1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Pihlajalinnan ja Rovion tulokset kasvoivat, Varman eläkesijoitusten arvo kipusi yli 50 miljardiin – Yle kokoaa tulospäivän antia

Pihlajalinnan mukaan koronatestausmäärät kasvoivat loka-joulukuussa 67 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

talous
Terveysyhtiö Pihlajalinnan kyltti Helsingissä.
Pihlajalinnan tulos kasvoi lähes kolmanneksen vuoden takaisesta. Kimmo Brandt / AOP
  • Perjantaina tuloksestaan kertovat muun muassa Pihlajalinna, Rovio ja Varma. Yle kokoaa tulospäivän antia tähän juttuun.

Rovion tulos kasvoi loppuvuonna vertailukaudesta

Angry Birds -hahmoista tunnetun peliyhtiö Rovion oikaistu liikevoitto kasvoi 7,5 miljoonaan euroon loka-joulukuussa. Vuosi sitten tulos oli vastaavalla ajanjaksolla 0,2 miljoonaa euroa.

Koko viime vuoden oikaistu liikevoitto kasvoi 47,2 miljoonaan euroon toissa vuoden 18,3 miljoonasta eurosta.

Rovion liikevaihto laski viimeisellä neljänneksellä 68,5 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 71,6 miljoonasta eurosta.

Rovion logo puhelimen näytöllä.
Rovio arvioi, että mobiilipelimarkkinat jatkavat kasvuaan tänä vuonna.Seemanta Dutta / AOP

Rovion uusimman pelin Small Town Murdersin kasvattamista jatkettiin, ja pelin bruttomyynti saavutti 3,8 miljoonaa euroa viimeisellä vuosineljänneksellä. Vuositasolla bruttomyynti ylsi 15 miljoonaan euroon.

Rovion toimitusjohtajana vuoden alussa aloittanut Alexandre Pelletier-Normand totesi tulostiedotteessa, että yhtiön vuosi päättyi vakaaseen pelien myyntiin, hyvään kannattavuuteen ja vahvaan kassavirtaan.

Yhtiö arvioi, että mobiilipelimarkkinat jatkavat kasvuaan tänä vuonna.

– Koronapandemia kiihdyttää muutoksia kuluttajien käyttäytymisessä ja markkinatrendeissä. Näillä on tärkeä vaikutus sekä nykypelien operaatioon että uusien pelien kehitykseen. Nämä asiat yhdistettynä muihin alan muutoksiin, kuten Applen tietosuojakäytäntöön, lisäävät lyhyen ajan epävarmuutta, toimitusjohtaja arvioi.

Rovion hallitus esittää maaliskuussa pidettävälle yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 0,12 euroa osaketta kohden.

Varman eläkesijoitusten arvo kohosi yli 50 miljardiin euroon

Työeläkeyhtiö Varman sijoitusvarallisuuden arvo kohosi vuoden lopussa 50,2 miljardiin euroon eli yhtiön uuteen ennätykseen. Varman eläkesijoitusten tuotto oli viime vuonna 2,8 prosenttia.

Työeläkevakuutusyhtiö Varman logo pääkonttorin edustalla.
Suomen eläkejärjestelmä selvisi koronavuodesta säikähdyksellä, sanoo Varman toimitusjohtaja Risto Murto.Petteri Bülow / Yle

Varman toimitusjohtaja Risto Murto luonnehti tiedotustilaisuudessa viime vuotta hyvin eriskummalliseksi. Siihen nähden raportoitavat luvut ovat hänen mukaansa yllättäneet positiivisesti. Murto sanoo Suomen eläkejärjestelmän selvinneen koronavuodesta säikähdyksellä.

Pihlajalinnan liikevaihto kasvoi muutaman prosentin vertailukauteen nähden

Terveysyhtiö Pihlajalinna onnistui kohentamaan tulostaan viime vuoden loppuneljänneksellä.

Yhtiön oikaistu liikevoitto kohosi loka-joulukuussa 7,3 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 5,6 miljoonaa euroa.

Tulos siis kasvoi lähes kolmanneksen vuoden takaisesta. Pihlajalinnan liikevaihto kasvoi muutaman prosentin vertailukauteen nähden ja oli 137,2 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Joni Aaltosen mukaan tuloskehitys osoittaa, että yhtiön tehostamisohjelmalla on ollut pitempiaikaisia vaikutuksia kannattavuuteen.

Pihlajalinnan mukaan koronatestausmäärät kasvoivat loka-joulukuussa 67 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä koronan toisen aallon edetessä.

Lue myös:

Suomea uhkaa hidas nuorisokato – Angry Birds -pelin kehittäjä alkaa tuoda nuoria pieniin kuntiin ulkomailta: ''Vaihtoehto on, että lukiotoiminta loppuu''

Koronarokotteita kysellään jatkuvasti yksityisiltä terveysasemilta – monille kelpaisi ohituskaista rokotukseen

Eläkeyhtiö Varma aloittaa yt-neuvottelut – 65 työpaikkaa uhattuna

Finnair teki satojen miljoonien tappiot, koronavuosi meni pahasti miinukselle myös NoHo Partnersilla

Lue seuraavaksi