1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kulttuurivieras

Koko musiikkikenttä menee uusiksi koronan jälkeen, uumoilee pitkän linjan musiikkitoimittaja Pekka Laine – “Onko musiikin ammattilaisuus vain lyhyt vaihe historiassa?”

Kulttuurivieras pelkää, että korona vie monen ammattimuusikon toimeentulon.

Kulttuurivieras
Pekka Laine
– Lapsena alkanut musiikkifriikkiys on taustalla siihen, mitä minulle on tapahtunut ammatillisesti ja harrastuksellisesti, sanoo yli 30 vuotta musiikkitoimittajan töitä tehnyt Pekka Laine Ylen lastauslavalla Pasilassa helmikuussa 2021.Tiina Jutila / Yle

Tunnistat varmaan tämän äänen, ainakin jos tapaat kuunnella Yle Radio Suomea sunnuntaiaamuisin.

Kyllä, musiikkitoimittaja Pekka Lainehan se siellä selittää musiikkia meille suomalaisille niin kuin hän on tehnyt jo yli 30 vuotta.

Laine, 54, on ollut Yleisradion palveluksessa kaikki nämä vuodet, ja radion musiikkiohjelmien lisäksi hän on tehnyt kiitettyjä ja palkittuja dokumentteja myös television puolelle.

Ja aina kun joku tunnettu artisti kuolee, uutistoimittajat kutsuvat Laineen asiantuntijaksi studioon kertomaan edesmenneen merkityksestä populaarikulttuurille ja ihmiskunnalle noin yleisemminkin.

Ylellä on monta asiantuntevaa musiikkitoimittajaa, mutta kun uraa ja tunnettuutta on kertynyt kuten Laineella, voi harteille sovitella valtakunnan musiikin selittäjä numero ykkösen manttelia hyvin perustein.

Pekka Laine
– Pyrin kontrolloimaan ohjelmissani omaa musiikkimakuani. Olen tietoinen vinoutumistani ja tasapainotan sitä musiikkivalinnoilla, jotka eivät kerro kotona odottavasta levyhyllystä yhtään mitään, paljastaa Ylen musiikkitoimittaja Pekka Laine.Tiina Jutila / Yle

Hurahtaminen mustaan musiikkiin

Helsingin Punavuoressa varttunut Pekka Laine kertoo innostuneensa populaarimusiikista jo kuusivuotiaana 1970-luvun alussa.

– Olin hirvittävän utelias musiikista. Luin Suosikkia ja halusin tietää, keitä ovat Albert Järvinen ja Cisse Häkkinen Hurriganesista.

Elviksen kuollessa vuonna 1977 Laine kiinnostui 1950-luvun rock’n’rollista. Teini-ikäisenä Laineen musiikkimaku laajeni entisestään, kun hän innostui kantrista, bluesista, jazzista ja gospelista.

– Mustasta musiikista tuli minulle teini-ikäisenä lähes uskonto. Se oli minulla käänteistä apartheidia, eli valkoiset vain poikkeusluvalla. Näen musiikin suuren kuvan edelleen sillä tavalla. Mustan musiikin jättiläiset ovat minulle ylivoimaisia toteemihahmoja.

Laine luettelee itselleen tärkeitä muusikoita: Louis Armstrong, Duke Ellington, Charlie Parker ja BB King.

Silti hän sanoo, ettei ole koskaan varsinaisesti fanittanut ketään. Se on hänen mielestään lasten ja nuorten puuhaa.

– Kunnon fanitus tarkoittaa sitä, että katsoo asiaa kritiikittömästi. Karsastan fani-sanaa, koska siinä on suhteettomuutta ja jotain vähän imbesilliä.

Pekka Laine
Pekka Laine alkoi soittaa kitaraa kymmenvuotiaana. Vaikka hän on soittanut useissa bändeissä, hän vierastaa sanaa muusikko. – Tunnen muusikoita ja tiedän, mitä he ovat asian eteen tehneet. Minä en ole siihen niin paljon panostanut. Olen vain soittaja.Tiina Jutila / Yle

Musiikkimatkalle Yleisradioon

Laine opiskeli Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja haaveili toimittajan työstä. Hän sai kesätoimittajapaikan Radio Suomen musiikkitoimituksesta vuonna 1990, ja pian hän uskaltautui ehdottamaan omaa musiikkiohjelmaa.

Tunnelmassa-nimisessä ohjelmassaan Laine soitti esimerkiksi vanhaa jazzia ja amerikkalaista viihdemusiikkia kuten Frank Sinatraa.

Samaan aikaan hän tuurasi toisia musiikkitoimittajia, joiden ohjelmissa musiikkityyli oli aivan erilainen. Niin hän sai ensi kosketuksensa suomalaiseen iskelmään, mistä hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut ollut mitään hajua.

