1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. teatteritaide

Kävelykeppi, knalli ja asenne – Tampereelle valmistuu ennennäkemätön näytelmä komisario Palmusta

Tampereen Komediateatteri täyttää 30 vuotta. Juhlanäytelmänä nähdään Mika Waltarin jäämistöstä löytynyt murhamysteeri Levätkää rauhassa, komisario Palmu.

teatteritaide
Näyttelijä Aimo Räsänen muuttuu maskeeraajan käsissä komisario Palmuksi
Muodonmuutos Aimo Räsäsestä komisario Frans J. Palmuksi on sekä ulkoinen että sisäinen - oma roolihahmo rakentuu lopullisesti teatterin lavalla.Marko Melto / Yle

Syyskuussa Tampereella maailman kantaesityksensä saava näytelmä löytyi vuonna 1979 kuolleen kirjailija Mika Waltarin papereiden joukosta.

– Kyseessä on kesken jäänyt 68-sivuinen elokuvakäsikirjoitus, joka oli tarkoitus työstää ohjaaja Matti Kassilalle, kertoo näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja Joel Elstelä.

Elstelä on Mika Waltarin tyttärenpoika. Hän on dramatisoinut myös kaikki tähän asti nähdyt Palmut kirjoista näytelmiksi.

– Käsikirjoitus on nopeasti ja luonnosmaisesti kirjoitettu, mutta siinä on selkeä rakenne: alku, keskikohta ja loppu. Se on myös näytelmän mittainen.

Tampereen Komediateatterin johtaja Panu Raipiakin kiittelee käsikirjoitusta.

– Siinä on paljon dialogia, ja se on hyvin teatterillinen. Mietimme hiukan näytelmän loppua yhdessä Joel Elstelän kanssa, ja hän teki siitä sitten omat ratkaisunsa.

Maneerit voi unohtaa

Joel Elstelän mukaan Mika Waltarilla oli Palmun rooliin ensin mielessä Aku Korhonen. Kassilan elokuvien unohtumattomaksi komisarioksi valikoitui kuitenkin Joel Rinne.

Tamperelaisnäyttelijä Aimo Räsästä ei hirvitä astua suuriin saappaisiin.

– En ole sitä sen kummemmin ajatellut, koska se ei auta roolin rakentamisessa. Klassinen hahmo on saanut ikonisen tulkinnan Jopi Rinteen käsissä, ja se on edelleenkin tosi elävä ja hyvin kestänyt aikaa.

– Teatterissa asiat ratkeavat harjoitellessa, ja sitä myöten roolikin syntyy. Lähden tekemään omaa tulkintaa; katsotaan, mitä siitä sitten tulee. Jos lähtee jotakuta matkimaan, käy huonosti.

Aimo Räsänen maskeerattavana
Maskeeraaja Johanna Paakkanen tekee Aimo Räsäsestä komisario Palmun viiksillä ja kulmakarvoilla.Marko Melto / Yle

Joel Rinteen komisariohahmo on kasvanut vuosikymmenten myötä ikoniseksi. Yleisö rakastaa ja osaa odottaa sitä.

– Näyttelijä saa mielestäni rakentaa omanlaisensa Palmun ja laittaa siihen enemmän itseään. Esimerkiksi Palmun elokuvissa kuultava hörähdys on jo maneeri, ja sen tilalle voisi etsiä oman, Joel Elstelä tuumii.

Palmut ovat ajattomia

Matti Kassilan ohjaamat Komisario Palmu -elokuvat kuuluvat Yle Areenan toivotuimpiin ja katsotuimpiin. Aimo Räsänen löytää suosioon useitakin syitä.

– Yksi syy voisi olla henkilögalleria: keskushenkilö on karismaattinen ja roheva Palmu, joka täydentyy parivaljakolla Kokki-Virta. Henkilöt on kirjoitettu ja näytelty herkullisesti.

– Toinen syy on Matti Kassilan moderni ja ajaton elokuvallinen ilmaisu rytmineen ja leikkauksineen. Keskeisintä on kuitenkin Waltarin hyvä käsikirjoitus, Räsänen sanoo.

Aimo Räsänen Komisario Palmuna
Aimo Räsäsen mukaan Palmun rooli syntyy harjoitusten avulla. Marko Melto / Yle

Panu Raipia on ohjannut neljä Palmu-näytelmää. Hän tiivistää ne kaikki kolmeen sanaan: kävelykeppi, knalli ja asenne.

– Waltarin henkilöt ovat muhevia. Siellä on usein lääkäreitä, lakimiehiä ja johtajia, jotka saavat jokaisessa Palmussa aika lailla nenilleen – tämäkin on hyvin uskollinen kaikille aikaisemmille Waltarin Palmuille.

*Lue lisää: *Komisario Palmu palaa valkokankaalle – Renny Harlin ohjaa ensimmäisen uuden Palmu-leffan

Joel Elstelän mukaan Palmut ovat ainutlaatuisia Suomen elokuvahistoriassa.

– Ne menevät koko ajan eteenpäin ja niissä on nopea ja napakka dialogi. Henkilöhahmot on rakennettu hyvin ja juonet taitavasti. Palmu-elokuvissa kuva puhuu.

Lue seuraavaksi