1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koronatestaus

Länsi-Pohjan johtajaylilääkäri: Velvoittava testaus pienentää merkittävästi rajan yli tulevia koronatartuntoja

Johtajaylilääkäri Jyri J. Taskilan mukaan länsirajalla tärkeintä on kuitenkin ostosmatkailun ja muun turhan rajankäynnin loppuminen.

Koronatestaus
Hoitaja ottaa koronanäytettä.
Kuvituskuva: Johtajaylilääkäri Jyri J. Taskilan mukaan pakkotestistä huolimatta keneltäkään ei oteta koronanäytettä väkivalloin.Toni Pitkänen / Yle

Hallitus on saanut valmiiksi esityksensä pakollisista koronatesteistä rajoilla. Lain on tarkoitus tulla voimaan jo huhtikuun alussa.

Johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila toteaa, että Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri on esittänyt rajalla tehtävän testauksen muuttamista velvoittavaksi keväästä lähtien.

– Rajan yli tulevien tartuntojen määrän oletetaan pienenevän merkittävästi velvoittavan testauksen vuoksi. Keskeisin vahva suositus kuitenkin edelleen on, että ostosmatkailu ja muu turha rajankäynti on lopetettava, kunnes epidemia rauhoittuu kunnolla, Taskila sanoo.

Taskilan mukaan valtaosa väestöstä kuitenkin välttää turhaa rajankäyntiä Ruotsin rajalla ja myös käy testissä.

– Sääntöjä joudutaan kiristämään pienen väestönosan vuoksi, hän sanoo.

Väkisin testiä ei oteta

Taskilan mukaan suunnitteilla on testaus, johon kaikilla maahan saapuvilla on velvollisuus osallistua, mikäli henkilö on määrätty yleisvaarallisen tartuntataudin vuoksi pakolliseen terveystarkastukseen.

Taskilan mukaan keneltäkään ei kuitenkaan oteta näytettä väkisin.

– Näytettä ei oteta keneltäkään väkivalloin. Jos henkilö kieltäytyy näytteestä, harkitaan hänen määräämistä 14 vuorokauden karanteeniin.

Rajan ylittämiseen Taskila suosittelee ennakkotestien ottamista.

– Ennakkotestitodistuksella rajan ylittäminen käy sujuvammin, hän sanoo.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä artikkelista.

Lue seuraavaksi