1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Katri Ylander

Katri Ylander sijoittui 16 vuotta sitten Idolsissa kakkoseksi ja ura laulajana jatkuu – unelma Euroviisuista kytee yhä

Katri Ylander
"Tuulikone pitäisi olla ja tanssijoita" - Katri Ylander lähtisi Euroviisuihin isolla lavashow:lla
"Tuulikone pitäisi olla ja tanssijoita" - Katri Ylander lähtisi Euroviisuihin isolla lavashow:lla

Katri Ylander ponkaisi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2005. Hän sijoittui toiseksi Idols-laulukilpailun finaalissa häviten niukasti kilpakumppanilleen Ilkka Jääskeläiselle. Ylander sai kuitenkin levytyssopimuksen ja ensimmäinen oma levy julkaistiin vuonna 2006.

Tänä vuonna tulee täyteen 15 vuotta artistielämää. Näinä vuosina on julkaistu 5 albumia, joista yhtä lukuunottamatta jokaiselta on jäänyt jatkuvaan radiosoittoon muutama kappale.

– Se on kyllä hieno asia ja osittain varmasti mahdollistanut sen, että olen voinut tehdä paluuta ja on niitä tuttuja kappaleita, joita ihmiset voivat tulla keikoille kuuntelemaan, kun se on mahdollista, Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Ylander kertoi.

Mistä artisti sitten tunnistaa hänelle sopivan hitin, sellaisen, joka iskee kuuntelijoihin?

– Kun en itse sanoita enkä sävellä kappaleitani, niin kyllä sieltä pitää löytyä sellainen samaistumispinta tai tosi kaunis tarina, mistä itse saatan herkistyä. Ja sitten tietysti se, että mitä niistä saadaan tuotannollisesti aikaisesti. Kyllä niitä käydään tuottajan ja levy-yhtiön kanssa läpi.

Viime viikonloppuna valittiin jälleen Suomen edustaja Eurovision laulukilpailuihin. Kisaa seurasi myös Ylander, jonka suuri unelma olisi päästä itse joskus esiintymään Euroviisuihin.

– Olen ihan pienestä asti seurannut Euroviisuja ja jos pääsisi kansainvälisen yleisön eteen laulamaan, niin mikäs sen hienompaa.

Mikäli viisuihin lähdettäisiin yrittämään, Ylander toivoisi normaalirepertuaaristaan nopeampaa kappaletta.

– Ja kyllä haluaisin tuulikoneen, siinä on aina jotain hienoa dramatiikkaa, ja tanssijoita pitäisi olla ja hienot valot. Saa nähdä, ehkä vielä joskus, Ylander sanoo arvoituksellisesti.

Mitä Katri Ylander tekee, kun esiintymisjännitys käy mahdottomaksi? Katso Yle Areenasta koko jakso.

Lue seuraavaksi