Oli siis lähes sattumankauppaa, että Laine ylipäänsä tutustui suomalaiseen iskelmämusiikkiin, mutta se vaikutti hänen uraansa merkittävästi myöhemmin.

Pekka Laine
– En ole koskaan ajatellut, että rockmusiikki olisi joku evoluution huipentuma. Minulle soul- ja blues-tähdet ovat paljon kovempi juttu kuin The Rolling Stones, sanoo musiikkitoimittaja Pekka Laine Ylen työhuoneessaan.Tiina Jutila / Yle

Laineen tv-dokumenttisarjat syntyivät 2010-luvulla: ensin Rock-Suomi (2010), sitten Iskelmä-Suomi (2013), Klassinen Suomi (2016) ja Urheilu-Suomi (2017). Sarjat saivat paljon kehuja, ja Rock-Suomi palkittiin parhaan ajankohtais- ja asiaohjelman Kultaisella Venlalla vuonna 2011.

Musiikin ihmemaassa

Reilut neljä vuotta sitten Pekka Laine pani peliin kaiken. Yle Radio Suomen paraatipaikalle sunnuntaiaamuun haettiin uutta musiikkiohjelmaa.

Laine kertoo ohjelmaideaa esitellessään ottaneensa riskin. Hän nosti esiin häntä häirinneen kehityksen. Laineen mielestä radiosta oli tullut konservatiivisempi ja varovaisempi kuin sen kuulijoista – etenkin musiikin osalta.

Laineen mukaan radio näyttäytyi tuolloin rivinä ämpäreitä musiikin suuren valtameren äärellä.

Musiikkitoimittaja sai pestin ja alkoi tehdä Pekka Laineen Ihmemaa -ohjelmaa vaativaan lähetysaikaan.

– Pyrin tuomaan ohjelmassa esiin monipuolisen musiikillisen radiokokemukseni. Yritän tehdä yllätyksellisen, mutta myös takuuvarman pyhäaamun ohjelman.

Pekka Laine
– En uskalla kuunnella vanhoja ohjelmiani. Tiedän, että olin aivan surkea. Nykyisin en enää pääsisi töihin Ylelle sillä kokemuksella, jolla tänne tulin, sanoo yli 30 vuotta sitten musiikkiohjelmien parissa aloittanut toimittaja Pekka Laine.Tiina Jutila / Yle

Ihmemaa-ohjelmassa Pekka Laine käsittelee esimerkiksi jotain tiettyä musiikin ilmiötä monien hyvinkin erilaisten kappaleiden kautta.

Helmikuun alussa esitetyssä jaksossa hän puhui popmusiikin koukuttavuudesta. Kappaleina soivat muiden muassa House of the rising sun, Konevitsan kirkonkellot ja Yhden nuotin samba.

Populaarimusiikki on rakastettava sekarotuinen koira

Pekka Laine

Laineen tapa puhua musiikista on ylitsepursuavan runsas. Käsikirjoitetuissa spiikeissään hän maalailee, assosioi ja sukeltaa syvälle musiikin maailmaan. Juonnot ovat pitkiä ja hänen mukaansa joillakin mittareilla jopa liian pitkiä.

Yleisöltä tulee pääosin hyvää palautetta, vaikka joillekin hänen tyylinsä kuulemma on liikaa.

Laine kertoo lempipalautteensa uransa ajalta.

– “Lähes pelottavalla varmuudella valitset artistien tuotannosta kaikkein huonoimmat levyt.” Siinä tulee runollisesti kuvailtua täydellinen tunari, Laine nauraa.

Kritiikkiä musiikin tehotuotannolle

Pekka Laine on tottunut tarkastelemaan musiikkia ja sen ilmiöitä historiallisesta näkövinkkelistä.

Suomalaisessa populaarimusiikissa on hänen mielestään tapahtunut ilmiö, jota hän kutsuu iskelmöitymiseksi. Kun musiikista tulee vakiintunutta ja suurelle yleisölle kelpaavaa, niin esimerkiksi jopa Popedan musiikkia on alettu kutsua joissakin yhteyksissä iskelmäksi.

Pekka Laine
– Ammatillisen identiteettini ydin on historiallinen näkökulma populaarimusiikkiin. Se ei tarkoita sitä, että käsittelisin pelkästään mennyttä maailmaa, mutta katson mielelläni peruutuspeiliin, sanoo musiikkitoimittaja Pekka Laine.Tiina Jutila / Yle

Musiikin määrittelemisestä on tullut muutoinkin vaikeampaa. Aikaisemmin musiikkityyleille oli selkeät lokeronsa.

