1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lappi

Hiihtolomalaiset saapuivat Lappiin – "Syödään omassa mökissä ja haetaan noutoruokaa", sanoo espoolainen perheenisä

Lapissa on tällä viikolla kymmeniä tuhansia hiihtolomalaisia Etelä-Suomesta.

Lappi
Tältä näyttää Levillä nyt: etelän hiihtolomalaiset saapuivat Lappiin
Tältä näyttää Levillä nyt: etelän hiihtolomalaiset saapuivat Lappiin

Etelän talvilomaviikko on tuonut Lapin ja Pohjois-Suomen hiihtokeskuksiin tuhansia turisteja. Terveysviranomaiset ehtivät jo viime viikolla varoittelemaan koronan leviämisen riskistä, mutta harva perui silti tulonsa.

Koronavirukseen varautuminen leimaa silti sekä lomalaisten että rinnekeskusten toimintaa: ainakin osa karttaa rinneravintoloita ja iltaelämää ja maskeja näkee niin rinteissä kuin sisätiloissakin.

Laitilalaisen Sanna Talan mielestä Levillä koronaturvallisuus on otettu hyvin huomioon.

– On käsidesejä ja kosteuspyyhkeitä kaupoissa ja maskeja jaossa ja tosi moni myös pitää niitä sisällä ja ulkona. Tosissaan tämä pitää ottaa ja pyritään omalta osalta myös toimimaan, että tartuntoja ei tulisi, Tala sanoo.

Yle seuraa lomatunnelmia Kittilän Levillä maanantaina. Voit katsoa lähetyksen jutun pääkuvaa klikkaamalla tai Yle Areenassa.

Sanna Tala Laitilasta talvilomailemassa Levillä.
Laitilalainen Sanna Tala kertoo, että tällä Levin-lomalla ei keilata eikä käydä kylpylässä ja ruuatkin kokataan omassa mökissä tai haetaan noutopakkauksissa. – Tosissaan tämä pitää ottaa, Tala muistuttaa.Antti Ullakko / Yle

Espoolaiset Juha ja Minna Raumolin kertovat, että koronatilanne on miltei koko ajan mielessä, vaikka lomatunnelmastakin osataan nauttia.

– Eilen oli hyvä fiilis, aurinko paistoi ja rinteissä oli väljää. Ei tullut huono omatunto siitä, että olisi ollut rinteissä liian ruuhkaista, kehuu Juha Raumolin.

Kahden perheen lomareissuun ei kuulu iltaelämä muutenkaan, mutta Raumolinit pyrkivät nyt välttelemään myös ruokaravintoloita.

– Syödään omassa mökissä ja haetaan noutoruokaa. Ei ole tarkoitus käydä iltaelämässä, kun on lapsia ja muutenkin pysytään omassa porukassa, vakuuttaa Minna Raumolin.

Minna ja Juha Raumolin Kittilän Levillä
Minna ja Juha Raumolin tulivat Leville, koska ykkösvaihtoehto Ruotsin Åreen ei nyt pääse.Antti Ullakko / Yle

Virusmuunnos korostaa turvatoimien tärkeyttä

Suomalaiset ovat varanneet Lapin vuokramökkejä nyt ennätyksellisen paljon, eikä niistä saa rahojaan viime hetkellä takaisin suosituksen perusteella. Kittilän Levillä onkin tällä viikolla tuhansia lomailijoita.

Ravintolat varautuvat myymään noutoruokaa ja kaupat kuljettamaan ruokakasseja mökeille. Paljon muutakin on tehty.

– Tunturikahviloihin on lisätty ulkopaikkoja, hissilippuja myydään automaateista ja vuokravälineitä luovutetaan porrastetusti, Visit Levin toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari luettelee.

Gondoli- ja tuolihissiin pääsee ilman maskia vain oman seurueen kanssa. Sama sääntö on Ylläksellä. Sielläkin lähes kaikki lomamökit ovat tällä viikolla täynnä.

Kivisaari kertoo, että tunnelma yrittäjien kesken on hiihtolomasesongin alla ollut se, että koronaturvallisuuden pitää olla vielä paremmissa kantimissa kuin jouluna, jolloin riesana ei vielä ollut helposti tarttuvia virusmuunnoksia.

Yhteispelillä hiihtokausi saadaan onnistumaan

Rinnevalvoja Jaana Karhila-Räsänen kertoo, että lomafiilis on hyvä ja ihmiset huomioivat turvallisuusohjeet.

Karhila-Räsänen on jakanut parin päivän aikana 400 maskia.

– Täytyy antaa kiitosta ihmisille, että paljon paremmin ovat maskit käytössä kuin joulun tienoossa.

Paikka paikoin, esimerkiksi gondolihissillä, jono on venynyt pitkäksi, mutta turvavälit ovat olleet Karhila-Räsäsen mukaan kunnossa.

– Toivottavasti kaikki kantaa vastuun muistakin ihmisistä ja siitä, että keskuskin pysyy auki koko kevään, Karhila-Räsänen sanoo.

Visit Levin Yrjätapio Kivisaari luottaa myös yritysten ja lomailijoiden yhteispeliin.

– Yrittäjät seuraavat tilannetta herkeämättä. Uskon, että ihmiset ymmärtävät, että nyt ei ole mahdollista herpaantua maskien käytöstä tai turvaväleistä.

Kivisaaren mukaan kaikki alueen toimijat tietävät, että hiihtolomien onnistuminen vaikuttaa koko kevään onnistumiseen.

– Ulkona liikkuminen ja omassa porukassa oleminen, sekä turvallisuusohjeiden huomioiminen ovat tapa pitää tilanne hallinnassa.

Kittilän kunta on lisännyt testikapasiteettia lomaviikkojen ajaksi ja kehottaa matkailijoita hakeutumaan testiin matalalla kynnyksellä.

Viranomaiset toivovat maskipakkoa ravintoloihin

Koronatilanne on heikentynyt leviämisvaiheessa olevalla Uudellamaalla entisestään ja myös Lapissa viime viikko oli koronatartuntojen määrässä ennätysviikko. Ero ilmaantuvuudessa on näiden alueiden välillä kuitenkin suuri.

Lapin sairaanhoitopiirin alue siirtyi perjantaina perustasolta kiihtymisvaiheeseen ja tänään astuvat voimaan uudet rajoitukset. Yli 20:n ihmisen kokoontumisia ei sallita kuukauteen.

Lapin sairaanhoitopiiri ja aluehallintovirasto toivovat lisäksi, että ravintolat velvoittaisivat asiakkaansa maskien käyttöön nyt, kun lomailijoita tulee alueilta, joilla leviää helposti tarttuva virusmuunnos. Esimerkiksi Lapland Hotels -ketju päätti vaatia asiakkailtaan maskia jo ennen viranomaisten vetoomusta.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella tiistaihin 23.2. kello 23 saakka.

Lue myös:

Lomalaisia ja ravintoloita muistutetaan huolehtimaan koronaturvallisuudesta kevään sesonkien aikana Lapissa

Myös Lapista suositellaan, että talviloma vietettäisiin kotikulmilla – infektioylilääkäri: "Matkustaminen on ilman muuta riski"

Lue seuraavaksi