1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Urho Kekkosen kansallispuisto

Urho Kekkosen kansallispuistoon rakennetaan kaksi tupaa palaneen tilalle

Suuremmassa tuparakennuksessa on sekä autiotupa että varaustupa, pienempi toimii päivätupana.

Urho Kekkosen kansallispuisto
Havainnekuva Urho Kekkosen kansallispuiston uusista tuvista.
Havainnekuva uusista tuvista.Manu Humppi

Urho Kekkosen kansallispuiston Rautulammelle rakennetaan kaksi uutta tupaa. Ne rakennetaan kaksi vuotta sitten palaneen Rautulammen päivätuvan tilalle.

Suuremmassa on sekä autio- että varaustupa, pienempi toimii päivätupana. Metsähallituksen mukaan kaksi tupaa rakennetaan, koska retkeilijöiden määrät ovat kasvaneet. Rautulampi on yksi kansallispuiston suosituimmista kohteista. Entisenlainen yhden pienen tuvan ratkaisu ei enää olisi riittänyt nykyisiin tarpeisiin.

Uutta on erillinen kuivaushuone varusteille, tupia yhdistävä tuulikaappi sekä sisäänkäynnit rakennuksen molemmin puolin. Päivätupa saa suuret ikkunat, joista voi retken tauolla ihailla suojassa tunturimaisemaa.

Paikalle tulee myös kolmas rakennus, johon tulee polttopuusuoja ja käymälä.

Rakennukset on suunnitellut arkkitehti Manu Humppi. Rakennukset tehdään puisista monikerroslevyelementeistä.

Rakennusmateriaalien kuljettaminen Rautulammelle alkaa maaliskuun puolivälissä. Turvallisuussyistä hiihtolatu välillä Niilanpää-Rautulampi-Luulampi suljetaan 15. maaliskuuta lähtien. Metsähallituksen mukaan tarvikkeet on kuljetettava talvella, jotta maasto kuluisi mahdollisimman vähän.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin kello 23 saakka.

Lue seuraavaksi