Vielä 1980-luvun alussa oli tärkeää erotella erikseen, mikä oli rockia ja mikä discoa. Enää musiikkityyleihin ei suhtauduta yhtä tiukkapipoisesti.

Laineen mielestä onkin turha ajatella, että musiikkityylit taistelisivat keskenään.

– Kun kuuntelee Litku Klemettiä ja muita riemastuttavia nykyartisteja, niin tällaista vastakkain asettelua ei ole. Mona Carita ja punkrock ovat yhtä relevantteja inspiraation lähteitä, Laine sanoo viitaten Klemetin Mona-kappaleeseen.

Kaikki merkittävä musiikki on Laineen mukaan nykyisin monikulttuurista. Hän korostaa, ettei halua tällä määritelmällä ottaa kantaa maahanmuuttoon.

– Populaarimusiikki on rakastettava sekarotuinen koira. Se on nykypopissa kiehtovaa.

Entä jos jatkossa ei olekaan enää koulutettujen ja musiikintekijöiksi eriytyneiden ammattilaisten joukkoa?

Pekka Laine

Musiikkitoimittaja seuraa tämän hetken valtavirtapoppia vain pintapuolisesti. Hänelle riittää, että tietää, mitä musiikissa tapahtuu.

Häntä kiehtoo se, että populaarimusiikki on juuri nyt kaoottista ja arvaamatonta.

– Monen alle 40-vuotiaan suhtautuminen musiikkiin on aika avarakatseinen. On hirvittävän vähän sääntöjä sille, mikä musiikki on kiinnostavaa. He ottavat vaikutteita paljon ennakkoluulottomammin ja yllättävämmin eri paikoista kuin aiemmat sukupolvet.

Aivan kaikkea Laine ei silti sulata.

Kritiikkiä hän antaa musiikin tehotuotannolle. Kun kappaleita tehdään soittolistojen kärkipäät mielessä vilkkuen, musiikki köyhtyy.

– Tulee mieleen maissin tehoviljely. Sitä voidaan kasvattaa tosi hyvin, ja se myy hyvin. Mutta kun siinä on vähän aikaa kasvatettu, maaperästä ei ole mitään jäljellä.

Katoavatko ammattimuusikot?

Suomalaisen kulttuuri- ja tapahtuma-alan ahdingosta pandemiassa on puhuttu vilkkaasti viime aikoina. Keskustelu kiihtyi sen jälkeen, kun muusikko Paula Vesala arvosteli hallitusta kovin sanoin riittämättömistä toimista muun muassa Ylen haastattelussa.

Pekka Laine ei mielellään kommentoi korona-ahdinkoa, sillä lähipiirissä on monia muusikoita, joiden tilanne on vaikea. Hän sanoo tarkkailevansa tilannetta katsomosta kuukausipalkkaisena musiikin selittäjänä.

Hän pohtii kuitenkin, minkälaisen jäljen korona voi jättää suomalaiseen musiikkikenttään.

Laineen mukaan musiikin ekologia muuttui jo ennen koronaa digitalisaation myötä.

Hän jaottelee musiikintekijät kolmeen osaan. Ylimpänä ovat suosituimmat artistit ja alimpana puhtaat musiikin harrastajat. Väliin jää iso joukko ammattilaisia, jotka saavat elantonsa musiikista.

Viimeksi mainitun joukon edellytykset pärjätä työllään ovat Laineen mukaan heikentyneet jo pitkään. Syynä on se, etteivät äänitteistä ja keikoista saatavat tulot jakaudu enää tasaisesti.

– Popmusiikin keskeisimpiä sloganeita on Abban kappaleen mukaan Winner takes it all (suomeksi voittaja vie kaiken). Tämä tilanne on ollut musiikkialalla jo kauan, sillä isot kasvavat todella isoiksi ja vievät suurimman osan kakusta.

Pekka Laine
– Ihmiset ovat korona-aikana pohtineet omia arvojaan. Se on varmaan tästä positiivisin seuraus, sanoo musiikkitoimittaja Pekka Laine.Tiina Jutila / Yle

Laine pelkää, että korona vaikeuttaa ammattimuusikoiden tilannetta entisestään.

Elävällä musiikilla eli erilaisilla keikoilla ja konserteilla oli vaikea tulla toimeen jo ennen koronaa, sillä esimerkiksi nuoret eivät käy klubikeikoilla entiseen tapaan. Laineen mielestä on hyvin mahdollista, että keikkatoiminta ei palaudu entiselleen pandemian jälkeen.

– Tämä on viimeinen niitti. Huoleni on, että mitä on jäljellä, kun tämä on ohi. Nyt kaikki on lyöty kanveesiin, niin mitä sieltä nousee? Vaurioituvatko kantavat rakenteet? Seinät ovat pystyssä, mutta onko sisällä ketään?

