Hyppää sisältöön

Bidenin maahanmuuttoa koskeva suunnitelma esiteltiin – avaisi 11 miljoonalle mahdollisuuden kansalaisuuteen

Kansalaisuuden voisi jatkossa saada kahdeksan vuoden jälkeen, lapsena laittomasti maahan tuodut voisivat saada kansalaisuuden jo reilusti aiemmin.

Niin kutsutusta DACA-ohjelmasta on väännetty kättä pitkään. Kuva: Mike Nelson / EPA

Presidentti Joe Bidenin hallinto esitteli torstaina suunnitelmansa Yhdysvaltain maahanmuuttolain uudistamiseksi kongressille. Sitä on kuvailtu laajamittaisimmaksi vuosikymmeniin.

Uudistus liittyy Bidenin ensimmäisenä päivänä allekirjoittamaan presidentin määräykseen maahanmuutosta.

Laittomasti maassa oleville tie kansalaisuuteen

Lakiesityksen mukaan laittomasti maahan ennen tätä vuotta saapuneet voisivat saada pysyvän oleskeluluvan viiden vuoden jälkeen, jos he täyttävät tietyt ehdot. Kolmen vuoden päästä siitä he voisivat hakea kansalaisuutta.

Nykyään kansalaisuutta pitää odottaa 13 vuotta.

Myös maataloudessa työskentelevät siirtolaiset voisivat saada kansalaisuuden helpommin kuin nykyään.

Uudet lait koskisivat USA Todayn (siirryt toiseen palveluun) mukaan 11 miljoonaa ihmistä.

Itse maahanmuuttojärjestelmää aiotaan tukea lisäämällä muun muassa päätöksiä tekeviä tuomareita.

Jo oleskeluluvan saaneet voisivat saada perheen helpommin luokseen Yhdysvaltoihin.

DACA-ohjelman lapsille helpotusta

Lapsena laittomasti maahan tuotujen siirtolaisten tilannetta halutaan helpottaa. Osa DACA-ohjelman piirissä olevista saisivat pysyvän oleskeluluvan heti ja voisivat hakea kansalaisuutta kolmen vuoden jälkeen.

Niin kutsutusta DACA-ohjelmasta väännettiin kättä pitkään. Se suojelee noin 650 000 nuorta, vanhempiensa laittomasti lapsena maahan tuomaa siirtolaista karkotukselta ja antaa heille mahdollisuuden tehdä töitä laillisesti.

Edellinen presidentti Donald Trump ilmoitti syyskuussa 2017 purkavansa ohjelman.

Korkein oikeus äänesti viime kesäkuussa sen puolesta, että DACA:n keskeyttäminen on tehty väärin.

Alien-termi historiaan

CNN:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan lakiuudistus poistaisi maahanmuuttojärjestelmän sanastosta termin alien, jonka voi suomentaa sanalla muukalainen. Se korvataan sanalla ei-kansalainen.

Termiä on käytetty kaikista ihmisistä, jotka eivät ole Yhdysvaltain kansalaisia.

Siirtolaisten asianajajat ovat arvostellet viime vuosina maahanmuuttoviranomaisten käyttämää "laiton muukalainen" -termiä, jota on pidetty epäinhimillisenä.

Trumpin kaudella osa virkamiehistä rohkaisi termin käyttämiseen. Jotkut osavaltiot puolestaan kielsivät sen käytön.

Rahaa Meksikon-rajalle ja Keski-Amerikkaan

Lakiesityksessä luvataan puuttua lisäksi muuttoliikkeen perimmäisiin syihin ja pyritään panemaan kuriin salakuljetus-, huumausaine- ja ihmiskauppaverkostoja.

Laillisia ja turvallisempia reittejä muuttoliikkeelle haetaan perustamalla maahanmuuttokeskuksia Keski-Amerikkaan ja luomalla alueelle 4 miljardin dollarin investointisuunnitelma.

Raja-alueella ylityspisteille puolestaan lisätään esimerkiksi läpivalaisuteknologiaa, lakiesitys ehdottaa.

Lakiesitys tuskin menee läpi tämänkaltaisena, sillä demokraatit tarvitsisivat ehdotuksen läpimenoon republikaanien tukea.