksen leviämisasteikolla perusvaiheesta kiihtymisvaiheeseen.

Koronatartunnat ovat lisääntyneet Lapin sairaanhoitopiirin alueella viimeisten kahden viikon aikana ja etelästä saapuu runsaasti hiihtolomalaisia alueilta, missä koronatartuntoja on runsaasti.

Todennäköistä on, että esimerkiksi kokoontumisrajoituksia kiristetään. Lapin sairaanhoitopiirin koordinaatioryhmä päättää koronarajoitusten kiristämisestä huomenna perjantaina.

– Koetetaan suhteuttaa siihen, mitä ensi viikko tuo tullessaan, kun Etelä-Suomen hiihtolomat alkaa. Uudellamaalla koronan aktivoituminen on niin voimakkaasti tapahtunut viime päivinä, että se pistää miettimään mikä on oikea ratkaisu, sanoo Lapin sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jukka Mattila.

Brittivirusmuunnoksen aiheuttamassa covid-19-taudissa korostuvat jäljitys ja testaaminen sen leviämisnopeuden vuoksi. Markku Broas suosittelee, että testeihin hakeuduttaisiin vielä tavallistakin matalammalla kynnyksellä.

– Tätä kautta me saadaan heti kiinni tartunnat, olivat ne muunnosviruksia tai muita. Tämä on erittäin tärkeää.

Terveysviranomaiset toivovat, että ihmiset pitäisivät kiinni kahden metrin turvaväleistä, käyttäisivät maskia ja huolehtisivat käsihygieniasta.

Tuoreimmat tiedot koko Suomen koronatilanteesta saat tästä artikkelista. Lapin uusimmat koronauutiset löytyvät tästä jutusta.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta perjantaihin kello 23 saakka.

Lue myös: Infektioylilääkäri Lapista huolissaan koronan pahenemisesta hiihtolomien kynnyksellä: "Tilanne on veitsenterällä"

Lue seuraavaksi