Musiikkitoimittaja on miettinyt myös sitä, muuttaako korona-aika koko musiikin ammattilaisuuden käsitettä. Hän on pyöritellyt ajatusleikkiä siitä, onko ammattilaisuuden aika vain poikkeustila musiikin historiassa.

– Aikaisemmin käyttömusiikkia kuten kansanmusiikkia eivät tehneet ammattilaiset, vaan se oli harrastelijoiden ja yhteisöjen synnyttämää. Vähän kuten pelimannit soittivat huikkapalkalla. Entä jos jatkossa ei olekaan enää koulutettujen ja musiikintekijöiksi eriytyneiden ammattilaisten joukkoa?

Laine ei siis puhu nyt paulavesaloista eikä ladygagoista vaan niistä tuhansista Sibelius-Akatemian ja pop-jazz-konservatorion kouluttamista mutta myös kouluja käymättömistä ammattimuusikoista, joiden kokoonpanot soittavat risteilyillä, klubeilla ja erilaisissa konserteissa.

Laineen mukaan tämä musiikin ammattilaisuus on vakavien haasteiden edessä. Hän uskoo, että koronan jälkeen ammattilaisia on aiempaa vähemmän.

– Veikkaan, että se heijastuu tarjonnan monimuotoisuuteen. Sieltä ei ehkä nousekaan yhtä monimuotoista kulttuuria kuin aiemmin.

Aktiivinen elämänvaihe

Korona-aika on tehnyt monelle muusikolle myös hyvää. Pakollinen tauko keikkailusta on tarjonnut tilaisuuden luoda uutta musiikkia, niin myös Pekka Laineelle.

Hän on kitaristina luotsannut instrumentaalimusiikkia tekevää The Hypnomen -yhtyettä vuodesta 1994 lähtien ja ollut mukana muissa bändiprojekteissa. Nyt 54-vuotiaana hän julkaisee ensimmäisen soololevynsä.

Reilu vuosi sitten koronakevään ollessa synkimmillään Agents-yhtyeen Esa Pulliainen otti yhteyttä Laineeseen ja ehdotti levyn tekemistä.

– Minulla oli jo kappaleita valmiina. Oli iloinen yllätys tehdä yhteistyötä itselle keskeisen hahmon kanssa.

Pekka Laine
Musiikkitoimittaja Pekka Laine uskoo, että korona-aika näyttäytyy musiikissa olemattomana vuosirenkaana kuten puun kasvussa. – Vaikka tyypit ovat olleet luovalla tuulella ja julkaisseet kymmenen levyä vuodessa, niin en usko, että tämä jää kulta-aikana historiaan.Tiina Jutila / Yle

Ensi kuussa julkaistava The Enchanted Guitar of Pekka Laine -niminen albumi on instrumentaalilevy, jonka keskiössä on sähkökitara.

Laineen mukaan kyseessä on “naivistisprimitiivinen, lievästi psykedeelinen viihdelevy, jossa on historiallisia kaikuja 1960-luvun musiikista”.

– Krokotiilit ja alligaattorit syövät melkein mitä vain muovikanistereista lähtien, vähän niin kuin tämä levykin on syönyt. Siellä on rautalankasoundeja, hiphop-vaikutteita ja elokuvamusiikkia.

Pekka Laine kertoo elävänsä aktiivista elämänvaihetta. Arki ja perhe tulevat Laineen elämässä ykkösenä, mutta loput hänen elämästään määrittelee musiikki. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, joten aikaa jää omille musiikkiprojekteille.

Laineen mieleen muistuu opiskeluajan bileet, joissa hän oli puhunut musiikista kavereidensa kanssa tuntikausia. Muuan tilannetta ulkopuolelta seurannut oli ihmetellyt kovaan ääneen, miten ihmeessä porukka jaksoi jauhaa musiikista niin pitkään.

– Saman tyypin pitäisi nähdä minut 35 vuotta myöhemmin. Voisin kai brändätä itseni näin: “Väsymätöntä musasauhuamista jo kuusivuotiaasta lähtien.”

Lue myös:

Kesäfestivaalien järjestäjien aika käy vähiin – ministeriö viilaa yhä ehtoja tapahtumien järjestämiselle

Kulttuuriministeri Annika Saarikko lupaa kolme eri tukitoimea kulttuurialalle helpottamaan korona-ahdinkoa

Kulttuurialalla meni hermo koronarajoituksiin – Paula Vesala vaatii hallitukselta tekoja: "Olisi aika tehdä päätöksiä ja estää itsemurhat"

Lue seuraavaksi