1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tuomiot

Elokuvatyyliin tehty törkeä varkaus johti vankeusrangaistuksiin Seinäjoella – käräjäoikeus luki tuomiot kesällä kultasepänliikkeeseen murtautuneelle kolmikolle

Kultasepänliikkeen varkaus tapahtui viime kesänä, tekijät tavoitettiin syksyllä Virosta ja Espanjasta.

tuomiot
Kultasepänliike Kultatähti Oy Hyllykallion Prisman kauppakeskuksessa Seinäjoella.
Seionäjoella Hyllykallion Prismassa sijaitseva kultasepäänliike ryöstettiin heinäkuun alussa. Elina Niemistö / Yle

Kesällä Seinäjoella tehdystä kultasepänliikkeen varkaudesta on annettu tuomiot Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.

Kaikki kolme törkeästä varkaudesta syytettyä ulkomaalaista miestä tuomittiin vankeuteen, yksi vuodeksi ja 11 kuukaudeksi ja kaksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi.

Pisimmän tuomion saaneella miiehellä on kaksi aikaisempaa vankeustuomiota samantyyppisistä rikoksista. Käräjäoikeus on ottanut sen huomioon rangaistuksen koventamisperusteena.

Yö välikatossa, köyden avulla alas

Seinäjoen Hyllykallion Prismassa sijaitsevaan liikkeeseen murtauduttiin heinäkuun alussa elokuvatyyliin.

Yksi kolmikosta vietti yönsä ostoskeskuksen välikatossa, johon hän oli päässyt wc-tilojen kautta. Aamulla mies teki reiän kultasepänliikkeen kattoon ja laskeutui köyden varassa alas.

Kaksi muuta miestä avustivat varkauden toteuttamisessa. Heidän osuutensa on käräjäoikeuden mukaan tullut näytetyksi toteen muun muassa valvontakameratallenteiden ja puhelintietojen perusteella.

Käräjäoikeus on ottanut rangaistuksen koventamisperusteena huomioon toiminnan suunnitelmallisuuden. Rikoksen tekeminen on edellyttänyt kolmikolta yhteisiä valmistelutoimia ja suunnittelua.

Koruja lähti varkaiden matkaan 165 000 euron edestä. Anastettu omaisuus on edelleen kateissa.

Kaksi miehistä otettiin kiinni syksyllä Virossa ja yksi Espanjassa. Epäillyt ovat olleet vangittuina Suomessa.

Lue myös:

Kultasepänliikkeeseen iski varas elokuvatyyliin Seinäjoella – yöpyi välikatossa ja laskeutui köydellä, poimi saaliiksi timantteja

Seinäjoen kultasepänliikkeen murrosta on neljä kuukautta – epäillyt on saatu kiinni ulkomailla, yrittäjää ihmisten huolenpito koskettaa edelleen

Lue seuraavaksi